Nykytaiteilija Marita Liulia teki Tuula Teeristä muotokuvan

Muotokuvan, joka on valokuva, on luonut taiteilija Marita Liulia. Hän kuuluu Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin, jonka multimedia-teoksia, valokuvia, maalauksia, kirjoja, pelejä, näyttelyitä ​​ja lyhytelokuvia on esitetty noin 50 maassa.
Marita Liulia on oiva valinta Tuula Teerin muotokuvan tekijäksi. Hän oli Aalto-yliopiston ensimmäinen Artist in Residence ja hänen "reseptinsä on yhdistää taidetta, tutkimusta ja teknologiaa, mausteeksi ripaus huumoria ja kauneutta". Liulian sanoin: "Rajansa voi löytää vain kokeilemalla."
"Muotokuvan moderni lähestymistapa on juuri oikea kuvaamaan Tuulaa, rohkeaa johtajaa ja muutoksentekijää", sanoi Aalto-yliopistosäätiön hallituksen puheenjohtaja Anne Brunila Tuula Teerille pitämässään puheessa.
Muotokuva paljastettiin rehtorin juhlaseminaarissa tiistaina 20. kesäkuuta 2017.
Lue lisää uutisia

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa
Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla
Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus
Samuel Kaski on saanut ERC:n rahoituksen uudenlaisen koneoppimisen kehittämiseen.