91

Uutiset

Raskausdiabeteksen hoitoon tekoälyä hyödyntävä sovellus

Tekoäly mahdollistaa yksilöllisen ennusteen odottavalle äidille ja syntyvälle lapselle. Yksilöllisten suositusten tavoitteena on käyttäjän kannalta positiivinen kokemus ja samalla glukoositason kannalta hyödyllinen toiminta.
Mobiilisovelluksen tavoitteena on yksilöllinen ennustaminen ja positiivisiksi koetut, käyttäjälle räätälöidyt suositukset. Kuva: Giulio Jacucci.

Suomessa synnyttää vuosittain noin 52 000 naista, joista raskausdiabeteksen saa 18 prosenttia eli lähes 10 000. Heistä karkeasti puolet sairastuu myöhemmin kakkostyypin diabetekseen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) koordinoima ekosysteemi CleverHealth Network käynnistää ensimmäisen kehitysprojektinsa Business Finlandin myöntämän rahoituksen myötä. CleverHealth Networkin pääpartnereita raskausdiabetes-projektissa ovat HUS, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Elisa ja Fujitsu.

Projektin tavoitteena on parantaa raskausajan diabeteksen hoitoa ja seurantaa kehittämällä hoitoprosessin tueksi mobiilisovellus, joka mittaa ja tallentaa pilveen reaaliaikaisesti äidin jatkuvan verensokerin, fyysisen aktiivisuuden, ravinnon, sykkeen sekä päivittäisen painon.

”Vaikuttamalla elämäntapoihin ja ravitsemukseen raskauden aikana, voidaan todennäköisesti vähentää kakkostyypin diabetekseen sairastuvien äitien määrää sekä lapselle siirtyviä terveysriskejä, ja näin parantaa myös tulevien sukupolvien terveyttä. Sovellus auttaa potilasta oppimaan, miten ruokavalio, aktiivisuus ja uni vaikuttavat verensokeritasoihin ja painon kehitykseen, ja tätä kautta raskauden kulkuun sekä vastasyntyneen terveyteen”, kertoo projektin tutkimusjohtajana toimiva naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Saila Koivusalo.

Tiedot välittyvät sovelluksen kautta reaaliaikaisesti hoitohenkilökunnalle, joka voi tarvittaessa antaa ohjausta ja tukea oppimisessa.

Projektin kehitystyössä hyödynnetään koneoppimista, jonka avulla voidaan räätälöidä potilaan riskiprofiilin mukainen, yksilöllisiä tarpeita vastaava ohjaus ja hoito. Tekoäly mahdollistaa myös ennusteiden tekemisen sekä äidin, että syntyvän lapsen tulevasta terveydestä.

”Tavoitteena on pitää glukoositaso alhaisena, ja tätä varten mallinnamme sekä ennusteita että suosituksia. Ennusteet kertovat räätälöidysti, mitä glukoositasolle tapahtuu, jos odottava äiti lähtee esimerkiksi kävelylle. Myös suosituksissa otetaan huomioon yksilöllisyys: tavoitteena on käyttäjän kannalta positiivinen kokemus ja samalla glukoositason kannalta hyödyllinen toiminta”, kertoo akatemiatutkija Pekka Marttinen Aalto-yliopistosta.

äپٴᲹ:

Pekka Marttinen
Akatemiatutkija
Aalto-yliopisto
pekka.marttinen@aalto.fi
p. 050 512 4362

Mirka Tammi
CleverHealth Network –projektijohtaja
HUS
mirka.tammi@hus.fi
p. 040 657 5331

Saila Koivusalo
Raskausdiabetes-projektin tutkimusjohtaja
saila.koivusalo@helsinki.fi
p.  040 725 0620

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.