91

Uutiset

Paljon onnea 50-vuotias Metsähovin radio-observatorio

Tasan 50 vuotta sitten 11.4.1974 radioteleskooppi Kirkkonummella liikahti ensimmäistä kertaa ja siitä lähtien radioastronomisen havaintodatan kerääminen on ollut katkeamatonta.

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatoriossa on tänään juhlapäivä. Tasan 50 vuotta sitten Kirkkonummen Kylmälässä sijaitseva radioteleskooppi, joka on halkaisijaltaan 13,7-metrinen, tarkkaili avaruutta ensimmäistä kertaa ja siitä lähtien radioastronomisen havaintodatan kerääminen on ollut katkeamatonta 24 tuntia vuorokaudessa ympäri vuoden.

Aalto-yliopiston edeltäjän Teknillisen korkeakoulun radiolaboratoriolle Metsähoviin sijoitettu radioteleskooppi avasi aikoinaan pääsyn suuren mittakaavan radiotieteellisiin ja radioastronomisiin tutkimusprojekteihin. Nykyään Metsähovin radio-observatorion havainnoissa on kolme pääaluetta: aktiivisten galaksien tutkimus, Auringon radiomonitorointi sekä kansainväliset radioteleskooppiverkostojen yhteishavainnot.  

”Viimeisten kymmenen vuoden aikana olemme siirtyneet enemmän observatoriotoimintaan, ja Metsähovista on tullut Aalto-yliopiston merkittävä tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuuri, jossa keskeistä on myös radioastronomian ja avaruuteen liittyvän radiotekniikan opetus”, Metsähovin radio-observatorion johtaja Joni Tammi kertoo.

Rakenteilla oleva MCA eli Metsähovi Compact Array on useamman 5,5-metrisen radioteleskoopin kokonaisuus, josta kaksi on jo tehnyt ensimmäiset mittaustulokset yhdessä. Kolmannen rakennustyöt alkavat kesällä.

”Olemme jo 90-luvulta lähtien tehneet useiden ympäri maailmaa sijaitsevien teleskooppien yhteishavaintoja pääinstrumentillamme eli 14 metrin radioteleskoopilla. Uusi, pienempien teleskooppien kokonaisuus toimii vastaavalla tavalla eli ne voivat toimia sekä itsenäisinä teleskooppeina, mutta myös yhdessä niin sanottuna radiointerferometrina. Interferometria on radioastronomian kärkeä edustava tekniikka, jolla eri yksittäisiä radioteleskooppeja yhdistetään jättiläisteleskoopiksi”, Tammi kertoo.

Uudet teleskoopit avaavat uusia mahdollisuuksia monialaiseen avaruustutkimukseen ja -koulutukseen. Radioteleskoopit mahdollistavat myös yhteistyön koulujen kanssa aivan eri tavalla kuin aiemmin. Radioteleskooppikokonaisuuden myötä Metsähovin radio-observatorio avaa ovensa kevään aikana koululais- ja lukiolaisryhmille. Metsähovissa koululaisryhmät voivat tutustua havaintojen tekoon ja oppia lisää tähtitieteestä.  

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorio täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Kirkkonummella sijaitseva Metsähovi on Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio. Metsähovissa tutkitaan avaruutta radioaalloilla, sekä kehitetään alan tekniikkaa ja menetelmiä. Tiesitkö, että 50 vuotta sitten 11.4.1974 radioteleskooppimme teki ensimmäiset radioastronomiset havaintonsa, ja siitä lähtien havaintodatan kerääminen on ollut katkeamatonta. Tutustu lisää metsahovi.aalto.fi

MCA-teleskoopit Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatoriossa revontulien alla.

50 vuotta täyttävän radio-observatorion uudet teleskoopit valmistuivat

Teleskoopit avaavat uusia mahdollisuuksia monialaiseen avaruustutkimukseen ja -koulutukseen. Opiskelijoille on tarjoutunut ainutlaatuinen mahdollisuus suunnitella ja rakentaa monet teleskooppijärjestelmän keskeiset osat syöttötorvista antennien mekaniikkaan.

Uutiset
Metsähovi 50 juhlavuosi

Metsähovin radio-observatorio mitannut merkittäviä löytöjä jo 50 vuoden ajan

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatoriolla on ollut tärkeä merkitys radioastronomian kehityksessä Suomessa.

Uutiset
Aalto-yliopiston valaistu logo. Juhlavieraita logon takana tarkastelemassa radioantennia.

Metsähovin radio-observatorion 50-vuotisjuhla - kurkkaa kuvia tapahtumasta

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorio täytti tänä vuonna 50 vuotta. Observatorion syntymäpäivänä, torstaina 11. huhtikuuta, juhlavieraat kokoontuivat observatoriolle juhlistamaan menneitä vuosikymmeniä radioastronomisen tutkimuksen parissa.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi miestä, joilla on kukkakimput, seisovat terassilla. Toinen pukeutunut mustaan pukuun ja toinen raidalliseen paitaan.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla

Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.