91

Uutiset

Työ muuttuu aiempaa nopeammin

Aallon Future of Work -verkoston seminaarissa päästiin kuulemaan tutkimustuloksista ja jakamaan omia kokemuksia.
Future of Work -projektin keltamusta logo

Kuutisenkymmentä työn tulevaisuudesta kiinnostunutta johtajaa ja asiantuntijaa kokoontui maanantaina 7. lokakuuta aamupäiväseminaariin, jonka aiheena oli muuttuva työ ja sen tulevaisuus eli Future of Work. Aallon professorit kertoivat verkostoitumistilaisuudessa teemaa käsittelevästä tutkimuksestaan ja luotasivat tulevaan. Dipolissa pidetty seminaari oli myös osa sen järjestäjän, , syksyn koulutustarjontaa.

Future of Work -projekti, joka on saanut Suomen Akatemian rahoitusta neljäksi vuodeksi (2019–2022), kokoaa yhteen Aalto-yliopistossa tehtävää, monitieteistä tulevaisuuden työn tutkimusta. Verkostossa keskustellaan ja opitaan tulevaisuuden työn uusista muodoista ja niiden vaikutuksista Suomen liike-elämään ja yhteiskuntaan. Verkostoon kuuluu niin tutkijoita, liike-elämän edustajia kuin lainsäätäjiä.

Teemasta alustivat Kauppakorkeakoulun johtamisen professori Eero Vaara ja tutkimusjohtaja Hertta Vuorenmaa, jotka vastaavat Future of Work -projektista.

Heidän mukaansa, vaikka jotkut puhuvat työn neljännestä vallankumouksesta, niin tosi asiassa työ on aina muuttunut. Muutos on toki nyt nopeampaa kuin aiemmin, mutta silti usein liioittelemme muutosta.

”Työn muutokseen liittyy myös useita myyttejä, harhaluuloja ja osatotuuksia. Näitä ovat esimerkiksi, että vallankumous työssä johtaisi massatyöttömyyteen kaikissa teollisuuksissa ja maissa tai että manuaalinen ja operationaalinen työ katoaisi kokonaan. Näin ei ole, kuten myöskään tekoäly ja digitalisaatio eivät korvaa asiantuntijoita, vaan ihmiset tekevät jatkossakin keskeiset tehtävät ja päätökset”, Vaara ja Vuorenmaa kertoivat.

Muutosta tapahtuu työssä niin makro-, meso- kuin mikrotasolla. Makrotasolla tekoäly, automaatio ja robotisaatio ja virtuaaliteknologiat muuttavat asteittain työvoiman rakenteellista jakautumista. Mesotasolla organisaatioissa syntyy uudenlaisia verkostoja ja ”organisaatiokaavioita” uudelleenorganisoidaan. Mikrotasolla tapahtuu muutoksia siinä, miten työn tekemisen aika ja paikka ovat irrallaan työstä toisin kuin ennen.

Vaaran ja Vuorenmaan esityksen jälkeen kuultiin lyhyet alustukset Perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden laitoksen johtajalta, professori Risto Rajalalta, Aalto-yliopiston provostilta Kristiina Mäkelältä sekä Kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksen apulaisprofessorilta Taija Turuselta ja Executive in Residence Juha Äkräkseltä. Hekaikki tekevät itse ja/tai ryhmänsä kanssa teemaan liittyvää tutkimusta.Näidenalustusten jälkeen seminaariosallistujat pääsivät keskustelemaan akateemisten kanssa pienryhmissä omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan.

Professori Vaaran ja tutkimusjohtaja Vuorenmaan esitys on katsottavissa 11. lokakuuta alkaen tallenteena (linkki: ). Tallenteen katsominen edellyttää rekisteröitymisen järjestelmään.

Jos olet kiinnostunut kuulemaan, mitä Future of Work -projektissa tapahtuu tulevaisuudessa, voit liittyä sähköpostilistalle. Näin saat tietoa verkostossa tehtävästä tutkimuksesta ja verkoston tapahtumista.
Liity sähköpostilistalle:

äپٴDz:
Eero Vaara
professori, Future of Work
eero.vaara@aalto.fi
puh. 050 305 9359

Hertta Vuorenmaa
tutkimusjohtaja, Future of Work
hertta.vuorenmaa@aalto.fi
puh. 040 149 5939

Teksti: Terhi Ollikainen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: