Panssaripinnoitteesta muovin korvaajaan ja masennusta hoitavaan videopeliin – miljoonapotti tulevaisuuden tutkimushankkeille

Säätiöt myönsivät 500 000 euroa Aalto-yliopiston apulaisprofessori Matias Palvan ää , joka yhdistää aivo- ja pelitutkimusta ja kehittää digitaalisia lääkkeitä erityisesti masennuksen hoitoon. Aivojen toimintaa muovaavista videopeleistä voi tulla tärkeä uusi aivosairauksien hoitomuoto. Ne voivat myös auttaa ikääntyviä pitämään yllä aivokuntoaan. Hanke nostaa Suomen digitaalisten peliterapioiden kärkimaaksi tutkimuksen, terveydenhuollon ja peliteollisuuden yhteistyöllä.
Aalto-yliopiston professori Mikko Alavan johtama etsii biopohjaisista vaahdoista kierrätettäviä muovinkorvikkeita tekoälyn avulla. Kyseessä on yksi maailman ensimmäisistä hankkeista, jossa käytetään tekoälyä biomateriaalien suunnittelussa. Kaupalliset mahdollisuudet ovat suuret: biopohjaisia muovinkorvikkeita voidaan käyttää esimerkiksi pakkaus-, rakennusmateriaali- ja metsäteollisuudessa. Hanke sai 350 000 euron rahoituksen.
Aalto-yliopiston professori Robin Rasin ää kehittää kulutusta kestäviä ja likaa hylkiviä pintoja. Uudenlainen panssaripinnoite on jopa kymmenen kertaa aiempia pinnoitteita kestävämpi. Hanke sai rahoitusta 600 000 euroa.
Aalto-yliopiston professori Arto Visalan ää kehittää ilmastonmuutoksen muovaamiin olosuhteisiin kevyitä puoliautonomisia metsäkoneita. Ne säästävät luontoa ja ratkaisevat kuljettajapulan ongelmaa. Hanke sai rahoitusta 400 000 euroa.
Aalto-yliopiston professori Katja Hölttä-Otto sai 150 000 euroa ääen , joka selvittää, miten tuotekehittäjän ja käyttäjän keskinäinen ymmärrys rakentuu ja siirtyy eteenpäin yrityksessä. Onnistunut tuotekehitys vaatii empatiaa.
Aaltolaiset ovat mukana myös Vaasan yliopiston professori Heidi Kuusniemen äässä . Se kehittää teknologiaa, joka tuo tarkan navigoinnin sisätiloihin. Paikannus, navigointi ja ajanmääritys ovat tärkeä osa yhteiskunnan digitaalista infrastruktuuria. Paikannuspalvelut eivät kuitenkaan toimi hyvin sisätiloissa tai ulko- ja sisätilojen välillä. Uusi piensatelliittiteknologia ratkaisee ongelman ja tuo sisätilanavigoinnin hyödyt esimerkiksi teollisuuteen, palo- ja pelastustoimeen sekä älypuhelinsovelluksiin. Hanke sai 950 000 euron potin.
Tulevaisuuden tekijät -ohjelma vahvistaa strategista osaamista
Tulevaisuuden tekijät -rahoitusohjelma etsii suomalaisten yliopistojen kunnianhimoisia, tulevaisuuteen katsovia tutkimusavauksia. Viidettä kertaa järjestettyyn rahoitushakuun lähetettiin yli 90 uutta tutkimusideaa.
”Hyvinvointimme rakentuu ihmisten osaamiselle. Tänä päivänä tutkittua tietoa ja kriittistä ajattelua tarvitaan enemmän kuin koskaan: tiede ja tutkimus auttavat meitä pysymään kehityksessä mukana. Tulevaisuuden tekijät -ohjelma nostaa tänäkin vuonna esille ajankohtaisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä hankkeita, jotka rakentavat omalta osaltaan kestävämpää huomista”, sanoo Jane ja Aatos Erkon säätiön asiamies Hanna-Mari Peltomäki.
“Rahoitamme tutkimusavauksia, jotka palvelevat teollisuutta ja yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä. Tänä vuonna uusi kiinnostava aluevaltaus ovat digitaaliset lääkkeet. Rahoituksen saanut hanke tuo uuden kulman keskusteluun mielen hoidosta. Hanke on myös hyvä esimerkki siitä, millaista innovatiivista tutkimusta Tulevaisuuden tekijät -rahoituksen turvin on mahdollista tehdä”, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hallituksen puheenjohtaja JT Bergqvist sanoo.
Tulevaisuuden tekijät -ohjelma järjestetään vuosittain. Seuraava rahoitushaku aukeaa helmikuussa 2021. Viiden vuoden aikana rahoitusta on myönnetty nyt 29 hankkeelle yhteensä 15 miljoonaa euroa.
Lue lisää uutisia

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa
Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia
Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.