91

Uutiset

Unite! edistää Euroopan laajuista yhteistyötä avaruuteen liittyvien aineiden opetuksessa

Professori Jaan Praksin johtama Space Tech Unite! -hanke on saanut rahoitusta Unite!-yliopistoallianssilta. Hankkeen tavoitteena on luoda yhteistyöverkosto avaruuteen liittyvien aineiden opettamista varten.
Havainnekuva tiedesatelliitti Foresail-1:stä maapallon yllä.

Avaruusala elää voimakasta elpymistä, mutta samalla sen rakenne ja liiketoimintamallit muuttuvat merkittävästi, koska avaruuteen pääsyä helpotetaan kehittämällä pienempiä kantoraketteja ja satelliitteja nopeammin ja edullisemmin.  

Perinteisten toimijoiden, kuten kansallisten avaruusjärjestöjen ja suurten teollisuuskonsernien, rooli on määrittymässä uudelleen, ja uusia toimijoita on syntynyt korkeakouluista ja muista tutkimuslaitoksista sekä pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Nopea kasvu ja perusteelliset muutokset ovat johtaneet työmarkkinoiden laajeneviin mahdollisuuksiin, jotka edellyttävät koulutusorganisaatioilta uudenlaisia vastauksia.

jaan_praks_www_fi.jpg
Professori Jaan Praks

"Nämä nopeat muutokset vaikuttavat myös perustutkinto- ja jatko-opiskelijoiden opetukseen tarjoamalla uusia mahdollisuuksia erityisesti insinööritieteissä. Samaan aikaan monilla yrityksillä on vaikeuksia palkata työntekijöitä, joilla on tarvittavat taidot. Verkosto, jonka haluamme luoda, antaa eri kumppaneille mahdollisuuden oppia toisiltaan sekä vastavuoroisesti hyödyntää opetusresursseja", kertoo hankkeen koordinaattorina toimiva professori Jaan Praks Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta.

Tämän 18 kuukauden mittaisen hankkeen aikana ryhmä työskentelee yhdessä kehittääkseen yhteisiä seminaareja ja kursseja, luodakseen alustan yhteiselle hybridiopetukselle, seuratakseen opiskelijoiden oppimiskokemuksia ja kehittääkseen arviointistrategioita sekä sisällyttääkseen hybridiopetukseen käytännönläheisiä elementtejä. Ryhmä aloittaa myös eurooppalaisen avaruusalan kesäkoulun suunnittelun.  

"Innovatiivisen avaruusteknologian uusi aalto auttaa meitä vastaamaan maailmanlaajuisiin haasteisiin ja rakentamaan kestävämpää maailmaa. Euroopan laajuinen yhteistyöfoorumi koulutuksen alalla antaa meille mahdollisuuden päästä korkeammille kiertoradoille sekä kuvainnollisesti että suoraan", sanoo professori Praks.

Projektin kumppanit

Hankkeen ytimen muodostavat Unite!-yliopistot. Lisäksi mukana on muita eurooppalaisia yliopistoja ja avaruusteknologian koulutusalan sidosryhmiä. 

  • Prof. Jaan Praks, Department of Electronics and nanoengineering, School of Electrical Engineering, Aalto University, Finland  
  • Prof. Erik Kerstel, Centre Spatial Universitaire de Grenoble (CSUG), France  
  • Prof. Mathieu Barthelemy, Centre Spatial Universitaire de Grenoble (CSUG), France  
  • University Lecturer Mykola Ivchenko, Division of Space and Plasma Physics, EECS, KTH, Sweden 
  • Prof. Leonardo Reyneri, Department of Electronics and Telecommunications, Politecnico de Torino, Italy  
  • Prof. Adriano Camps, Universitat Politècnica de Catalunya, UPC-BarcelonaTech, Department of Signal Theory and Telecommunications, Spain 
  • Prof. Rodrigo Ventura, Institute for Systems and Robotics, Instituto Superior Técnico, ULisboa, Portugal 
  • Prof. Mihkel Pajusalu and Prof. Andris Slavinskis, Faculty of Science and Technology, Tartu Observatory, University of Tartu, Estonia 
  • Senior Lecturer, Victoria Barabash, Department of Computer Science, Electrical and Space Engineering, Luleå University of Technology, Kiruna Space Campus, Sweden 
  • Prof. Rene Laufer, Luleå University of Technology, Kiruna Space Campus, Sweden 
  • Samuli Nyman, CTO, Arctic Astronautics Ltd., Finland 
  • Ing Francesco Mosca, CEO of SpaceMorionery s.r.l., Italy 

Mikä on Uniten siemenraha? 

Unite! haluaa siemenrahalla aktivoida yhteisten tutkimushankkeiden ja opetustarjonnan luomista, edistää opetus- ja/tai tutkimusyksiköiden välistä pitkäaikaista yhteistyötä ja tukea opiskelijoiden opetussuunnitelman ulkopuolisten tai kulttuurienvälisten toimintojen luomista.

Opetuksen ja oppimisen sekä tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen siemenrahastot

- mukana oltava vähintään kolme Unite!-yliopistoa

- enintään 10 000 euroa ”Exploration”-toimintaan, kuten kontaktien luomiseen ja yhteistyöideoiden muotoiluun

- enintään 80 000 euroa kehittämistoimiin, kuten yhteiskurssien rakentamiseen tai yhteisten tutkimusehdotusten kehittämiseen.

- seuraava haku keväällä 2024

Opiskelijoiden yhteistoiminnan kehittämisen siemenrahahaku on auki 15.12.2023 asti. Lue lisää alta. 

Lue lisää: (johtaa Uniten websivulle)

The image shows a jar of coins with a green plant growing from it. Text Unite! Seed Fund 2023.

Aalto mukana kahdeksassa Unite! Seed Fund -rahoitusta saavassa hankkeessa

Uniten siemenrahasto tukee opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden ehdotuksia, jotka edistävät allianssin yliopistojen välistä yhteistoimintaa.

Uutiset
Photo of three participants at the Unite! Student Fair wearing Unite! t-shirts.

Hae rahoitusta Unite!-yliopistojen yhteiseen opiskelijatoimintaan

Lähetä hakemuksesi 15. joulukuuta 2023 mennessä.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.