Suomen Kulttuurirahastolta apurahoja tieteeseen ja taiteeseen

Suomen Kulttuurirahaston apurahan tieteeseen tai taiteeseen sai 37 henkilöä tai ryhmää Aalto-yliopistosta.
Tukea myönnettiin esimerkiksi Suomen vähemmistökielten ja -kulttuurien tutkimukseen ja ylläpitämiseen. Yhden suurimmista apurahoista, 200 000 euroa, sai professori Mikko Kurimo, joka työryhmineen kehittää tekoälyn avulla uusia resursseja ja oppimateriaaleja elvyttämään ja vahvistamaan saamen kielen käyttöä eri ympäristöissä. Hankkeessa puhe- ja kielimallien, saamen kielen opetuksen ja alkuperäiskansojen koulutuksen asiantuntijat tekevät tiivistä yhteistyötä saamelaisyhteisöjen kanssa.
Muun muassa tutkijana ja opettajana työskennellytdramaturgi ja käsikirjoittaja Marja-Riitta Koivumäki-Odd sai Eminentia-apurahan suomalaisen elokuvakäsikirjoittamisen historiaa ja nykytilaa käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn. Eminentia-apurahat on tarkoitettu tieteellisen tai taiteellisen elämäntyön jakamiseen kirjallisessa muodossa.
Suomen Kulttuurirahasto jakoi lokakuussa 2024 saatujen hakemusten perusteella 29 miljoonaa euroa apurahoina tieteeseen, taiteeseen ja kulttuuriin. Hakemusten määrä oli ennätykselliset 10 706. Taiteen osuus nyt myönnetyistä euroista nousi 47 prosenttiin (43 prosenttia vuonna 2024).
Aalto-yliopiston osalta myönnettyjen apurahojen kokonaissumma on 1 163 500 euroa. Apurahan saaneita on yliopiston kaikista korkeakouluista – tutustu alta heidän tutkimuksensa ja taiteellisen työskentelynsä kiehtoviin aiheisiin!
Onnittelut kaikille apurahan saajille!
Apurahat Aalto-yliopistoon
±õ²Ô²õ¾±²Ôöö°ù¾±³Ù¾±±ð³Ù±ð±ð³Ù
Ph.D. Jay Bijarniya säteilyjäähdytyspinnoitemateriaaleja käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Ulla ja Eino Karosuon rahastosta 36.000 euroa.
Kauppatieteet
M.Sc. Marzieh Soleimani yritysten kansainvälistymistä ja teknologista kehitystä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Outokumpu Oy:n rahastosta 16.000 euroa.
Kauppat. tohtori Marja Svanberg uutta yritysetiikan teoriaa ihmishyvinvoinnin näkökulmasta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Irma Äärin rahastosta 36.000 euroa.
Fil. ja tait. maisteri Annukka Vähäsöyrinki MBA-opintojen oppimateriaalihankintoihin, Huhtamäen rahastosta 4.500 euroa.
Kemian tekniikka
Ph.D. Kaveh Farshadfar hiilidioksidin sähkökemiallisen pelkistyksen tehokkuuden parantamista boraanilisäaineilla käsittelevään tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 36.000 euroa.
Fil. tohtori Sami Franssila suomenkielisen, kattavan materiaalitieteen yleisesityksen tekemiseen, Maili Aution rahastosta 12.000 euroa.
Dipl.ins. Taru Koitto mikrobien tuottamia expansin-proteiineja käsittelevään väitöskirjatyöhön, Leena ja Pertti Uomalan rahastosta 16.000 euroa.
Perustieteiden korkeakoulu
Psykol. maisteri Beatrice Aquilino tosielämän tilanteita jäljittelevän pelin käyttömahdollisuuksia kliinisen ADHD-arvioinnin ja tutkimuksen tukena käsittelevään väitöskirjatyöhön, Helvi ja Arvo Lehtovaaran rahastosta 24.000 euroa.
M.Sc.(Eng.) Guangzhao Cheng laskennallisten menetelmien kehittämistä Nanopore-sekvensointidatan analysoimiseksi käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Maili Aution rahastosta 32.000 euroa.
M.Sc. Mikael Grön OPM-MEG-menetelmän kehittämistä ja soveltamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 32.000 euroa.
Valtiot. tohtori Jesse Haapoja algoritmisten järjestelmien käyttäjyyden muodostumista moraaliseksi identiteetiksi käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Huhtamäen rahastosta 36.000 euroa.
Dipl.ins. Matilda Makkonen aivosähkökäyräohjatun menetelmän kehittämistä selkäydinvammojen kuntoutukseen käsittelevään väitöskirjatyöhön, Jouko Pentikäisen rahastosta 32.000 euroa.
M.Sc. Netta Ollikka näköaivokuoren palauteyhteyksien roolia ihmisen näköhavaintojen taustalla käsittelevään väitöskirjatyöhön, nelivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Matilda Ihamuotilan rahastosta 32.000 euroa.
M.Sc. Laura Piispanen (kiedos ART) kvanttifysiikan visuaalisen kuvaston päivitystä tieteen ja taiteen tutkimusmetodein käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 36.000 euroa.
Fil. maisteri Heikki Rantala Suomen kulttuuriperintöön liittyvien tietokantojen avaamista, analysointia ja parantamista linkitetyn datan tietämysgraafien avulla käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Maili Aution rahastosta 11.000 euroa.
Dipl.ins. Ana Soto de la Cruz aivojen toiminnan ja rakenteen yhdistävän algoritmin kehittämistä aivojen stimulaatioprotokollien automatisoimiseksi käsittelevään väitöskirjatyöhön,
Signe ja A. B. Tammivaaran rahastosta 32.000 euroa.
Psykol. maisteri Mikke Tavast suurten kielimallien hyödyntämistä ihmiskokemuksessa ja tunteiden ymmärtämisessä käsittelevään väitöskirjatyöhön 32.000 euroa.
Dipl.ins. Tuomas Uusnäkki suprajohtaviin virtapiireihin perustuvan kvanttilämpövoimakoneen toteuttamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Ulla-Riitta Magnien-Laurilan rahastosta 32.000 euroa.
Tekn. tohtori Joosef Valli Yhdysvaltojen keskuspankin nollakorkopolitiikan päättymistä Janet Yellenin puheenjohtajakaudella käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Irma Äärin rahastosta 27.000 euroa.
Tekn. tohtori Koos Zevenhoven kvanttimitattua magneettikuvausta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 36.000 euroa.
³§Ã¤³ó°ìö³Ù±ð°ì²Ô¾±¾±°ì²¹
Tekn. tohtori Mikko Kurimo ja työryhmä saamen kieltä, taltiointia ja tekoälyn kehittämistä saamen kielen elvyttämiseksi ja ylläpitämiseksi käsittelevään tutkimukseen, Harry Hendusen rahastosta 200.000 euroa.
M.Sc. Hadi Tarzamni sähköajoneuvojen tehoelektroniikkamuuntimia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Juhani Korpivaaran Toyota-rahastosta 36.000 euroa.
Taiteet ja suunnittelu
Arkkitehti, dipl. ins. Robin Aarnio asuntojen yksityisyyden arviointiin soveltuvia menetelmiä ja niiden kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Suomen Hypoteekkiyhdistyksen rahastosta 32.000 euroa.
Tait. maisteri Hanna Anonen New Yorkin Designweek 2025 -tapahtuman näyttelykuluihin ja teosten valmistuskustannuksiin, Aino Hausmannin rahastosta 10.000 euroa.
Tait. maisteri Juan Carlos Duarte Regino (Juan Duarte) näyttelyn järjestämiseen, Erna ja Ludvig Wennervirran rahastosta 40.000 euroa.
Tait. maisteri Liinu Grönlund ja elokuvaohjaaja Okku Nuutilainen taiteelliseen työskentelyyn 64.000 euroa.
Tait. maisteri Sara Ilveskorpi omavaraistumisen estetiikkaa kestävyyskriisin ajassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Herman ja Vilhelmiina Koposen rahastosta 32.000 euroa.
Tait. tohtori Marja-Riitta Koivumäki-Odd suomalaisen elokuvakäsikirjoittamisen historiaa ja nykytilaa käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Eminentia-apurahana 25.000 euroa.
Tait. maisteri Talvikki Kollmann pandemian jälkeistä tietotyötä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 32.000 euroa.
Tait. maisteri Ervin Latimer taiteelliseen työskentelyyn, Armi Ratian rahastosta 29.500 euroa.
Tait. maisteri Taina Meriläinen sarjakuva-albumin piirrostyön loppuunsaattamiseen, Huhtamäen rahastosta 9.000 euroa.
Tait. kand. Camilla Naukkarinen vaatemalliston toteuttamiseen osana opinnäytetyötä, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 2.000 euroa.
Fil. maisteri Jussi Pentikäinen ja työryhmä Pohjoismaiden estetiikan seuran vuosikonferenssin Ways and Crossroads järjestämiseen, Paavo Koskisen rahastosta 3.000 euroa.
Arkkitehti Katriina Rosengren asumisen kysyntä- ja tarjontatukien muutoksia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Suomen Hypoteekkiyhdistyksen rahastosta 52.500 euroa.
Tait. maisteri Aura Saarikoski työvälineiden hankintaan, Paavo Koskisen rahastosta 5.000 euroa.
B.A. Yu-Hsuan Yao yksityisnäyttelyn järjestämiseen ja materiaalihankintoihin, Huhtamäen rahastosta 6.000 euroa.
M.A. Müge Yildiz biopohjaisten materiaalien käyttämistä elokuvanteossa käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Herman ja Vilhelmiina Koposen rahastosta 35.000
Lue lisää
Artikkeli Mikko Kurimon tutkimusryhmän työstä: (Suomen Kulttuurirahasto)
Kuva: Aalto-yliopisto, Mikko Raskinen
Lue lisää uutisia

Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus
Samuel Kaski on saanut ERC:n rahoituksen uudenlaisen koneoppimisen kehittämiseen.
Aalto-yliopiston Furniture Program on esillä 3daysofdesign-tapahtumassa Kööpenhaminassa
Kööpenhaminassa järjestettävä 3 Days of Design -muotoilufestivaali järjestetään 18.-20. kesäkuuta 2025.
Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa
Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.