Miljoonien eurojen rahoituspotti Aalto-yliopiston kestävän kehityksen innovaatioihin

Business Finland on myöntänyt seitsemälle uudelle Aallon innovaatioprojektille . Rahoituksella tuetaan yliopistojen tutkimusryhmien työtä keksintönsä kaupallistamiseksi. Yhteenlaskettuna Business Finlandin ja Aalto-yliopiston yhdessä myöntämä rahoituspotti nousi yli neljään miljoonaan euroon.
Tällä rahoituskierroksella kaikki hakuprosessiin osallistuneet Aalto-yliopiston tutkimusryhmät saivat kaupallistamisrahoitusta. Innovaatioista vastaava vararehtori Janne Laine on menestymiseen tyytyväinen.
”Olemme oppineet tunnistamaan lupaavat ideat ja luoneet palveluketjun, joka auttaa tutkimusryhmät vauhtiin. Tällä saldolla voimme todeta onnistuneemme toimivan innovaatioekosysteemin rakentamisessa, vaikka töitä riittää edelleen”, hän toteaa.
Seitsemän innovaatioprojektin ryppäässä on mukana tutkijoita neljästä eri Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta. Ensimmäistä kertaa tukea sai myös Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun projekti. WUUD-projektin tutkijat kehittävät ympäristöystävällistä ja pitkäikäistä sisä- ja ulkopuupanelointia, joka yhdistää tekniset ratkaisut kestävään muotoilulliseen ja arkkitehtoniseen osaamiseen. WUUD-projektitiimin vetäjä, puumateriaalin käsittelyyn erikoistunut sisustusarkkitehti Hemmo Honkonen on innoissaan.
”Mahtava fiilis”, Honkonen kertoo. ”Olemme valmistelleet projektia jo vuoden verran ja vaikka palaute on ollut matkan varrella rohkaisevaa, myönteinen rahoituspäätös oli iloinen yllätys.”
Kaupallistamisrahoituksen saaminen on ensimmäinen askel yhteiskuntaa hyödyttävään liiketoimintaan tähtäävän hankkeen taipaleella.
”Innovaatio on vasta alku.”, Honkonen kertoo. ”Rahoituksen avulla pääsemme kokoamaan tiimin saattaaksemme tuotteen markkinoille, jossa sen vaikutus näkyy.”
Myös Janne Laine riemuitsee WUUD:n rahoituksesta.
”Tämä oli henkilökohtaisesti aivan erityinen ilon aihe. Keksinnöt mielletään usein teknisiksi, vaikka innovaatio voi lähteä myös suunnittelusta. Suunnittelun merkitys on tulevaisuudessa tärkeämpää kuin koskaan ympäristön ja resurssiviisauden näkökulmasta. On tärkeää, että rahoittajat jakavat saman näkemyksen”, Laine päättää.
Rahoituksen saaneet hankkeet ovat
- Visentools, merkityksiä visualisoiva fasilitointityökalu monikulttuurisen työelämän tarpeisiin
- PCMI, biopohjainen älyeristemateriaali
- Twinbase, digitaalisen kaksosen hallinta-alusta
- CirPa, biopohjainen akustiikkaratkaisu
- WUUD, ympäristöystävällinen puupaneeli ulko- ja sisäkäyttöön
- A-Gate, korkean tarkkuuden kuvantamissensori
- 3DPiezoMEMS, energiatehokkaiden mikrosysteemikomponenttien suunnittelualusta.
Aalto-yliopisto tarjoaa ekosysteemistään ponnistaville tutkimusryhmille asiantuntijapalveluita tutkimusideoiden kaupallistamisesta aina kattavaan liiketoiminnan kiihdyttämöohjelmaan asti. Alkuvaiheen rahoituksella uudet innovaatioprojektit vankistavat hankkeensa tutkimuspohjaa ja kehittävät liiketoimintamallia kaupallistajan kanssa. Aallon innovaatiopalveluiden kautta on aloittanut jo yli sata hanketta.
Tutustu muihin meneillään oleviin ja Aallon ⱹäٱԴDZDzDz.
äپٴᲹ:
Janne Laine, vararehtori
vp-innovation@aalto.fi
050 465 6835
Kim Aalto, Commercialisation Portfolio Manager
etunimi.sukunimi@aalto.fi
050 4731979
Lue lisää uutisia

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia
Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella
FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.