91

Uutiset

Puhdas energiajärjestelmä toimii kovilla pakkasilla

Energian tarpeen kausivaihtelu voidaan ratkaista uusiutuvalla energialla Suomen olosuhteissa.
Tervetuloa myös Suomen energiapolitiikkaa käsittelevään MAAMME ENERGIA -oopperaan Savoy-teatteriin torstaina 17.5. tai perjantaina 18.5. 
Liput ܱ辱ٱä. Ooppera on osa Aalto-yliopiston Aalto Festivalien ohjelmaa. #aaltofestival

Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston Smart Energy Transition (SET)-hanke järjesti yhteistyössä Ulkoministeriön, Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Business Finlandin kanssa Älykkään energian seminaarin Kauppakorkeakoululla 26.4. Kiinnostava ja erittäin ajankohtainen teema houkutteli paikalle lähes 200 osallistujaa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun koordinoimassa Smart Energy Transition -hankkeessa pohditaan, millaisia liiketoimintamahdollisuuksia älykkäät ja puhtaat energiaratkaisut tarjoavat. Keskeisenä pohdinnan kohteena on, miten Suomi voi hyötyä globaalista energiamurroksesta.

Seminaarissa kuullut esitykset ja paneelikeskustelu vahvistivat jo aiemmin hankkeessa annettua suositusta, että keskeisiä ratkaisuja kivihiilestä ja fossiilisista polttoaineista luopumisessa ovat energiatehokkuus, lämpöpumput, biokaasu ja muut puhtaan kaasuteknologiat, aurinkolämpö, lämmön kausivarastot, kysyntäjousto sekä matalalämpöverkot.

”Avoin kaukolämpö- ja kylmäverkko on edellytys, esimerkiksi datakeskusten, yritysten ja kuntien hukkalämpö saadaan hyödynnettyä”, sanoi SET-hankkeen johtaja, Kauppakorkeakoulun professori Armi Temmes.

”Visiomme mukaan tulevaisuuden kaukolämpöverkkojen keskiössä ovat lämpöpumput. Lämmityksen sähköistäminen on keskeinen keino kivihiilestä ja muista fossiilisista polttoaineista luopumisessa. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa lämmöstä on mahdollista tuottaa lämpöpumpuilla. Tämä on mahdollista myös Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa”, hän jatkoi.

Seminaarissa puhuivat muun muassa energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja kansainvälisen uusiutuvan energiajärjestön IRENAn innovaatio- ja teknologiajohtaja Dolf Gielen.

Paneelikeskusteluun osallistuivat professori Eva Heiskanen Helsingin yliopistolta, eduskunnan energiaremonttiryhmän puheenjohtaja Harri Jaskari, teollisuuden neuvonantaja Petteri Kuuva työ- ja elinkeinoministeriöstä, varajohtaja Sakari Oksanen kansainvälisestä uusiutuvan energian järjestöstä IRENAsta, ohjelmapäällikkö Pia Salokoski Business Finlandista ja varajohtaja Maiju Westergren Helen Oy:stä. Paneelia moderoi SET-hankkeen vuorovaikutusjohtaja Karoliina Auvinen.

Keskustelu jatkui myös -ohjelmakokonaisuuteen kuuluvassa Smart Energy Talks -tapahtumassa, joka järjestettiin Kauppakorkeakoululla 8.5.

Lue lisää:

Seuraa aiheesta käytävää keskustelua ja osallistu siihen Twitterissä aihetunnisteilla #energiamurros ja #smartenergy

Tervetuloa myös Savoy-teatteriin torstaina 17.5. tai perjantaina 18.5. MAAMME ENERGIA on uusi suomalainen oopperateos, joka käsittelee Suomen energiapolitiikkaa 1970-luvulta tähän päivään ja edelleen 2050-luvulle.
Liput

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: