91

Uutiset

Roolijako ja estetiikka yhdistävät taidetta ja urheilua

Sekä taide että urheilu ovat myös siirtyneet lähemmäs arkea, tuore väitöstutkimus osoittaa.

Aalto-yliopistossa väittelevä TaM Matti Tainio käsittelee väitöskirjassaan taiteen ja urheilun välisiä yhteyksiä. Samalla hän laajentaa nykykulttuurin taide- ja urheilukäsityksiä tarkastelemalla taiteen ja urheilun käytännöissä tapahtuneita muutoksia.

– Arkisessa ajattelussa taide ja urheilu näyttäytyvät toisilleen vastakkaisina. Niistä voi kuitenkin löytää yhtenäisyyksiä, kun valitsee sopivan näkökulman, Tainio sanoo.

Tainio tarkasteli tutkimuksessaan taidetta ja urheilua kulttuurisina käytäntöinä. Tällä hän pyrki välttämään alojen pinnalliset erilaisuudet. Teoreettisen tutkimuksen lisäksi Tainio lähestyi aihetta taiteellisen työskentelyn avulla.

– Taiteen ja urheilun nykymuotojen läheisyys tulee parhaiten esille estetiikan kautta. Ymmärrän estetiikan taiteen ominaisuuksia laajemmin aistihavaintona, esteettisenä kokemuksena. Esteettisyyden korostaminen tuo uusia puolia urheiluun ja siitä nauttimiseen. Urheilusta voi tehdä uudella tavalla merkityksellistä luovan asenteen ja urheilukäytäntöjen henkilökohtaisen soveltamisen kautta eikä vain ennätyksiä ja saavutuksia tavoittelemalla, Tainio kertoo.

Tainio löysi yhtymäkohtia taiteen ja urheilun välillä myös näiden historiallisesta kehityksestä ja sosiaalisesta rakenteesta, kuten roolijaosta ja sisäisestä säännöstöstä.

Uudenlaisia aktiviteetteja

Tainio osoittaa valitsemiensa näkökulmien avulla myös, kuinka käsitykset taiteesta ja urheilusta ovat laajentuneet. Aiemmin selvärajaiset taide ja urheilu ovat jatkuvassa liikkeessä.

– Taide ja urheilu ovat siirtyneet lähemmäksi arjen kokemuksia. Esimerkiksi taideteokset eivät välttämättä poikkea arkiesineistä. Urheilussa tämä näkyy taas vapaa-ajan liikunnassa. Urheilun painopiste on siirtynyt kilpakentiltä lähemmäs arkielämää, Tainio kuvailee.

Muutoksia on tapahtunut myös muissa taiteen ja urheilun käytännöissä.

– Taiteessa painopiste on siirtynyt valmiista teoksista taiteellisiin prosesseihin ja niiden synnyttämiin kokemuksiin. Urheilussa sen sijaan korostuu enemmän kilpailu itsensä kanssa kuin kilpakumppanien voittaminen. Myös yleisön ja harrastelijoiden osallistumista painotetaan aiempaa enemmän sekä taiteessa että urheilussa, Tainio listaa.

Tainion mukaan viimeaikainen kehitys on luonut uudenlaisen aktiivisen kentän, missä taiteenkaltaiset ja urheilusta johdetut uudet aktiviteetit voivat kehittyä.

– Uusien näkökulmien ansiosta on mahdollista ymmärtää taiteen ja urheilun yhteiskunnallisia hyötyjä ja niiden merkityksiä perinteisen taide- tai urheilumaailman ulkopuolella. Tämä voi johtaa esimerkiksi hyvinvointia lisäävien sovellusten kehittämiseen.

äöپܳܲ

Väitöskirja ”Parallel Worlds. Art and Sport in Contemporary Culture” tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa perjantaina 27.2.2015 klo 12, Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa, Hämeentie 135 C, Helsinki. Vastaväittäjänä toimii professori Lev Kreft Ljubljanan yliopistosta. Väitöskirjan tilaukset Aalto-yliopiston verkkokirjakaupasta , tiedustelut artsbooks@aalto.fi, p. 050 313 7086.

äپٴᲹ:

Matti Tainio
p. 040 541 5103
matti.tainio@aalto.fi
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.