91

Uutiset

Sienten kasvatus on kiertotaloutta

Suomalaisten vuosittain juoman kahvin poroissa voisi kasvattaa 18 miljoonaa kiloa osterivinokkaita.
Kuvitus: Ida-Maria Wikström. Kotona voi kasvattaa sieniä kahvinporoissa tai kauran akanoissa.

Aalto-yliopiston alumni, diplomi-insinööri Jussi Aav on lapsesta asti rakastanut sieniä. Pari vuotta sitten hän ryhtyi vegaaniksi ja törmäsi Sipsikaljavegaanien Facebook-ryhmässä vasta perustettuun Helsieni-yritykseen. Aav piipahti Helsienen toimistossa juttelemassa perustajien, Stéphane PoiriénjaChris Holtslaginkanssa.Vuotta myöhemmin hän ryhtyi yrityksen osakkaaksi.

Helsieni kasvattaa kiertotalousideologialla sieniä – pääasiassa osterivinokkaita – lähialueiden ravintoloille ja kaupoille. Kasvatusastiat ovat kierrätettyjä, esimerkiksi suurkeittiöistä saatuja. Sienet kasvatetaan kahvinporoissa ja kauran akanoissa, jotka yleensä ovat pelkkää biojätettä.

”Suomalaiset kuluttavat kahvia vuosittain lähes 10 kiloa henkeä kohti. Suomessa kahvinjuonnista syntyvistä poroissa voisi arviomme mukaan kasvattaa 18 miljoonaa kiloa osterivinokkaita joka vuosi”, Aav havainnollistaa.

Helsieni myös myy kuluttajille tuotteita sienten koti- ja puutarhakasvatukseen. Aav on itse kasvattanut osterivinokkaita Helsienen Grow Kit -tuotteella. Se on kierrätysmuovista tehty laatikko, jonne heitetään sienirihmasto ja käytettyjä kahvinporoja. Muutamassa viikossa laatikosta kasvaa sienisato. Lisäksi firma järjestää työpajoja, joissa voi esimerkiksi opetella tekemään vanhasta jääkaapista sienten kasvatuskaapin.

”Kauppojen sienivalikoima on aika heikko, eikä talvisin pääse sienestämään. On mahtavaa, että ympäri vuoden voi saada itse kasvattamiaan sieniä.”

Aav arvelee, että ihmisten kiinnostus ruoan kasvattamiseen, kaupunkiviljelyyn ja ruoantuotannon ekologisuuteen on lisääntymässä. Hän haluaa itsekin kasvattaa osan ruoastaan kotona ja vähentää jätteen määrää.

Suurin ekoteko on kuitenkin eläinkunnan tuotteiden käytön vähentäminen. Esimerkiksi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että lihan ja maidon tuotanto aiheuttaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin liikenne.

”Olen 1-vuotiaan pojan isä. Haluan jättää maapallon jälkipolville mahdollisimman hyvään kuntoon. Nykymeno ei voi jatkua.”

Teksti: Tea Kalska. Kuvitus: Ida-Maria Wikström.

Artikkeli on julkaistu (issuu.com) huhtikuussa 2018.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.
Sustainability Action Boosterin hankekoordinaattori Jasmin Järvinen vastaanotti palkinnon New Yorkissa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Opiskelijoiden kestävyyshankkeita tukeva ainutlaatuinen apurahamalli palkittiin New Yorkissa

Aalto-yliopiston kehittämä Sustainability Action Booster -apurahamalli on saanut arvostetun kansainvälisen tunnustuksen YK:n alaiselta koulutusverkostolta. Malli rahoittaa opiskelijoiden omia kokeiluja, ideoita ja prototyyppejä, ja kerää nyt kiitosta rohkealla, opiskelijoiden osallistamista korostavalla lähestymistavallaan.
Puiden lehvistö uusine lehtineen ja kirkas sininen taivas, jossa on muutamia pilviä, suoraan ylös katsottuna.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Latvuspeittokartta paljastaa, onko kotisi lähellä tarpeeksi puustoa

Puut viilentävät kaupungeissa ja toimivat hiilinieluina – mutta vain, jos asuinalueiden latvuspeitto on riittävä.