91

Uutiset

Tutkijat pääsivät lähes kvanttirajalle nanorummun avulla

Huipputarkasta mikroaaltoalueen mittausmenetelmästä voi olla hyötyä esimerkiksi kvanttimekaniikkaan perustuvassa datan salauksessa.
Mikrorummut mahdollistavat radiotaajuisten signaalien lähes kohinattoman mittaamisen. Rumpu on valmistettu suprajohtavasta alumiinikalvosta kvartsisirun (sininen tausta) päälle. Kuva: Mika Sillanpää.

Aalto-yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden tavan tehdä huipputarkkoja mikroaaltoalueen mittauksia. Menetelmää voidaan käyttää kvantti-informaation käsittelyssä esimerkiksi muuntamalla tehokkaasti elektroniikan piireissä olevaa informaatiota valon kantamaksi.

Tärkeä kvanttiraja

Kun radion virittää kaukana radiomastosta, signaaliin tulee kohinaa. Kohina johtuu pääosin siitä, että sähkömagneettisen signaalin kantamaa informaatiota pitää vahvistaa, jotta se voidaan muuntaa kuultavaan muotoon. Kvanttimekaniikan lakien mukaan kaikki vahvistimet lisäävät kohinaa. 1980-luvun alussa yhdysvaltalainen fyysikko Carlton Caves osoitti teoreettisesti, että Heisenbergin epämääräisyysperiaate kyseisille signaaleille vaatii, että kohinaa on lisättävä vähintään puolen energiakvantin verran. Arkielämässä tällaisella kohinalla ei ole merkitystä, mutta tutkijat ympäri maailmaa ovat silti yrittäneet kehittää vahvistimia, jotka pääsisivät lähelle Cavesin rajaa.

”Vahvistinten kvanttiraja on olennainen kvantti-informaatiota käsiteltäessä, muun muassa kvanttilaskennassa ja kvanttimekaanisissa mittauksissa, koska lisätty kohina rajoittaa tarkasti mitattujen signaalien suuruutta”, toteaa Aalto-yliopiston professori Mika Sillanpää.

Kvanttibiteistä lentäviin kubitteihin

Tähän mennessä rajan lähelle on päässyt vain 1980-luvulta lähtien kehitelty suprajohtaviin liitoksiin perustuva vahvistin, jonka käyttö ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Sillanpään johtamassa työssä Aallon ja Jyväskylän yliopiston tutkijat yhdistivät nanomekaanisen värähtelijän, ”nanorumpukalvon”, kahteen suprajohtavaan piiriin, eli kaviteettiin.

”Tuloksena oli maailman tarkin nanorummuilla tehty mikroaaltojen mittaus”, hehkuttaa mittauksen tehnyt Caspar Ockeloen-Korppi Aalto-yliopistosta.

Mikroaaltomittauksen lisäksi laitteella voidaan siirtää kvantti-informaatiota taajuudelta toiselle ja samalla vahvistaa sitä.

”Tällä tavoin voitaisiin siirtää informaatiota vaikkapa suprajohtavista kvanttibiteistä näkyvän valon alueen ’lentäviin kubitteihin’ ja takaisin”, maalailevat laitteen teorian luoneet Jyväskylän yliopiston professori Tero Heikkilä ja akatemiatutkija Francesco Massel. Menetelmästä voisi olla siten hyötyä esimerkiksi kvanttimekaniikkaan perustuvassa datan salauksessa eli kvanttikryptografiassa.

Tutkimukseen osallistuivat myös tutkijat Juha-Matti Pirkkalainen ja Erno Darmskägg Aalto-yliopistosta. Se julkaistiin fysiikan alan arvostetuimpiin kuuluvassa Physical Review X -julkaisussa 28. lokakuuta 2016. Työ tehtiin Suomen Akatemian Matalien lämpötilojen kvantti-ilmiöiden ja komponenttien huippuyksikössä ja sitä rahoitti myös Euroopan tiedeneuvosto.

Linkki

äپdz:
Professori Mika Sillanpää, Aalto-yliopisto
p. 050 344 7330
mika.sillanpaa@aalto.fi

Professori Tero Heikkilä, Jyväskylän yliopisto
p. 040 805 4804
tero.t.heikkila@jyu.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.