91

Uutiset

Luovuus on tärkeää organisaatioiden uudistamisessa ja liiketoiminnan kehittämisessä

Tutkimuksen mukaan luovan toimitustyön olosuhteet ovat heikentyneet.

Luovuuden rooli ja asema media-alalla on muuttunut. Tämä kävi ilmi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Professor of Practice Nando Malmelinin vetämässä ”Creative leadership in media management” -tutkimushankkeessa, jossa analysoitiin media-ammattilaisten luovuutta koskevaa ajattelua ja sitä ohjaavia käsitteitä.

Tutkimuksen mukaan luovan toimitustyön olosuhteet ovat heikentyneet, sillä aikakauslehtityön ammattilaisten mielestä luovalle ajattelulle ja uusien asioiden ideoimiselle jää yhä vähemmän aikaa. Luovassa työskentelyssä korostuu pyrkimys kaupalliseen menestykseen.

Aikakauslehtiala on kehittynyt siten, että luovan toiminnan painopiste on siirtymässä yksilölähtöisestä journalististen sisältöjen luomisesta uusien konseptien, julkaisumuotojen ja -kanavien kehittämiseen.

Luovuutta pidetään tärkeänä myös mediaorganisaatioiden ja toimintatapojen uudistamisessa, mikä korostaa toimintojen välisen yhteistyön ja luovuuden johtamisen merkitystä.

Kyselytutkimuksessa tutkittiin suomalaisen aikakauslehtialan toimituksellisen henkilökunnan luovuuskäsityksiä. Tutkimukseen osallistui kolme Suomen suurinta aikakauslehtialan yritystä: Sanoma Magazines, Otava Media ja A-lehdet Oy.

Tutkimushankkeen rahoitti Helsingin Sanomain Säätiö, ja se toteutettiin Kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksen organisaatioviestinnän yksikössä.

Tutkimushankkeesta on julkaistu myös Malmelinin ja Mikko Villin toimittama kirja ”Mediajohtaminen – Näkökulmia uudistuvaan media-alaan” (Gaudeamus, 2015).

Tutkimuksen tulokset on julkaistu seuraavissa artikkeleissa:

  1. Malmelin, Nando & Nivari-Lindström, Lotta (2015): Rethinking creativity in journalism: Implicit theories of creativity in the Finnish magazine industry. Journalism, 2015, DOI: 10.1177/1464884915620272.
  2. Malmelin, Nando (2015): Luova tuho? Luovuuden asema media-alan käytännöissä ja tutkimuksessa. Media & viestintä, 38(1), 2015.

Yhteydenotot ja lisätietoja:
Nando Malmelin
Professor of Practice
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh. 040 524 8094
nando.malmelin@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: