Ulkoalueita ja jalankulkureittejä parannetaan Otakaari 1:n ja Dipolin ympäristössä

Elokuun aikana Otaniemen kampuksella käynnistyy kaksi maisemarakennushanketta, joiden tavoitteena on kehittää metron ja Dipolin välistä kävely-yhteyttä sekä Kandidaattikeskuksen ja Oppimiskeskuksen välistä Amfiteatterinaukion aluetta. Hankkeet valmistuvat vuonna 2022.
Dipolin ympäristöön rakennetaan suora ja luonteva kulkureitti metrolta ja A Blancin suunnalta. Lisäksi alueen viihtyisyyttä parannetaan esimerkiksi lisäämällä kasvillisuutta sekä penkkejä ja mahdollistamalla mm. taideteosten esillepanoa. Kampuksen yhtenä käyntikorttina ja keskeisenä viheralueena toimivan Amfiteatterinaukion kulkuyhteydet sekä toimintamahdollisuudet paranevat ja alueen luonnon monimuotoisuus lisääntyy. Hankkeissa parannetaan myös alueiden valaistusta.
Molemmissa hankkeissa kunnioitetaan alueiden alkuperäisiä suunnitelmia sekä kulttuurihistoriallista merkittävyyttä. Suunnittelussa ovat olleet Aalto-yliopiston lisäksi mukana muun muassa Museovirasto, Alvar Aalto -säätiö sekä Pietilä Arkkitehdit Oy. Rakennusluvan projekteille on myöntänyt Espoon kaupungin rakennusvalvonta. Työmaa-alueet rajataan ja kävely ohjataan rakentamisen ajaksi opastetuille poikkeuskulkureiteille.
Lisätietoja antaa:
Pauliina Skyttä, kampusarkkitehti, pauliina.skytta@aalto.fi
Aapo Pihkala, projektipäällikkö, kestävä kehitys ja maisema, aapo.pihkala@aalto.fi
Lue lisää uutisia

Merenpinnan nousu voi hävittää merkittävän osan Suomen rannikon arvokkaista luontotyypeistä
Yli viidennes merenrantaniityistä ja hiekkarannoista voi kadota vuosisadan loppuun mennessä.Opiskelijoiden kestävyyshankkeita tukeva ainutlaatuinen apurahamalli palkittiin New Yorkissa
Aalto-yliopiston kehittämä Sustainability Action Booster -apurahamalli on saanut arvostetun kansainvälisen tunnustuksen YK:n alaiselta koulutusverkostolta. Malli rahoittaa opiskelijoiden omia kokeiluja, ideoita ja prototyyppejä, ja kerää nyt kiitosta rohkealla, opiskelijoiden osallistamista korostavalla lähestymistavallaan.
Latvuspeittokartta paljastaa, onko kotisi lähellä tarpeeksi puustoa
Puut viilentävät kaupungeissa ja toimivat hiilinieluina – mutta vain, jos asuinalueiden latvuspeitto on riittävä.