Riikka Korte uusi apulaisprofessori Matematiikan ja systeemianalyysin laitoksella

Kortteen tutkimus on keskittynyt metristen mitta-avaruuksien analyysiin sekä epälineaarisiin ajastariippuviin osittaisdifferentiaaliyhtälöihin. Metristen avaruuksien analyysissä esimerkiksi klassisia harmonisen analyysin, geometrisen mittateorian tai osittaisdifferentiaaliyhtälöiden teorian tuloksia pyritään saamaan toimimaan mahdollisimman yleisessä tilanteessa. Parhaimmillaan lopputuloksena on aiemmin euklidisissa avaruuksissa tunnettuja tuloksia vahvempi tulos läpinäkyvämmällä todistuksella, josta on helpompi nähdä perimmäiset syyt ilmiön takana. Kortteen tutkimus on hyvin teoreettista, mutta tulokset ovat sovellettavissa analyysiin esimerkiksi monenlaisissa monistoissa ja ryhmissä.
Korte väittelin tekniikan tohtoriksi Teknillisen korkeakoulun Matematiikan laitokselta vuonna 2008. Vuoden 2009 alussa hän siirtyi Helsingin yliopistoon Matematiikan ja tilastotieteen laitokselle saatuaan sieltä 3-vuotisen tutkijatohtoriprojektin. Seuraavana lukuvuoden hän vietti vierailevana tutkijana Italiassa Scuola Normale Suporiore di Pisassa. Tämän jälkeen hän vielä jatkoi Helsingin yliopistolla 2011-2015, tällä kertaa Suomen Akatemian rahoittamana tutkijatohtorina.
Lue lisää uutisia

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa
Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla
Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.