91ÇàÇà²Ý

Uutiset

PechaKucha-tilaisuus tarjosi Sähkötekniikan korkeakoulun tohtoriopiskelijoille uudenlaisen haasteen

Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäinen PechaKucha-tilaisuus haastoi korkeakoulun tohtoriopiskelijat esittämään väitöskirjansa aiheet kuudessa minuutissa. Tilaisuus järjestettiin keskiviikkona 22. toukokuuta Otaniemen A Gridissä.
XX

PechaKucha on laajalti tunnettu tapahtumakonsepti, missä puhujat esittelevät aiheet yleisölle tietyn aikarajan sisällä. Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäisessä PechaKucha-tilaisuudessa, Sähkötekniikan korkeakoulun omat tohtoriopiskelijat pääsivät harjoittelemaan väitöskirjansa aiheen esittelemistä. Haasteena oli kuitenkin tiivistää väitöskirjan aihe 10 dian esitykseen, missä jokaiseen diaan sai käyttää korkeintaan 20 sekunttia.

Tilaisuuteen osallistui yhteensä 13 tohtoriopiskelijaa Sähkötekniikan korkeakoulusta. Jokainen osallistuja onnistui taklaamaan aikarajoituksen tuomat haasteet ja pitchaamaan väitöskirjansa aiheen valovoimaisesti yleisölle. Erityishaasteena väitöskirjan pitchaamisessa ovat ajan lisäksi myös tutkimuksen tiivistäminen siten, että tutkimus on ymmärrettävää ja yleistajuista yleisölle. 

Pääsimme kuulemaan mielenkiintoisista väitöskirjatutkimuksista esimerkikiksi liittyen 2D-materiaalien tutkimukseen, autojen energiankäytön tehostamiseen thermoelektronisten materiaalien avulla ja avaruussatelliittien materiaaliteknologian kestävimmistä ratkaisuista ja niiden kehittämisestä. Jokaisen puheenvuoron jälkeen osallistujat pääsivät äänestämään mielestään onnistuneimpia esityksiä. Sähkötekniikan korkeakoulu palkitsi kaikki osallistujat Aalto-yliopiston t-paidoilla.  

Yleisöäänestyksen perusteella Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäisen PechaKucha-tilaisuuden voitti kolme tohtoriopiskelijaa onnistuneella ja yleistajuisella väitöskirjan aiheen esittämisellä aikarajan sisällä:

  • Jon Fagerström, DICE,  "Artificial Room Reverberation using Dark Velvet Noise",
  • Priyanka Goel, ELE, "Low-Dimensional Thermoelectric Materials", 
  • Veli Voipio, ELE, "Gopher antenna: A new type of Ground Penetrating Radar (GPR) antenna"
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:
Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.