91

Uutiset

Tutkijat löysivät uusia todisteita aikakiteiden olemassaolosta

Itsenäisesti liikkuvalla rakenteella voi olla iso merkitys esimerkiksi kvanttitietokoneiden tai muiden kvanttilaitteiden rakentamisessa.

Aikakiteiksi kutsutun rakenteen olemassaolo on tiedemaailman kiistakapuloita. Nyt Aalto-yliopiston tutkijat ovat löytäneet uusia todisteita siitä, ettei rakenne ole pelkkää teoriaa vaan voi todella esiintyä aineen olomuotona.

Perinteinen kiderakenne toistuu tilassa samanlaisena kolmiulotteisena muotona, muodostaen esimerkiksi lumihiutaleita tai timantteja. Aikakide ei sen sijaan toistu tilassa, vaan ajassa. Käytännössä se tarkoittaa, että rakenne hakeutuu itsenäiseen, toistuvaan liikkeeseen riippumatta ulkopuolisten voimien tarjoamasta suunnasta. 

”Luonto on antanut meille rakenteen, joka pyrkii koherenssiin eli yhtenäiseen suunnassapysymiseen”, sanoo vanhempi tutkija Vladimir Eltsov, joka vetää supranesteisiin erikoistunutta ROTA-tutkimusryhmää Aalto-yliopistossa.

”Rakenne liikkuu spontaanisti ja järjestelmällisesti hyvinkin pitkään, jopa loputtomiin”, hän täydentää.

Aikakiteen kyky ylläpitää säännöllistä liikkettä voi osoittautua hyödylliseksi käytännön sovelluksissa. Koherenssin pitkään säilyttäviä materiaaleja kaivataan kipeästi esimerkiksi kvanttitietokoneiden prosessoreissa. Aikakiteiden synnystä ja toiminnasta saatavaa tietoa voidaan hyödyntää myös muiden laitteiden koherenssin parantamisessa.

Kryostaattia tarvitaan supranesteen jäähdyttämisessä. Supranesteellä tarkoitetaan nestettä, jolla ei ole lainkaan viskositeettia alhaisessa lämpötilassa. Käytännössä se tarkoittaa, että supraneste virtaa täysin kitkattomasti eikä siten pysy esimerkiksi avonaisen astian sisällä.

Tutkimusryhmä teki löytönsä tutkimalla megneettisten kvasihiukkasten Bose–Einsteinin -kondensaatteja supraneste Helium-3:ssa. Tutkijat totesivat kvasikiteiden muuttuvan supranesteessä esiintyväksi aikakiteeksi, ensimmäistä kertaa maailmassa. Löydöllä on merkitystä myös muilla fysiikan aloilla.

“Helium-3 liittyy käytännössä kaikkiin fysiikan aloihin painovoimasta topologiaan ja hiukkasfysiikasta kosmologiaan”, selittää emeritusprofessori Grigori Volovik, joka on yksi kosmologian, korkean energian fysiikan ja tiiviin aineen välisten yhteyksien tutkimuksen pioneereista.

Tutkimus tehtiin Aalto-yliopiston kylmälaboratoriossa, jolla on pitkät perinteet supranesteiden tutkimuksessa. Tutkimus julkaistiin Physical Review Letters tiedejulkaisussa, ja se sai rahoitusta Euroopan tiedeneuvostolta (ERC).

(journals.aps.org)

Yhteystiedot:

Senior Scientist Vladimir Eltsov
p. 050 344 2428
vladimir.eltsov@aalto.fi

Emeritusprofessori Grigori Volovik
p. 050 344 2858
grigori.volovik@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.