91

Uutiset

Tietoevry Create mukaan Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden kumppaniverkostoon

Tietoevry Create haluaa olla mukana luovuuden edistämisessä ja on liittynyt Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden kumppaniverkostoon — tukemaan luovan ajattelun osaamista ja sen tärkeyden tiedostamista.
Ihminen sukelatamassa veteen
Kuva: Hayley Lê

Suomen on löydettävä rohkeita, uusia keinoja vastata ajan haasteisiin. Luovuus on yksi elintärkeä lähde tarvittavalle talouskasvulle. Radikaali luovuus haastaa vanhoja toimintamalleja ja tuo tilalle rohkeita, uudenlaisia ratkaisuja, mikä voi synnyttää täysin uusia rakenteita ja käytäntöjä. Samalla se ruokkii innovaatioita ja synnyttää uusia liiketoimintamahdollisuuksia. 

 “Luovuus on avaintaito tulevaisuuden työelämässä ja tärkeä osa Suomen kilpailukyvyn vahvistamista. Sen avulla voimme vahvistaa Suomen asemaa innovaatioiden ja kestävän kehityksen edelläkävijänä. Näemme luovuuden myös liiketoiminnallisesti arvokkaana ja se on olennainen osa teknologiapalveluiden suunnittelua. Tietoevry Createn lähes 9000 kansainvälistä asiantuntijaa hyödyntää luovuutta työssään päivittäin monin eri tavoin”, avaa Tietoevry Createn Suomen maajohtaja Petteri Lahtinen.



Luovuutta edistetään verkkokurssin sekä Flow Festivalin puheohjelman avulla 

Uutena radikaalin luovuuden kumppaniyrityksenä Tietoevry Create kannustaa henkilöstöään ja sidosryhmiään tutustumaan luovaan ajatteluun ja toimintaan ilmaisen verkkokurssin avulla. Kaikki Sukellus radikaaliin luovuuteen -kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kolme opintopistettä ja Aalto-yliopiston sertifikaatin. Etukäteistietoa tai -osaamista ei tarvita. Kurssin voi suorittaa suomeksi tai englanniksi.

“Toivomme, että mahdollisimman moni tutustuu kurssiin, sillä siitä todella on hyötyä meidän ajassamme elämiseen. Osallistujat ovat kertoneet oppineensa hyödyllisiä taitoja esimerkiksi työelämään, mutta lisäksi kurssi on myös tuonut heille uudenlaista toiveikkuutta muuttuvassa maailmassa. Yli 10 000 henkilöä on rekisteröitynyt suorittamaan kurssia, ja verkkosivuilla on vierailtu yli 227 000 kertaa. Tarve työkaluille, jotka auttavat navigoimaan juuri meidän ajassamme, on suuri. Radikaali luovuus on sellainen työkalu”, kertoo Sukellus radikaaliin luovuuteen -kurssin projektipäällikkö Riikka Mäkikoskela Aalto-yliopistosta. 

Elokuussa 2025 Tietoevry Create ja Aalto-yliopisto tuovat yhdessä radikaalin luovuuden aiheeksi Flow Talks -puheohjelmaan. Flow Festival edustaa innovatiivista ajattelua ja sopii näin erinomaiseksi areenaksi radikaalin luovuuden keskustelulle. Tietoevry Createn ja Aalto-yliopiston Flow Talks -keskustelua päästään seuraamaan lauantaina 9. elokuuta. Tilaisuus on avoin kaikille Flow-lauantain vieraille ja kävijöille. Tarkempi sisältö ja aikataulu julkistetaan hieman myöhemmin osana Flow Talks -ohjelman julkistusta. Tietoevry Create on Flow Festivalin 2025 teknologiapartneri ja kumppani.


äپٴᲹ:
Riikka Mäkikoskela
riikka.makikoskela@aalto.fi
+358 45 1313562

Olisiko organisaatiosi valmis haasteeseen?

Radical Creativity logo

Haaste: radikaalisti luovasta osaamisesta Suomen kilpailuetu

Aalto-yliopiston käynnistämässä haasteessa mukana olevat organisaatiot pitävät luovuustaitojen oppimista tärkeänä Suomelle ja siellä toimivien organisaatioiden kilpailukyvylle ja uudistumiselle.

Radikaali luovuus

Tutustu verkkokurssiin!

Ihminen sukeltamassa veden alla. Teksti: 'Sukellus radikaaliin luovuuteen'.

Kurssilla opit, mitä on radikaali luovuus yksilön ja organisaation näkökulmasta sekä miten perusteellista muutosta tehdään ja johdetaan.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Kaksi hymyilevää henkilöä, joista toinen kuuntelee seisten ja toinen istuu kynä kädessä ja puhuu.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä

Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!
Kolme miestä istuu tiiliseinän edessä, yksi pitää pientä, sylinterimäistä esinettä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tekoäly vauhdittaa materiaalitutkimusta – diplomityö toi Betolarin kehitystyöhön uusia näkökulmia

Aalto-yliopiston opiskelija Edvard Ohlström tutki diplomityössään Betolarin uutta tekoälypohjaista lähestymistapaa sivuvirtojen analysointiin.
Viisi kirkasta lasiveistosta, joissa on abstrakteja muotoja ja ihmiskehon osia sisällä, asetettu tummaa taustaa vasten.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto mukana Suomen ensimmäisessä lasibiennaalissa

Aalto-yliopiston Muotoilun laitos osallistuu näkyvästi ensimmäiseen kansainväliseen Finnish Glass Biennale -tapahtumaan, joka järjestetään 5.–8.6.2025 Riihimäellä, Nuutajärvellä ja Iittalassa.