91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Opiskelu Mikkelin kampuksella on tiivistahtista ja ympäristö monikulttuurinen

Haku International Business -kandidaattiohjelmaan on 8.–27.1.2016.
Ida Sten Polytechnic Universityn kampuksella Hong Kongissa

Kauppatieteiden opetus Mikkelissä alkoi vuonna 1989. Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen täysin englanninkielinen International Business -kandidaattiohjelma on siis kouluttanut kauppatieteilijöitä jo yli 25 vuoden ajan.

– BScBA-tutkinto antaa opiskelijoille hyvät valmiudet jatkaa edelleen Kauppakorkeakoulun maisteriohjelmissa tai siirtyä suoraan liike-elämän palvelukseen. Opiskelutavoissa painottuvat kauppatieteiden osaamisen lisäksi ryhmätyö- ja ongelmanratkaisutaidot ja hyvän viestintä- ja kielitaidon vahvistaminen, kertoo Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman.
 

Hakuaika on käynnissä, opiskelupaikan saa 85 uutta opiskelijaa

Syksyllä 2016 alkavaan International Business -kandidaattiohjelmaan haetaan 8.–27.1.2016. Kandidaatin tutkinnon suorittaminen kestää noin kolme vuotta, minkä jälkeen opiskelija pääsee halutessaan jatkamaan opintojaan suoraan Kauppakorkeakoulun maisteritason koulutusohjelmassa.

Käytännössä opinnot etenevät Mikkelin kampuksella kolmen viikon moduuleissa, joissa opiskellaan yksi kurssi kerrallaan. Opiskelu on tiivistä ja lähes ympärivuotista. Lähiopetusta on kolme tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa.

Tutkinto on suunniteltu täysipäiväistä opiskelua varten niin, että se on mahdollista suorittaa jopa alle kolmessa vuodessa. Yksi, yleensä viimeinen, lukukausi opiskellaan ulkomaisessa vaihtoyliopistossa, jossa suoritetaan kansainvälinen sivuopintokokonaisuus.

– BScBA-ohjelmalla on laaja opiskelijavaihto-ohjelma, joka sisältää noin 50 vaihtoyliopistoa eri puolilla maailmaa. Mikkelin yksikössä vierailee vastavuoroisesti noin 70 vaihto-opiskelijaa vuosittain. Opetuksesta vastaavat pääosin ulkomaalaiset vierailevat professorit, selvittää BScBA-ohjelman johtaja Dr. Joan Lofgren kampuksen kansainvälisyyttä.

Ohjelmaan hyväksytään vuosittain 85 uutta opiskelijaa. Mikkelissä aloittaneista uusista opiskelijoista yleensä noin neljännes on ulkomaalaisia ja he edustavat noin kymmentä eri kansalaisuutta.
 

Mikkelin kampuksella kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä

Toisen vuosikurssin opiskelija Ida Sten on hyvin tyytyväinen päätökseensä opiskella kauppatieteiden kandidaatiksi Mikkelissä. Idan mukaan BScBA-ohjelmassa on erittäin yhteisöllinen tunnelma; Mikkeli-perheen muodostavat eivät vain ohjelman tämänhetkiset opiskelijat, vaan myös Mikkelin vaikuttava alumniverkosto.

– Olen jo tässä vaiheessa opiskeluitani löytänyt kesäharjoittelupaikan itselleni mieleisestä kansainvälisestä yrityksestä Amsterdamista ja nykyisen unelmatyöpaikkani ruotsalaisesta kasvuyrityksestä. Molempien näiden löytymiseen on Mikkelin alumniverkostolla ollut oma vaikuttava roolinsa, Ida Sten kertoo.

Aidosti kansainvälinen opiskeluilmapiiri ja intensiivinen ryhmätyöskentely ovat nekin olleet hyödyksi niin työelämässä kuin oman sosiaalisen verkoston kasvattamisessa. Mainitsemisen arvoinen asia on ehdottomasti myös "pakollinen" vaihtojakso eli jokaiselle opiskelijalle taattu mahdollisuus nähdä maailmaa ja kokea elämää täysin uudessa kulttuurissa. Ida kertookin olevansa juuri tällä hetkellä vaihdossa Hong Kong Polytechnic Universityssa ja on vakuuttunut siitä, että vaihto-opiskelujaksosta tulee hänen elämänsä parasta aikaa.

Lisätietoja Mikkelin BScBA-ohjelmasta:

(pdf)
studies.aalto.fi/mikkeli
bscba-mikkeli@aalto.fi
+358 (0)50 438 9837

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.