Netta Karjalaiselle kesäharjoittelu oli samalla maailman paras kandityö

Netta Karjalainen voitti -kilpailun matematiikka ja fysiikka -kategoriassa Helsingin yliopistossa valmistuneella kandidaatin tutkielmallaan. Tutkielman pohjatyö valmistui hänen kesäharjoittelunsa aikana Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen Correlated Quantum Materials (CQM) -ryhmässä. Voittaneen opinnäytetyön nimi on "Inferring underlying Heisenberg spin Hamiltonian from a spin spectral function for a quantum spin liquid by a neural network", ja opinnäytetyöhön perustuva tutkimusartikkeli julkaistiin -lehdessä elokuussa.
Kesäharjoittelu tarjosi Karjalaiselle mahdollisuuden tutustua samanaikaisesti koneoppimiseen ja mielenkiintoisiin kvantti-ilmiöihin. Molemmat olivat hänelle uusia aiheita. Projektin ja kirjoitusprosessin alussa nämä aiheet tuntuivat aloittelijasta hyvin haastavilta ja vaikeasti hahmotettavilta.
Karjalainen sovelsi hankkeessa kuitenkin onnistuneesti koneoppimista muuntamaan atomien läpi kulkevat virtaukset suoraan systeemin matemaattiseksi kvanttikuvaukseksi. Työ on tieteellisesti vaikuttava erityisesti sen lähestymistavan uutuuden vuoksi.
"Atomitason järjestelmät noudattavat kvanttimekaniikkaa, mutta yleensä emme voi tietää, mikä on matemaattinen kuvaus. Kokeellisesti voimme mitata, miten virrat kulkevat yksittäisten atomien läpi – joka on seurausta niiden kvanttikuvauksesta – mutta emme voi suoraan tietää sitä", sanoo Karjalaisen ohjaaja, professori Jose Lado.
Positiivinen työympäristö ja odottamattoman lopputulos
Harjoittelu oli kemiaa pääaineena opiskelevan Karjalaisen ensimmäinen. Karjalainen sanoo Ladolla olleen sekä kärsivällisyyttä että kykyä selittää uudet teoreettisen fysiikan aiheet kattavasti ja tarjota apua tarvittaessa. Karjalainen päätti kirjoittaa kandidaatin tutkielmansa hankkeesta, koska työ oli hänestä niin kiehtova.
"Minusta tuntui, että opin jatkuvasti uutta ja minua kannustettiin tekemään parhaani. Kun olin saanut opinnäytetyöni valmiiksi ja kuulin kilpailusta, tiesin heti, että minun pitäisi osallistua. Voitto tuli kuitenkin täytenä yllätyksenä. En olisi voinut kuvitellakaan, että voisin voittaa kansainvälisessä kilpailussa - kategoriassa, joka ei ollut edes pääaineeni", Karjalainen sanoo.
Netta KarjalainenOpin jatkuvasti uutta ja minua kannustettiin tekemään parhaani.

Netta Karjalainen matkusti marraskuussa Irlantiin vastaanottamaan palkintonsa ja tapaamaan muita voittajaopiskelijoita eri puolilta maailmaa.
"Olen iloinen, että päätin suorittaa harjoitteluni juuri tässä ryhmässä ja osallistua kilpailuun. Niiden ansiosta sain uutta kiinnostusta kvanttiteknologiaan ja koneoppimiseen, ja lisäksi sain tavata mahtavia ihmisiä", Karjalainen sanoo.
Tällä hetkellä Karjalainen suorittaa maisterin tutkintoa Helsingin yliopiston teoreettisten ja laskennallisten menetelmien ohjelmassa. Hän suorittaa kursseja myös Aalto-yliopistolla, ja osan opetuksesta koordinoi , kansallinen kvantti-instituutti. Viime keväänä hän suoritti kemian kandidaatin tutkinnon.
Netta Karjalaisen harjoittelutyötä ohjasivat yhdessä Jose Lado sekä CQM-ryhmän tutkijatohtori Adolfo Fumega ja väitöstutkija Rouven Koch.
Teknillisen fysiikan laitoksella ja myös Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun järjestämässä kansainvälisessä AScI-kesätutkimusohjelmassa on vuosittain kesäharjoittelijoita. Haku projekteihin aukeaa tammikuussa seuraavalle kesälle. Kiinnostuneet opiskelijat voivat ottaa yhteyttä professori Ladoon sähköpostitse.
Tutkimusartikkeli löytyy osoitteesta .
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:


Lue lisää uutisia

Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus
Samuel Kaski on saanut ERC:n rahoituksen uudenlaisen koneoppimisen kehittämiseen.
Aalto-yliopiston Furniture Program on esillä 3daysofdesign-tapahtumassa Kööpenhaminassa
Kööpenhaminassa järjestettävä 3 Days of Design -muotoilufestivaali järjestetään 18.-20. kesäkuuta 2025.
Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa
Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.