91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Otaniemessä on jo 1800 metriä raiteita

Raide-Jokeri-pikaraitiotien radan rakentaminen on käynnissä Otaniemessä. Raiteita on asennettu Maarintielle, Maarinrannatielle sekä Kehä I:n viereen Lahdenpohjanraitiolle yhteensä 1800 metriä.
Korkeakoulunaukio
Kuva: Raide-Jokeri

Seuraavaksi radan rakennustyöt Otaniemen alueella jatkuvat Vaisalantiellä sekä Ainonaukiolla ja Korkeakoulunaukiolla.

Kiskot kuljetetaan paikalle noin 18 metrin pätkissä. Niiden kuljetus ja asentaminen vaativat tilaa, minkä takia liikenteelle saattaa aiheutua tilapäisiä häiriöitä. Asennustöitä saatetaan tehdä liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden vuoksi myös yötöinä. Yötöistä tiedotamme lähiympäristön asukkaita aina etukäteen.

Radan asennuksen jälkeen kaduilla jatkuvat muut työt kuten radan pintarakenteiden ja muiden kadun osuuksien rakentaminen.

Miestentie suljettiin moottoriajoneuvoliikenteeltä Otaniementien päädystä syyskuun alussa. Miestentien ja Otaniementien risteysalueen työt kestävät noin kahdeksan kuukautta. Jalankulun ja pyöräilyn yhteys säilyy Miestentien lähistöllä koko rakentamisen ajan, mutta sen reitti vaihtelee työvaiheiden mukaan. Otaniementien jalankulun ja pyöräilyn reitti opastetaan maastossa.

°¿³Ù²¹²Ô¾±±ð³¾±ð²Ô³Ù¾±±ð±ô±ôä tehdään vesihuoltotöitä, kaukolämpöhitsauksia ja operaattoriputkituksia. Korkeakoulunaukion ja Ainonaukion sähkörataperustukset ovat valmistuneet. Ainonaukiolla tehdään kompensaatioputkituksia. Jalankulun ja pyöräilyn yhteys säilyy Korkeakoulunaukion ja Ainonaukion lähistöllä koko rakentamisen ajan, mutta sen reitti vaihtelee kadun yli  työvaiheiden mukaan.

Konemiehentien ja Tietotien risteysalueella tehdään viimeistelytöitä. ²Ñ²¹²¹°ù¾±²Ô°ù²¹²Ô²Ô²¹²Ô³Ù¾±±ð±ô±ôä tehdään kisko- ja vihertöitä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹&²Ô²ú²õ±è;

Teksti: Raide-Jokeri

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Modernit lasi- ja tiilirakennukset, lippuja, vihreä nurmikenttä ja raitiovaunukiskot edessä aurinkoisena päivänä.
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun International Business -koulutusohjelma siirtyy Otaniemen kampukselle

Muutosneuvotteluiden päätöksenä koulutusohjelman siirto toteutuu syksystä 2026 alkaen.