91

Uutiset

Timo Korkeamäki jatkaa Kauppakorkeakoulun dekaanina vuoden 2029 loppuun saakka

Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt dekaani Timo Korkeamäen Kauppakorkeakoulun dekaaniksi myös toiselle viisivuotiskaudelle 1.1.2025 alkaen.
Dekaani Timo Korkeamäki, Kauppakorkeakoulu
Dekaani Timo Korkeamäki. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi

Huippututkimus, kansainvälisyys ja kestävyys ovat ensi vuoden alussa alkavan Kauppakorkeakoulun uuden 4-vuotisen strategiakauden painopisteet. ”Näitä haluan edistää erityisen vahvasti yhdessä erinomaisen yhteisömme kanssa”, sanoo toiselle 5-vuotiskaudelle Kauppakorkeakoulun dekaaniksi nimitetty Timo Korkeamäki. Korkeamäki aloitti dekaanina vuoden 2020 alussa, ja hän raportoi jatkossakin provosti Kristiina Mäkelälle.

”Timo Korkeamäki on tehnyt erinomaista työtä Kauppakorkeakoulun johdossa ja on erittäin pidetty sekä henkilöstön että opiskelijoiden keskuudessa. Olen hyvin iloinen, että hän jatkaa dekaanin tehtävässä”, Kristiina Mäkelä sanoo.

2000-luvun alkupuolella Kauppakorkeakoulun rooli kansainvälisesti merkittävänä kouluna on selkeästi kasvanut. ”Haluamme vahvan kansallisen jalanjäljen ohella näkyä myös maailmankartalla. Tutkijamme julkaisevat vuosittain yhteensä 20–30 artikkelia kauppa- ja taloustieteen ehdottomissa huippulehdissä, mitä aiempina vuosina pidettiin mahdottomana saavutuksena suomalaisten yliopistojen tutkijoille.”

”Akateemisemme ovat näkyvästi esillä myös alojemme kansainvälisissä konferensseissa, joita itsekin säännöllisesti järjestämme. Esimerkiksi nyt joulukuussa järjestämme yhdessä Turun yliopiston, LUT-yliopiston ja Oulun yliopiston kanssa merkittävän European International Business Academyn () 50. vuotuisen konferenssin.”

Kansainvälistä yhteistyötä

Dekaani Timo Korkeamäki kutsui ensimmäisellä 5-vuotiskaudellaan ulkomaalaisia yritys- ja yliopistomaailman ammattilaisia uuteen International Advisory Boardiin (IAB, Kansainvälinen ohjausryhmä) tukemaan Kauppakorkeakoulun toiminnan kehittämistä. IAB kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.

”Olemme Kauppakorkeakoulussa jo pitkään hakeneet maailmalta parhaiden käytäntöjen malleja, ja IAB:n toiminta on jatkanut tätä työtä. Yksi päätavoitteista on kansainvälisten työmarkkinoiden tuntemuksen lisääminen Kauppakorkeakoulussa. Toivomme saavamme siihen ideoita sekä opinto-ohjelmasuunnittelumme että kansainvälisen houkuttelevuutemme parantamiseksi.”

Kansainvälisessä yhteistyössä myös lukuisat verkostot, kuten CEMS ja PIM sekä akkreditointiyhteisöt AACSB, EQUIS ja AMBA ovat Kauppakorkeakoululle erittäin tärkeitä. 

”Kansainvälisesti tunnettuna ja laadukkaana kauppakorkeakouluna meillä on erinomainen mahdollisuus houkutella lahjakkaita ulkomaalaisia opiskelijoita Suomeen ja samalla tietenkin myös tarjota varteenotettava vaihtoehto suomalaisille, jotka haluavat opiskella kansainvälisestikin vertailtuna korkeatasoisessa kauppakorkeakoulussa.” 

Syvää asiantuntemusta kestävän kehityksen aiheista

Kauppakorkeakoulun tutkijoilla on jo yli 30 vuoden kokemus kestävän kehityksen aiheisiin liittyvästä tutkimuksesta. Vuonna 1993 perustettu Sustainability in Business -tutkimusryhmä oli alansa ensimmäisiä ja on kasvanut muutaman hengen tiimistä noin 30 tutkijan ryhmäksi. Väitöskirjoja on syntynyt noin 60, ja ryhmän alumneja on professuureissa ja johtotehtävissä yrityksissä, julkisella sektorilla ja järjestöissä Suomessa ja Euroopassa.

”Voimme siis nojautua myös opetuksessamme huipputason kestävyystutkimukseen. Sisällytämme kestävän kehityksen kysymykset lähes kaikkeen tekemiseemme, mikä auttaa opiskelijoita huomioimaan nämä asiat kiinnostuksen kohteista tai pääaineesta riippumatta.”

”Kauppakorkeakoulun kuuluminen PRME*-verkostoon (*Principles of Responsible Management Education) ja sen Champion-jäsenyys todistavat osaltaan sitä, että sitoutumisemme työskentelemään erittäin tavoitteellisesti kestävän kehityksen ja vastuullisuuden edistämiseksi on huomattu myös kansainvälisesti.”
 

***

Dekaanin tehtävänä Aalto-yliopistossa on johtaa korkeakoulun toimintaa yliopiston linjausten puitteissa sekä osallistua Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Dekaani vastaa korkeakoulun toiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, resurssien jaosta korkeakoulussa yliopiston toimintasuunnitelman ja talousarvion puitteissa sekä tutkimus- ja opetushenkilöstön rekrytoinnista Aalto-yliopiston urajärjestelmien linjausten mukaisesti.

**

Korjaus: Strategiakausi on 4-vuotinen eli 2025–2028. (Alun perin tässä uutisessa kerrottiin, että kausi olisi 3-vuotinen.)

Kauppakorkeakoulu

Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.

Lue lisää
Four students descending stairs in the School of Economics building. Photo taken by Unto Rautio.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ville Viikari, Tapio Lokki, Tomi Laurila ja Tuomas Savolainen.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu

Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Ville Jokinen
Nimitykset Julkaistu:

Ville Jokinen on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian ja materiaalitieteen laitokselle

FT Ville Jokinen on nimitetty Aalto-yliopiston kemian ja materiaalitieteen laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate professorin tehtävään 1.6.2025 alkaen. Professuurin ala on mikrovalmistus.