91

Opiskelijan opas

Uutiset

Muutoksia opintojen hyväksilukemisessa kauppatieteiden kandidaatin ja kauppatieteiden maisterin tutkintoihin

Halutessasi voit suorittaa opintoja myös muualla kuin Aalto-yliopistossa ja hyväksilukea opinnot osaksi tutkintoasi. Kauppakorkeakoulussa hyväksytään osaksi kandidaatin ja maisterin tutkintoja kuitenkin pääsääntöisesti vain sellaisia muualla suoritettuja opintoja, jotka ovat osa tutkintokoulutusta. Suurelle yleisölle suunnattuja, elämänlaajuisen oppimisen tarjontaan kuuluvia tai muuten muille kuin tutkinto-opiskelijoille suunnattuja opintoja ei pääsääntöisesti jatkossa hyväksytä osaksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkintoja.

Opintoja voi hyväksilukea kaikkiin tutkintoon kuuluviin kokonaisuuksiin, kuten pää- tai sivuaineeseen, liiketoimintaosaamisen perusteisiin, kieli- ja viestintäopintoihin tai vapaasti valittaviin opintoihin. Kun haet hyväksilukua, sijoitat hakiessasi opinnon opintosuunnitelmassasi tiettyyn kokonaisuuteen osaksi tutkintoa. Huomioi, että hyväksiluetut opinnot liitetään aina tutkintoon, eli et voi myöhemmin perua hyväksilukua. 

Kauppakorkeakoulun tutkintojen vapaasti valittavien opintojen kokonaisuuteen suosittelemme suoritettavaksi joko Aalto-yliopiston tai muiden korkeakoulujen tarjonnasta opintoja, jotka tukevat omia tavoitteitasi ja kiinnostuksen kohteitasi. Erityisesti suosittelemme opintoja Aallon muilta aloilta, kieliopintoja sekä harjoittelun suorittamista. Tutkintoon sisällytettävien opintojen täytyy olla tasoltaan suoritettavaa tutkintoa vastaavia, eli tarkoitettu järjestävässä korkeakoulussa tutkinto-opiskelijoille tutkintoon kuuluviksi opinnoiksi. 

Muutos astuu voimaan lukuvuoden 2025-2026 alusta

Kauppatieteen akateeminen komitea päätti kokouksessaan 19.12.2024 rajata mahdollisuutta sijoittaa muita, kuin tutkinto-opiskelijoille suunnattuja opintoja kandidaatin ja maisterin tutkintoihin. Jatkossa tutkintojen vapaasti valittaviin opintoihin ei voi enää hyväksilukea sellaisia opintoja, jotka on tarkoitettu muille, kuin tutkinto-opiskelijoille, esimerkiksi monia jatkuvan oppimisen tarjonnassa olevia, avoimia verkkokursseja. Muutos koskee hyväksilukuhakemuksia, jotka jätetään 1.8.2025 tai sen jälkeen. 

Tavoitteena tutkintojen laadukkuus

Vapaasti valittavien opintojen kokonaisuus on useissa ohjelmissa laaja ja koemme sen sisällön tarkemman rajaamisen tarpeelliseksi etenkin opiskelijoiden ohjaamisen kannalta. Muutoksella haluamme ennen kaikkea varmistaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkintojen korkean laadun. 

Opiskelijoiden edun mukaista on, että meiltä myönnetty tutkinto on jatkossakin tae valmistuneen syvällisestä osaamisesta

Kauppakorkeakoulun opetuksesta vastaava varadekaani Tomas Falk.

Edelleen suosittelemme opintojen suorittamista muuallakin kuin kauppakorkeakoulussa. ”Ei ole tarkoitus rajoittaa mahdollisuuksia opiskella muissa korkeakouluissa, vaan kiinnittää huomiota opintojen ja hankittavan osaamisen tasoon”, painottaa Falk. 

Nopeasti kasvanut elämänlaajuisen oppimisen tarjonta on aiheuttanut myös ilmiön, jossa esimerkiksi vaihtopaikkojen jakamisen perusteena käytettävää indeksilukua on pyritty nostamaan hyväksilukemalla suuri määrä avoimia verkkokursseja. ”Opiskelijoille on tullut ikäviä tilanteita, kun heille on tullut yllätyksenä, että hyväksiluetut opinnot liitetään aina osaksi tutkintoa. Joissain tapauksissa opiskelijan suorittamat, relevantimmat opinnot eivät enää olekaan mahtuneet mukaan ja opiskelijan tutkintotodistuksessa ei siten näy se osaaminen, jota hän on meillä hankkinut”, kertoo opintoasiainpäällikkö Pia Lahti. ”Avoimessa tarjonnassa on paljon hyvää sisältöä sekä Aalto-yliopiston, että muiden korkeakoulujen tuottamana, mutta kaikkea ei ole tarkoituksenmukaista liittää osaksi tutkintoja”, jatkaa Lahti. 

Lue lisää opintojen hyväksilukemisesta

Students studying in a study room. Photo by Unto Rautio.

Opintojen hyväksilukuperiaatteisiin tulossa muutoksia 1.1.2025 alkaen

Niitä sovelletaan voimaantulon jälkeen vireille tuleviin hyväksilukuhakemuksiin.

Uutiset
Student Guide illustration, applications, instructions and guidelines

Opintojen hyväksiluku

Ohjeet opintojen hyväksilukuun

Hakemukset, ohjeet ja säännöt
Student Guide illustration, applications, instructions and guidelines

Aalto-yliopiston hyväksilukuohjeet (voimassa 1.1.2025 alkaen)

Aalto-yliopiston hyväksilukuohjeet (voimassa 1.1.2025 alkaen)

Hakemukset, ohjeet ja säännöt
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pieni ruskea ja kermanvärinen tunturisopuli kurkistaa vihreän kasvillisuuden läpi metsässä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Alan parhailta asiantuntijoilta kokonaisvaltainen katsaus kestävyysmurrokseen – avoin luentosarja ja tohtorikurssi syksyllä

Kestävä kehitys on aikamme välttämättömyys. Kestävyysmurros-tohtoripilotti (SusTra) tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua avoimille Studia Generalia -luennoillemme syksyllä 2025.
Aalto University students discussing in a group and enjoyng a summer sunny day outside Aalto University campus
Opinnot Julkaistu:

Kieliä, kulttuuria ja viestintää

Kielikeskuksessa on tarjolla monipuolisesti kielten, kulttuurin ja viestinnän kursseja.
Ryhmätilanne
Opinnot Julkaistu:

Opiskelukykysi ja -hyvinvointisi tueksi, kesä 2025

Hei opiskelija! Aallossa on tarjolla opiskeluhyvinvointia tukevaa itseopiskelumateriaalia ja ohjausta kesän aikana. Myös YTHS palvelee opiskelijoita kesällä.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Opiskelijan asumisen tukeen muutoksia 1.8.2025 – nämä asiat sinun on hyvä tietää

Suurin osa opiskelijoista voi saada opintotuen asumislisää syyslukukauden 2025 alusta alkaen. Voit hakea asumislisää
aikaisintaan kesäkuussa.