91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Merkitysten muotoilulla uusiin innovaatioihin

Suomen tulevaisuus ei rakennu vain teknologisista innovaatioista vaan myös kyvystä nähdä toisin.

Aalto-yliopiston tutkijoiden Yichen Lun ja Virpi Roton mukaan innovaatioiden ei aina tarvitse pohjautua uuteen teknologiaan, vaan niitä voidaan luoda myös liittämällä olemassa oleviin tuotteisiin ja palveluihin uusia merkityksiä.

– Jos suunnittelija pystyy muuttamaan tuotteen tai palvelun merkitystä, saatetaan saada aikaan radikaali merkityksen muutos ja menestystuote vanhallakin teknologialla, sanoo muotoilun tutkija Virpi Roto.

Esimerkkeinä maailmaa muuttaneista tuotteista tutkijat mainitsevat 60-luvun minihameen sekä videopelit sosiaaliseksi muuttaneen Nintendo Wiin. Näissä ei ollut kyse teknologiainnovaatioista vaan merkityksen muutoksesta.

– Minihameen kohdalla merkityksen muutos tuotti uuden kokemuksen itsenäisyydestä ja rohkeudesta, ja Wiin tapauksessa fyysisestä aktiivisuudesta ja yhdessä kokemisesta.

Lun ja Roton tutkimuskohteena oli joukko suomalaisia metalliteollisuuden yrityksiä FIMECCin UXUS-tutkimusohjelmasta. Tutkimuksessa yritysten palveluille suunniteltiin uusia merkityksiä kokemuksellisten eikä toiminnallisten tavoitteiden kautta. Yrityksen sisäisestä tiedotuskanavasta ideoitiin henkilökohtainen apuväline ja metallimateriaalin myyntiesitteestä henkilökohtaista ammatillista kasvua tukeva palvelu.

Ihmiskeskeisen muotoilun uusi trendi peräänkuuluttaa henkisesti rikasta elämää ja arjen merkityksellisten kokemusten muotoilua

Lu ja Roto esittelevät tutkimuksensa Aalto-yliopiston isännöimässä kansainvälisessä NordiCHI 2014 -konferenssissa, joka kokoaa yhteen yli 500 ihmiskeskeisen suunnittelun ja vuorovaikutteisen teknologian tutkijaa.

Konferenssin päävieraana on mm. Applen ja HP:n yritysjohdossa toiminut muotoiluguru Don Norman, joka nykyisin toimii Kalifornian yliopiston Design Labin johtajana. Norman on peräänkuuluttanut merkitysten suunnittelua, jolla voi saada aikaan myös radikaaleja innovaatioita.

NordiCHI 2014 -konferenssi 28.-30.10. Marina Congress Centerissä, Katajanokanlaituri 6, Helsinki. Don Normanin avajaispuheenvuoro tiistaina 28.10. klo 9. Yichen Lun ja Virpi Roton tutkimus torstaina 30.10. klo 13.30.

Konferenssiohjelma kokonaisuudessaan: .

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Tutkija, konferenssin puheenjohtaja Virpi Roto
p. 050 592 4031
virpi.roto@aalto.fi

Viestintäpäällikkö Anne Tapanainen
p. 050 434 9711
anne.tapanainen@aalto.fi

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.