91

Uutiset

Professori Esko Kauppinen sai ensimmäisenä suomalaisena Unescon nanotieteen palkinnon

Palkinto annettiin Esko Kauppiselle tunnustuksena huomattavasta myötävaikuttamisesta nanotieteen ja -teknologian alan kehitykseen. Kauppisen tutkimusaloja ovat nanohiilimateriaalit ja hiilen nanonuput.
Kuvassa Esko Kauppinen ja Miguel Clüsener-Godt. Kuva: Unesco / Jake Lewis.

Palkinto annettiin Esko Kauppiselle tunnustuksena huomattavasta myötävaikuttamisesta nanotieteen ja -teknologian alan kehitykseen. Kauppisen tutkimusaloja ovat nanohiilimateriaalit ja hiilen nanonuput.

Unescon nanotieteen palkinto on myönnetty vuodesta 2010 lähtien yhteensä 56 palkitulle, joista kaksi on saanut Nobel-palkinnon. Yhdessä nanotieteen professori Esko Kauppisen kanssa palkinnon sai 22. marraskuuta sai yhdeksän muuta tutkijaa.

Unesco

”Kaikki palkinnonsaajat ovat olleet alansa huippuja jo pitkään, ja nyt Esko Kauppinen sai palkinnon ensimmäisenä suomalaisena”, sanoo Suomen UNESCO-toimikunnan pääsihteeri Zabrina Homström opetus- ja kulttuuriministeriön kansainvälisten asioiden sihteeristöstä.

Esko Kauppisen tutkimusalaa ovat nanohiilimateriaalit ja hiilen nanonuput, joista on julkaistu noin 150 tutkimusartikkelia. Nanonupuista ja nanoputkista kehitetään Kauppisen ryhmässä ohutkalvoja uudenlaisiin elektroniikkasovelluksiin, erityisesti 3D-muotoisiin kosketusantureihin ja sensoreihin. Työllä saattaa olla huomattava vaikutus esimerkiksi matkapuhelinten näyttöjen kehitykseen.

Unesco

”Palkinto on iso kunnianosoitus suomalaiselle nanohiilen ja -materiaalien tutkimukselle. Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat tehneet tätä tutkimusmatkaa kanssani: tutkimusryhmäni jäsenille, opiskelijoille, fysiikan laitokselle, Aalto-yliopistolle ja sitä edeltävälle Teknilliselle korkeakoululle.”

Unesco

”Unesco-palkinto on hieno kunnianosoitus. Esko Kauppisen työssä yhdistyy pitkäjänteinen perustutkimus käytännön sovelluksiin ja yritystoimintaan asti”, sanoo Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen.

Teknologian pohjalta on perustettu muun muassa -yritys. Kauppisen tutkimusryhmässä on myös kehitetty materiaaleja keuhkolääkeannosteluun jo vuosikymmenten ajan. Materiaalikehityksestä voi olla lisäksi apua diabeteksen hoidossa.

Kauppisen ryhmä on yksi maailman johtavista laboratorioista hiilen nanoputkien synteesin ja ohutkalvosovellusten alalla, ja se tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa Tokion, Nagoyan, Pekingin ja MIT:n yliopistojen kanssa.

äپٴDz:

Esko Kauppinen
Professori
Aalto-yliopisto
esko.kauppinen@aalto.fi
puh. 040 509 8064

Kuvissa kymmenen palkintojensaajaa: Sergeev Alexander Mikhaylovich, Tatartchenko Vitali Antonovitch, Fursenko Andrei Aleksandrovich, Ismail Elnaggar Mohammed, Esko Kauppinen, Nassiopoulou Androula Galiouna, Zehetbauer Michael Josef, Jagadish Chennupati, Mansurov Zulkhair ja Chekhonin Vladimir Pavlovich. Kuvat: UNESCO / Jake Lewis.
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:
Mies puvussa seisoo suuren vihreän metallisen oven vieressä maanalaisessa bunkkerissa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Väitöstutkimus: Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattava – kuumenevat kesät voivat kuitenkin haastaa sen toimivuutta

Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kattava. Se antaa kohtuullisilla kustannuksilla suojan lähes koko väestölle kustannuksilla. Kuumenevat kesät saattavat kuitenkin haastaa järjestelmän toimivuutta.