91

Uutiset

Twitter-konferenssi tavoittaa puoli miljoonaa neurotieteestä kiinnostunutta

Aalto-yliopiston tutkijat koordinoivat jo kolmatta Brain Twitter -konferenssia 14. maaliskuuta. Voit seurata kotisohvaltasi maailman johtavien tutkijoiden keskustelua uusimmista neurotieteen löydöksistä.
Twitter-konferenssi kokoaa yhteen aivokuvantamisen asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Kuva: Baran Aydogan.
Twitter-konferenssi kokoaa yhteen aivokuvantamisen asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Kuva: Baran Aydogan.

Tiedekonferenssien järjestäminen on kallista ja aikaa vievää, ja hiilijalanjälki on usein raskas. Vaihtoehtona matkustamiselle neurotieteilijät ovat jo kahtena aikaisempana vuonna järjestäneet Brain Twitter -konferenssin, johon voi osallistua seuraamalla -käyttäjää Twitterissä. Tämänvuotinen konferenssi alkaa 14.3. klo 6.45 Suomen aikaa. Aikaisempina vuosina konferenssi on tavoittanut keskimäärin puoli miljoonaa Twitter-käyttäjää.

tutkijat esittelevät tutkimustuloksiaan twiittaamalla. Esityksiin voi sisältyä kuvia, tutkimustuloksia ja videoita, ja Twitter-yleisö voi esittää tutkijoille kysymyksiä ja osallistua keskusteluun. Esitykset valitaan vertaisarvioinnin perusteella. Yleisölle konferenssin seuraaminen ja keskusteluun osallistuminen on ilmaista.

”Tänä vuonna meillä on todella kiinnostavia pääpuhujia ja ennätysmäärä esityksiä. Esimerkiksi professori Alice Proverbion esitys käsittelee musiikin kuunteluun liittyvien tunne-elämyksien aivomekanismeja, ja tutkijatohtori Jay van Bavel kertoo sosiaalisesta neurotieteestä”, kertoo Aalto-yliopiston tutkija Sasa Kivisaari, joka on yksi tapahtuman järjestäjistä.

brainTC

Tänä vuonna Brain Twitter -konferenssissa esiintyy 61 tutkijaa 12 eri aikavyöhykkeeltä. Tapahtuma alkaa torstaina 14.3. kello 6.45 Suomen aikaa ja kestää yhteensä 19 tuntia.

Pääpuhujat (Suomen aikaa):
klo 10.00 professori Alice M. Proverbio, Milano-Bicoccan yliopisto, @AliceProverbio
klo 16.00 apulaisprofessori Jay Van Bavel, New Yorkin yliopisto, @jayvanbavel
klo 20.00 tutkijatohtori Stephanie Jones, Brownin yliopisto, @drstephjones
klo 22.00 professori Russ Poldrak, Stanfordin yliopisto, @russpoldrack
klo 0.00 professori Paul Thompson, Etelä-Kalifornian yliopisto, @PTenigma

”Kansainvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat olennainen osa tieteentekoa. Twitter-konferenssin kasvava suosio osoittaa, että tutkijat ovat entistä tietoisempia hiilijalanjäljestään. Tiedeyhteisö tarvitsee uusia yhteistyömenetelmiä, jotka eivät vaadi lentämistä ympäri maailmaa”, selittää Tommi Himberg, yksi konferenssin perustajajäsenistä.

Australialainen tiedeorganisaatio Mostly Science esittää osan tämänvuotisesta Twitter-konferenssista suorana lähetyksenä Facebookissa. Tapahtuma sijoittuu aivotutkimusta tukevan Dana-säätiön aivoviikolle ja sen järjestävät Aalto-yliopiston tutkijat yhteistyössä ranskalaisen Lillen yliopiston ja yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston tutkijoiden kanssa.

Seuraa konferenssia Twitterissä: , .

äپٴDz:

Tommi Himberg, @tijh
Tutkijatohtori
Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos
tommi.himberg@aalto.fi
puh. 050 313 9439

Sasa Kivisaari, @SasaKivisaari
Tutkijatohtori
Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos
sasa.kivisaari@aalto.fi
puh. 050 432 2828

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: