91

Uutiset

Neljä Otaniemen lukion opiskelijaa otti kutsun vastaan tulla varjostamaan Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden normipäivää

”Student shadowing” -päivän aikana lukiolaiset tutustuivat kampukseen, osallistuivat luennolle ja söivät lounaan yhdessä lukuisista kampusravintoloista.
Otaniemen lukiolaiset opiskelijavarjostamassa
Timi (vas.), Kaarlie, kylterit Mira ja Lotta, Noora sekä Hulda Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Ellen Kuitunen

Kauppakorkeakoulun henkilöstö ja opiskelijat esittelevät mielellään monipuolista toimintaansa monille eri sidosryhmille, joista yksi tärkeä on lukiolaiset. Niinpä markkinointikoordinaattorit Ellen ja Etel kutsuivat ”Student shadowing” -varjostuspäivään neljä vapaaehtoista lukiolaista Kauppakorkeakoulun naapurista Otaniemen lukiosta. 

Abit Hulda ja Noora sekä joulukuussa ylioppilaiksi valmistuvat Kaarlie ja Timi saapuivat maanantaiaamuna 4.11.2024 Kauppakorkeakoululle. Nykyiset opiskelijat eli kauppatieteiden ylioppilaat (kylterit) Mira ja Lotta sekä Ellen ja Etel olivat heitä silloin vastassa. 

”Ei jännitä, vaan enemmänkin on sellainen odottavainen, innostunut fiilis”, Hulda ja Kaarlie kertoivat. 

”Aallon kampuksella on tullut pyörittyä, mutta sisätiloissa ei, joten tutustumisen jälkeen perinteinen kampuskierros oli hyvä.” 

Luennolle ja lounaalle kampusravintolaan 

Aamupäivällä Noora ja Timi osallistuivat matikkalaskutunnille, joka oli heille täysin uutta sisältöä, mutta kuulemma ihan mielenkiintoista, selkeää ja aika mahtavaa. Huldalla ja Kaarliella oli samaan aikaan ohjelmassa ryhmätyön seuraamista. 

Aamupäivän opiskelujen jälkeen oli lounaan vuoro. Hulda ja Kaarlie kehuivat kauppakeskus A Blocissa tarjolla olleita ruokia. ”Vatsa tuli täyteen.” Lisäksi Hulda antoi erityistä plussaa keitosta, joista hän pitää, mutta joita ei aina ole tarjolla. Nooran ja Timin mielestä ruoka oli parempaa kuin mitä lukiossa tarjotaan. ”Mausteiden käytöstä plussaa”, Noora sanoi. 

Lounaan jälkeen oli vuorossa yrittäjyysluento Kandidaattikeskuksessa. ”Englanninkielinen luento tuntui ihan ok:lta, saimme uusia näkökulmia asioihin. Istuminen luennolla pitkään teki kyllä vähän tiukkaa, lukiossa istutaan vähemmän.” 

Vielä ennen kotiinlähtöä lukiolaiset saivat pienet Aalto-tuotekassit muistoksi Student shadowing -päivästä. Päivän järjestäjät puolestaan saivat palautetta varjostajilta. 

”Opiskelijavarjostuspäivä oli hyvin suunniteltu ja oli kiva päästä näkemään oikeaa opiskelijan arkea. Varmasti itselle on tästä hyötyä, kun tekee omia päätöksiä lukion jälkeen. Yleissivistävä katsaus Aallosta. Kiitos!” 

**

Student shadowing -päivään osallistuivat Otaniemen lukiosta Kaarlie Kets, Noora Koistinen, Timofey Lobanov ja Hulda Lähdeniemi. Lukiolaisten "oppaina" päivän aikana toimivat kauppatieteiden opiskelijat Lotta Heinonen ja Mira Laulajainen. Aallon henkilöstöstä Ellen Kuitunen ja Etel Niemelä vastasivat päivän järjestelyistä.

Opiskele kauppatieteitä Aalto-yliopistossa

Kauppakorkeakoulu pyrkii parantamaan liiketoimintaa ja yhteiskuntaa kouluttamalla asiantuntevia johtajia ja tekemällä vaikuttavaa tutkimusta. Aallossa voit opiskella kauppatieteitä kandidaattitasolta tohtorintutkintoon asti kansainvälisessä ja monitieteisessä ympäristössä.

Lue lisää
Kolme ihmistä keskustelee pöydän ääressä, jossa on kannettava tietokone, muistikirja ja kahvikupit.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.
Juha tekemässä vapaaehtoistyötä.
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään

Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.