91

Uutiset

Sähkötekniikan korkeakoulun maisteriopiskelijat ja alumnit kohtasivat uraillassa

Uudet maisteriopiskelijat pääsivät tapaamaan alumneja 30.11.2022, kun Sähkötekniikan korkeakoulu järjesti ensimmäisen uraillan yhdessä Aallon urapalveluiden kanssa.
Panel discussion at the Career event.
Tapahtuma järjestettiin Maarintie 8 -rakennuksen aulassa.

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu kutsui ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijat urailtaan verkostoitumaan korkeakoulun entisten opiskelijoiden kanssa. Noin 50 maisteriopiskelijaa osallistui iltaan ja pääsi kuulemaan alumnien kokemuksia ja vinkkejä opiskeluun ja uralle.

Tilaisuus järjestettiin 30.11.2022, ja illan juontajana toimi maisteriopiskelija Juulia Härkönen.

Opetuksen varadekaani Anouar Belahcen avasi tapahtuman ja rohkaisi opiskelijoita hyödyntämään illan tutustumalla alumneihin rohkeasti. Varsinkin kansainvälisille opiskelijoille urailta saattoi olla ensimmäinen tilaisuus verkostoitua suomalaisessa työelämässä työskentelevien alumnien kanssa. Tällaisissa tilaisuuksissa kansainväliset opiskelijat saavat arvokasta tietoa siitä, millaiset työnantajat rekrytoivat alalta valmistuneita.

Paneelikeskustelussa paneuduttiin mielekkääseen ja kestävään työhön

Urailtaan osallistui 17 eri ohjelmista valmistunutta alumnia. Kolme alumnia otti osaa myös tilaisuuden alussa pidettyyn paneelikeskusteluun: Markus Huuhtanen (Business Development Manager, Vaisala), Janne Irmola (Program Director, Ericsson) sekä Minna Santaholma (Acoustic Engineer & Quality Manager, Akukon). Panelistien edustamat yritykset antoivat hyvän yleiskuvan sähkötekniikan alasta.

Paneelikeskustelun teemana oli How can graduates of the School of Electrical Engineering make a change for a better future? ja sen moderaattorina toimi tutkimuksen varadekaani Vesa Välimäki. Panelistit kertoivat, kuinka heidän edustamansa yritykset vaikuttavat kestävään tulevaisuuteen ja miten heidän työtehtävänsä liittyvät näihin tavoitteisiin. Lisäksi panelistit pohtivat yliopistossa hankkimiaan taitoja ja osaamista, jotka auttoivat heitä urallaan.

Panelisteilta pyydettiin myös antamaan vinkkejä opiskelijoille. Kaikki heistä korostivat sivuaineiden tärkeyttä, sillä ne auttoivat heitä räätälöimään osaamistaan ja ohjaamaan uraansa kohti heidän kiinnostuksen kohteitaan. Panelistit korostivat myös, kuinka tärkeää on pitää mieli avoinna. Ericssonin Janne Irmola totesi: ”Jos et löydä etsimääsi työtä, laajenna näkökulmaasi. Ei ole yleistä saada unelmatyötä heti valmistumisen jälkeen, mutta on erittäin tärkeää mennä jonnekin töihin ja pitää silmät auki mahdollisuuksille. Saattaa käydä niin, että löydät uusia kiinnostuksen kohteita ja intohimoja, joita et alun perin ollut ajatellut!"

Opiskelijat ja alumnit verkostoituivat onnistuneesti

Tapahtuman viimeinen tunti oli varattu osallistujien väliselle verkostoitumiselle, ja pääaulan puheensorinasta päätellen verkostoituminen sujuikin erinomaisesti.

Erityisen ilahduttavaa oli, että tapahtumaan osallistui paljon kansainvälisiä opiskelijoita ja alumneita ja lähes kaikki keskustelut käytiin englanniksi. Kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisen tukemiseen erikoistunut Niina Virtanen oli erittäin tyytyväinen illan lopputulokseen.

”Sähkötekniikan korkeakoulussa opiskelee paljon kansainvälisiä opiskelijoita, ja on todella tärkeää, että he saavat mahdollisuuden verkostoitua suomalaisessa teollisuudessa työskentelevien ihmisten kanssa. Urailta on myös mahdollisuus nähdä, millaisiin ammattiin muut ovat päätyneet, ja toivottavasti auttaa näkemään oman tulevaisuutensa Suomessa valmistumisen jälkeen."

Myös osallistuneet alumnit pitivät tapahtumaa onnistuneena. He kertoivat, että tapahtuma oli hyvä tapa kertoa opiskelijoille erilaisista urapoluista. Monet toivoivat, että heillä olisi ollut vastaavia tapahtumia omien opintojensa aikana. "Olin maisteriopiskelija korona-aikana, ja verkostojen rakentaminen oli silloin vaikeaa. Olen iloinen, että pääsin osallistumaan tähän tapahtumaan sekä tapaamaan opiskelijoita ja muita alumneja", kertoi Dheeraj Chandrashekar, joka valmistui vastikään Communications Engineering -pääaineesta ja työskentelee nykyisin integraatioinsinöörinä Nokialla.

CDL

Career Design Lab: ura- ja rekrytointipalvelut

Ura- ja rekrytointipalvelut opiskelijoille.

Palvelut
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.