91

Uutiset

Opiskelijakaksikko auttoi Hilti Suomea kehittämään sen työnantajabrändiä

Opiskelijoiden näkökulma rekrytointimarkkinointiin nostaa tulevaisuuden yhteistyön riman korkealle.
Hiltin projektitiimi
Tiina Hilden (Hilti) (vas.), Helena Eherand, Anna Devisova, Petra Paasonen ja Juha Hinkkanen (Hilti). Kuva: Tommi Vihervaara

Parhaiden työntekijöiden houkutteleminen ja pitäminen on yksi ratkaiseva tekijä yrityksen menestyksen kannalta. Tänä rajattomuuden, teknologiavetoisuuden ja nopeasti muuttuvan liiketoimintaympäristön aikana yritykset löytävät itsensä kuitenkin kilpailemasta huippuosaajista.

Kilpailluilla työmarkkinoilla erottuminen edellyttää, ٳä yritykset tekevät strategista työnantajabrändäystä. Hilti Group teetti kahdella Kauppakorkeakoulun opiskelijalla selvityksen siitä, miten yritys voisi vahvistaa työnantajabrändiään Aalto-yliopistosta valmistuvien keskuudessa. Tavoitteena oli ymmärtää, mikä houkuttelee uusia osaajia, ja luoda näiden tietojen pohjalta toimiva markkinointisuunnitelma rekrytoinnille.

Projektiin tarttuivat Helena Eharand International Design Business Management -maisteriohjelmasta ja Anna Denisova markkinoinnin maisteriohjelmasta. Hanke toteutettiin osana Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit ‑konseptia ja sitä ohjasi tohtorikoulutettava Petra Paasonen.

”Oli ilo ohjata Annaa ja Helenaa. He osoittivat alusta alkaen itsenäisyyttä ja erinomaista osaamista niin ongelman tutkimisessa kuin analysoimisessa sekä ideoiden tuottamisessa ratkaisun löytämiseksi. Olin erityisen vaikuttunut siitä, miten he sovelsivat erilaisia viitekehyksiä työnsä tueksi”, Petra sanoo.

Muotoiluajattelua rekrytointimarkkinointiin 

Opiskelijat lähestyivät hanketta eri taustojaan hyödyntäen muotoiluajattelun näkökulmasta ja keskittyivät ongelman ja kohderyhmän perusteelliseen ymmärtämiseen ennen markkinointisuunnitelman laatimista. Projekti toteutettiin kahdessa vaiheessa suositun tuplatimantti-mallin mukaisesti.

Tilanneanalyysivaiheessa tiimi aloitti Hiltin työntekijöiden haastatteluilla analysoidakseen sisäistä yrityskulttuuria ja validoidakseen työnantajan arvolupauksen. Haastattelujen jälkeen tehtiin kysely, jossa kartoitettiin Aallon opiskelijoiden työnhakuun vaikuttavat tekijät ja arvioitiin Hiltin bränditietoisuutta sekä opiskelijoiden halukkuutta työskennellä Hiltillä myynnissä ja asiakkuuden hallinnassa. Lopuksi toteutettiin asiantuntijahaastatteluja työnantajabrändäystä koskevan tiedon vahvistamiseksi.

Selvityksessä ilmeni, ٳä omasta brändistään viestimisen lisäksi Hilti kohtaa sekä myyntityöpaikkojen ٳä alan yleisen markkinoinnin haasteet.

Ratkaisuvaiheessa tutkimustiedot ja niihin liittyvä kirjallisuus yhdistettiin, ja opiskelijat kehittivät kaksivuotisen markkinointisuunnitelman. Ideoinnin helpottamiseksi ja markkinointisuunnitelman pitämiseksi hakijakeskeisenä tiimi kehitti hakijoille sekä persoonan ٳä hakijapolun. Opiskelijan toimintaa, ajattelua, tunteita ja keskeisiä kanavia ja kosketuspintoja määrittelemällä luotiin joustava suunnitelma, jossa hyödynnettiin Aallon partneriohjelman mahdollisuuksia. Näitä mahdollisuuksia täydennettiin lisäideoilla, jotta suunnitelma vetoaisi hauskuudellaan ja houkuttelevuudellaan kohteeseensa. Ehdotetut toimet sijoitettiin myös vaikuttavuus-resurssimatriisiin, joka toimii yrityksen ohjenuorana tulevia suunnitelmia uudelleenarvioitaessa.

Hiltin myyntijohtaja Juha Hinkkanen totesikin, ٳä näinä ”osaajasodan” aikoina projekti oli yritykselle elintärkeä.

”Hankkeen aikana tehty selvitys oli hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Oli hienoa saada realistisempi kuva siitä, miten meidät nähdään työnantajana tällä hetkellä. Tutkimusta tullaan hyödyntämään osana HR-tiimimme vuosittaista toimintaa ja tapahtumia koskevaa suunnittelua, ja sen avulla voimme myös tehdä päätöksiä niistä kumppanuuksista, joihin haluamme panostaa pitkällä aikavälillä.”

Brändäyksen on oltava strategista

Opiskelijakaksikko ymmärsi, ٳä vaikka markkinointisuunnitelma voi toimia konkreettisena etenemissuunnitelmana, on myönteisen työnantajabrändin luomiseksi tärkeää, ٳä yritys lähestyy työnantajabrändäystä strategisesti. Yrityksen tulee luoda lisää mahdollisuuksia yliopisto-opiskelijoille, toteuttaa rekrytointimarkkinointia johdonmukaisesti pitkällä aikavälillä ja varmistaa, ٳä kaikki viestintä on laadukasta.

”Oli kiehtovaa saada ymmärrystä siitä, miten monimutkaista, aikaa vievää ja monitasoista työnantajabrändäys todella on”, Helena ja Anna kertovat. Työnantajabrändin vaaliminen on pitkä ja asteittainen prosessi, joten suunnitelman uudelleenarviointi tulosten ja käytٳävissä olevien resurssien perusteella on välttämätöntä. ”Piru asuu yksityiskohdissa”, opiskelijat lisäävät.

Tiivis yhteistyö mahdollisti sen, ٳä opiskelijat saivat mahdollisuuden kehittää osaamistaan asiantuntijatyössä, ja ٳä asiakas sai tutustua kohdeyleisöönsä lähemmin. ”Helena ja Anna tulivat kokouksiin hyvin valmistautuneina, kysyivät olennaisia kysymyksiä ja osoittivat taitojaan analysoida, konseptualisoida ja antaa konkreettisia suosituksia. Mutta mikä tärkeintä, he olivat myönteisiä, kunnianhimoisia ja toimivat itsevarmasti uskoen siihen, mitä he meille kertoivat”, sanoo Juha Hinkkanen. ”Tulevan yhteistyön rima on nyt nostettu korkealle.”

Opiskelijat_Hilti-projekti_AaltoBIZ
Helena (oik.) ja Anna (edessä vas.) olivat myönteisiä, kunnianhimoisia ja he toimivat itsevarmasti uskoen siihen, mitä he meille kertoivat”, kehui Hiltin myyntijohtaja Juha Hinkkanen. Annan vieressä akat. ohjaaja Petra Paasonen. Kuva: Tommi Vihervaara

Hiltistä Kauppakorkeakoulun Premium Partner

۳ٱ𾱲ٲösopimus on solmittu kolmeksi vuodeksi.

Lue lisää
Hilti Kauppakorkeakoulun Premium Partneriksi

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit / Customized Student Business Projects

Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti on suunniteltu yrityksille tehtäviä tutkimus- ja selvitysprojekteja varten ja sen lähtökohtana ovat yrityksen tarpeet.

Lue lisää
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Aalto student, Niklas Hamberg (front row, left hand side) outside European parliament.
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa

Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.
Juha tekemässä vapaaehtoistyötä.
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään

Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.