91ÇàÇà²Ý

Opiskelijan opas

Uutiset

Tohtoriopiskelijoiden vuosiseurannan 2023 tulokset

940 tohtoriopiskelijaa vastasi vuosiseurantakyselyyn vuodenvaihteessa. Suurin osa vastaajista oli päätoimisia tohtoriopiskelijoita, eli tulokset kattavat enemmistön aktiivisista opiskelijoistamme. Kaikkien tohtoriopiskelijoiden tulee vastata kyselyyn joka vuosi.

Tulokset esitellään myös palautetilaisuudessa 25.4.2024, tervetuloa!
talvinen kuva Otarannasta kaisloineen

Aalto-yliopiston tohtoriopiskelijat vastaavat vuosittain opintojen ja väitöskirjatutkimuksen etenemistä koskevaan vuosiseurantakyselyyn. Vuosiseurantakyselyn tarkoitus on seurata tohtoriopiskelijoiden etenemistä, tarjota heille tukea ja kerätä tilastotietoa yleisellä tasolla tohtoriopiskelijoille suunnatun tuen kehittämiseksi.

Vastatessaan kyselyyn tohtoriopiskelija saa vastaustensa perusteella omaan tilanteeseensa soveltuvia ohjeita ja lisätietolinkkejä. Tohtoriopiskelija voi myös pyytää henkilökohtaista yhteydenottoa kyselyn päätteeksi.

Aktiivisesti tutkintoaan suorittavat vastasivat kyselyyn

Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston 3294:lle tohtoriopiskelijalle joulukuussa 2023 ja heistä 29% prosenttia vastasi kyselyyn. Vastaajista 73% oli päätoimisia tohtoriopiskelijoita ja 7% oli tällä hetkellä poissa opinnoistaan. Vastaajista 59% kertoi omaavansa vahvistetun rahoituksen opintojensa arvioituun loppuu saakka. Neljä viidestä oli voinut seurata tutkimussuunnitelmaansa vuonna 2023.

86% vastaajista aikoi tehdä artikkeliväitöskirjan. Heistä 73% aikoo sisällyttää väitöskirjaansa 3-4 artikkelia.

Yli 80% vastaajista tapasi vastuuprofessoriaan ja ohjaajaansa tarpeisiinsa nähden riittävän usein.

Seurannan luvut olivat hyvin samankaltaisia kuin vuoden 2022 kyselyssä, mutta vuoden 2023 seurannassa hieman useammalla oli rahoitus opintojen loppuun saakka (54% vuonna 2022) ja hieman useampi oli voinut seurata tutkimussuunnitelmaansa (kolme neljästä vuonna 2022).

Ohjauskäytäntöjen kehittämistä koskevissa toiveissa tohtoriopiskelijat korostivat tarvetta säännölliseen ja strukturoituun ohjaukseen. Monet kokivat, että tarvitaan mekanismeja takaamaan vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä ohjauskäytännöissä. Useat vastaajat nostivat esiin sen, kuinka tärkeää tohtoriopiskeljoille on henkinen tuki, myötätuntoinen lähestymistapa ja tietoisuus hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä sekä mielenterveyden tuesta.

Olen saanut tilan oppia itse ja samalla olen voinut saada tukea vastuuprofessoriltani sitä tarvitessani.

Vuosiseuranta 2023

°­²¹²Ô²õ²¹¾±²Ô±¹Ã¤±ô¾±²õ²â²â²õ

Viidesosa vastaajista oli tehnyt yhden tai useamman kansainvälisen liikkuvuusjakson vuoden 2023 aikana. Yhteensä kyselyyn raportointiin 229 liikkuvuusjaksoa. Suosituimmat maat olivat Saksa, Yhdysvallat, Ranska ja Italia.

Puolet vastaajista oli ulkomaan kansalaisia.

Opintojen vaiheet

Tämän kertaisessa kyselyssä oli mukana erillinen osio opiskelijoille, jotka eivät ole tällä hetkellä aktiivisia, heitä oli 7% vastaajista. Tyypillisin syy poissaoloon opinnoista oli päätoiminen työ muualla.

Kolmasosa vastaajista oli opintojensa alkuvaiheessa, puolet keskivaiheessa ja viidesosa joko esitarkastus- tai valmistumisvaiheessa.

Valmistumassa olevista vastaajista 59% omasi selkeitä lähitulevaisuuden urasuunnitelmia, mikä oli vähemmän kuin vuonna 2022 (70%).

Kysely on hyödyllinen, jotta tiedän missä vaiheessa tohtoriopintojani olen.

Vuosiseuranta 2023

Palaute ja jatkotoimenpiteet

Kyselyn kautta oli mahdollista pyytää henkilökohtaista yhteydenottoa. Vastaajista 17% toivoi yhteydenottoa ja valtaosaan heistä on jo oltu yhteydessä. Yhteydenottoa toivoneisiin vastaajiin on luvattu olla yhteydessä kuukauden kuluessa kyselyn päättymisestä.

Useiden vastaajien mielestä kysely tarjosi hyvän tilaisuuden tarkastella omaa tilannetta ja saada tietoa tarjolla olevista palveluista ja resursseista tohtoriopiskelijoille. Monien mielestä kysely oli parantunut edellisestä vuodesta, mutta saimme myös paljon kehitysideoita kyselyn parantamiseksi. Ks. alta vastauksia usein esitettyyn palautteeseen ja kysymyksiin.

Olemme kiitollisia kaikista kommentaista koskien niin itse kyselyä kuin tohtorinkoulutusta ja siihen liittyviä palveluita ja tukea tohtoriopiskelijoille Aalto-yliopistossa. 

Kyselytulosten käsittely

Kyselyn tuloksia käydään läpi tohtorinkoulutuksen työryhmässä DEWGissä ja korkeakoulujen Tohtorinkoulutusneuvostoissa. Tuloksia käytetään tohtoriopiskelijoille tarjottavan tuen kehittämiseen.

Tohtoriopiskelijoille järjestetään keskustelutilaisuus 25.4., jossa esitellään tuloksia yksityiskohtaisemmin.

Vuosiseurannan järjestää Tohtorinkoulutuspalvelut.

Kyselyn tietosuojaseloste (englanniksi) (aalto.fi)

Usein kysytyt kysymykset vuosiseurannasta

Kokosimme vastauksia useimmiten esitettyihin kysymyksiin ja palautteeseen liittyen vuosiseurantakyselyyn vuonna 2023.

Keskustelutilaisuus tohtoriopiskelijoiden vuosiseurannan tuloksista

Tilaisuudessa esitellään tohtoriopiskelijoiden vuosiseurannan 2023 tulokset ja käydään avointa keskustelua

Lue lisää
picture of Otaranta nature in winter
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pieni ruskea ja kermanvärinen tunturisopuli kurkistaa vihreän kasvillisuuden läpi metsässä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Alan parhailta asiantuntijoilta kokonaisvaltainen katsaus kestävyysmurrokseen – avoin luentosarja ja tohtorikurssi syksyllä

Kestävä kehitys on aikamme välttämättömyys. Kestävyysmurros-tohtoripilotti (SusTra) tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua avoimille Studia Generalia -luennoillemme syksyllä 2025.
Aalto University students discussing in a group and enjoyng a summer sunny day outside Aalto University campus
Opinnot Julkaistu:

Kieliä, kulttuuria ja viestintää

Kielikeskuksessa on tarjolla monipuolisesti kielten, kulttuurin ja viestinnän kursseja.
Ryhmätilanne
Opinnot Julkaistu:

Opiskelukykysi ja -hyvinvointisi tueksi, kesä 2025

Hei opiskelija! Aallossa on tarjolla opiskeluhyvinvointia tukevaa itseopiskelumateriaalia ja ohjausta kesän aikana. Myös YTHS palvelee opiskelijoita kesällä.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Opiskelijan asumisen tukeen muutoksia 1.8.2025 – nämä asiat sinun on hyvä tietää

Suurin osa opiskelijoista voi saada opintotuen asumislisää syyslukukauden 2025 alusta alkaen. Voit hakea asumislisää
aikaisintaan kesäkuussa.