91

Uutiset

Tomi Erho nimitetty johtamaan innovaatiopalveluita

Elokuun 10. päivänä työnsä aloittanut Erho edistää yhteistyötä yliopiston piirissä toimivan yrittäjyysyhteisön kesken.
Tomi Erho

DI Tomi Erho on nimitetty 10.8.2020 alkaen Aalto-yliopiston innovaatiopalveluiden johtajaksi. Erho johtaa ja kehittää yliopiston innovaatiotoimintaa, innovaatiopalveluita ja kaupallistamisprosesseja sekä edistää yhteistyötä yliopiston piirissä toimivan yrittäjyysyhteisön kesken.  Hän raportoi tehtävässään innovaatioista vastaavalle vararehtorille Janne Laineelle.

”Tomi Erhon taustassa yhdistyvät erinomaisella tavalla tutkimusosaaminen ja innovaatioiden kehittäminen ja kaupallistaminen. Toivotan Tomin lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme viemään eteenpäin Aalto-yliopiston elävää ja kansainvälistä innovaatioekosysteemiä”, Janne Laine sanoo.

Erho siirtyi Aalto-yliopistoon VTT:ltä, jossa hän toimi muun muassa johtavana tutkijana, tiiminvetäjänä ja liiketoiminnan kehityspäällikkönä. Erho on myös teknologiajohtaja perustamassaan startup-yrityksessä.

Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:
Ville Viikari, Tapio Lokki, Tomi Laurila ja Tuomas Savolainen.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu

Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.
Ville Jokinen
Nimitykset Julkaistu:

Ville Jokinen on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian ja materiaalitieteen laitokselle

FT Ville Jokinen on nimitetty Aalto-yliopiston kemian ja materiaalitieteen laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate professorin tehtävään 1.6.2025 alkaen. Professuurin ala on mikrovalmistus.