91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Opiskelijoiden sateelliittiprojekti oli lähtölaukaus alumni Maria Hietan uralle avaruusalalla

Kurssilla pidetty Ilmatieteen laitoksen vierailijaluento oli niin kiinnostava, että avaruustekniikkaa opiskeleva Maria Hieta lähetti työhakemuksen tulevaan työpaikkaansa siltä istumalta.
Aalto-yliopisto / Maria Hieta / photo: Maria Hieta
Maria Hieta työskentelee tutkimusinsinöörinä Ilmatieteen laitoksella.

Miksi valitsit avaruustekniikan pääaineen?

Valmistuin Aalto-yliopistosta pääaineenani avaruustekniikka, mutta aloitin opintoni tähtitieteestä Oulun yliopistossa. Avaruus on kiinnostanut minua aina, mutta osasin hakeutua tekniikan pariin vasta kandiopintojeni jälkeen. Vaati siis kolme vuotta yliopisto-opiskelua ennen kuin päädyin valitsemalleni alalle!

Mikä oli kiinnostavinta opinnoissasi?

Mielenkiintoisinta – ja samalla haastavinta – oli osallistua projektityöhön, jossa suunnittelimme opiskelijavoimin Suomen ensimmäisen satelliitin, Aalto-1:n. Satelliittiprojektin ansiosta pääsimme tutustumaan ja luomaan kontakteja Suomen avaruusalan asiantuntijoihin ja ratkomaan todellisia ongelmia niin satelliitin tekniikkaan ja testaukseen kuin projektinhallintaankin liittyen.

Mitä eväitä työelämään sait opinnoistasi?

Opinnot ovat antaneet hyvän perustan työssä oppimiseen. Opiskeluaikoina saattoi olla vaikea hahmottaa, millaista hyötyä mistäkin kurssista lopulta olisi. Näin jälkeenpäin voin kuitenkin sanoa, että olen hyötynyt yllättävistäkin kursseista aina mittaustekniikasta plasmafysiikkaan. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa pääsee tekemään.

Missä työskentelet nyt?

Työskentelen tutkimusinsinöörinä Ilmatieteen laitoksella Planeettatutkimus ja avaruusteknologia -ryhmässä. Työtehtäviini kuuluvat tärkeimpinä avaruuslaitteiden testaus, laadunvarmistus ja projektinhallinta, mutta osallistun myös uusien laitteiden ja missioiden suunnitteluun ja rakentamiseen. Olemme toimittaneet mittalaitteita muun muassa Nasan Mars 2020 -mönkijään.

Miten päädyit nykyiseen työhösi?

Ilmatieteen laitoksen tutkija kävi Aallossa luennoimassa Mars-laitteista kurssilla, johon osallistuin. Lähetin työhakemuksen saman tien ja pääsin Ilmatieteen laitokselle kesätöihin. Jatkoin tuntitöissä opiskelujen ohessa ja valmistumisen jälkeen aloitin täysipäiväiset työt.

Mitä vinkkejä antaisit maisterinopintonsa aloittaville?

Kannattaa osallistua projektitöihin ja luoda kontakteja työelämän lisäksi myös muihin opiskelijoihin. Tee asioita, jotka kiinnostavat sinua, vaikka ne tuntuisivat hankalilta tai aikaa vieviltä.

Haluatko kuulla lisää Aalto-yliopistossa opiskelusta, hakemisesta ja opiskelijaelämästä? 

Lue lisää

Avaruustekniikkaa voi opiskella Electronics and Nanotechnology -maisteriohjelmassa. Voit tarkastella kaikkia Sähkötekniikan korkeakoulun hakukohteita Opinnot-sivuilta. 

Aalto electronics-ICT anechoic chamber for 2-60 GHz and two near-field scanners

Electronics and Nanotechnology, Master of Science (Technology)

Uutta laiteteknologiaa kehittävät sähkötekniikan ja nanoteknologian osaajat ovat avainasemassa tulevaisuuden muovaamisessa.

Koulutustarjonta
Sähköinsinöörikillan lakkienjako/ Aalto-yliopisto / kuva: Essi Jukkala

Opiskele sähkötekniikkaa

Sähköä on kaikkialla, eikä yhteiskuntamme toimisi ilman sitä. Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijana pääset etsimään ratkaisuja esimerkiksi kestävään kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin. Tältä sivulla löydät tietoa kandidaatti-, maisteri- sekä tohtoriopinnoistamme.

Sähkötekniikan korkeakoulu

Seuraa meitä!

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.
Juha tekemässä vapaaehtoistyötä.
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään

Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.
Ville Jokinen
Nimitykset Julkaistu:

Ville Jokinen on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian ja materiaalitieteen laitokselle

FT Ville Jokinen on nimitetty Aalto-yliopiston kemian ja materiaalitieteen laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate professorin tehtävään 1.6.2025 alkaen. Professuurin ala on mikrovalmistus.
Kaksi hymyilevää henkilöä, joista toinen kuuntelee seisten ja toinen istuu kynä kädessä ja puhuu.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä

Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!