91

Uutiset

Kyunghyun Cho tukee seuraavien sukupolvien koulutusta ja Ukrainan jälleenrakentamista

Kyunghyun Cho lahjoittaa 10 000 dollaria Aalto-yliopisto Juniorille ja 10 000 dollaria Ukrainan jälleenrakennuksen kurssille Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle
Lapsia Aalto-yliopisto Juniorin työpajassa. Kuva: Alisa Javits
Kuva: Alisa Javits

Kyunghyun Cho on New Yorkin yliopiston apulaisprofessori ja Aalto-yliopiston alumni. Vuonna 2021 hän lahjoitti Perustieteiden korkeakoulun tietotekniikan laitokselle 30 000 euroa. Summa on jaettu stipendeinä EU:n ulkopuolelta tuleville tietojenkäsittelytieteen naisopiskelijoille. Hän on myös Aalto-yliopiston varainhankinnan tukiryhmän jäsen. 

"Opiskeluvuoteni Aallossa muokkasivat minusta sen, kuka olen. Haluan tukea Aaltoa, jotta seuraavilla opiskelijasukupolvilla olisi samanlaiset mahdollisuudet kuin mitä minulla oli", Kyunghyun Cho sanoo.

Tällä kertaa hän antaa puolet lahjoituksestaan Aalto-yliopisto Juniorille. 

”On ilahduttavaa, että Aalto välittää myös koululaisista. Uskon, että yhteiskunta on juuri niin hyvä kuin mitä sen nuorimpien jäsenten älyllinen uteliaisuus ja luovuus ovat.” 

Aalto-yliopisto Juniorin kursseilla erilaisista taustoista tulevat lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan tieteen, taiteen, teknologian ja liiketoiminnan maailmaan. Aalto tukee Junioria taloudellisesti, ja sen toiminta on osa yliopiston elämänlaajuisen oppimisen kokonaisuutta. Lahjoituksia kuitenkin tarvitaan, jotta toimintaa voidaan kehittää entistä monipuolisemmaksi ja saavutettavaksi kaikille.

Aalto-yliopisto Juniorin johtaja Veli-Matti Ikävalko on ilahtunut lahjoituksesta: "Tämä on merkittävä lahjoitus tärkeään tehtäväämme innostaa uusia tulevaisuuden tekijöitä. Kysyntä kaikelle, mitä tarjoamme, on valtavaa, ja haluamme, että jokaisella kiinnostuneella on mahdollisuus osallistua toimintaamme. Lämmin kiitos.” 

Tukea Ukrainan jälleenrakentamiseen

Puolet Kyunghyun Chon lahjoituksesta käytetään Ukrainan jälleenrakennusta käsittelevän studiokurssin tukemiseen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.  

Kurssin tavoitteena on antaa opiskelijoille kattava käsitys sodanjälkeisen jälleenrakentamisen monimutkaisuudesta ja taidot suunnitella kestävää tulevaisuutta, asuntoja, julkisia tiloja ja ympäristöjä pahoin vaurioituneeseen kaupunkiympäristöön. Kurssin tuloksena Irpinin kaupunki saa viisi monialaista ehdotusta sodanjälkeisen jälleenrakentamisen tueksi.

”Olen kiitollinen tästä anteliaasta lahjoituksesta. Sen avulla voimme yliopisto-opetuksessa tarttua ajankohtaiseen kriisiin ja auttaa Ukrainaa selviytymään sodan aiheuttamista tuhoista, sanoo professori Saija Holmén.

"Studiokurssin tutkimus- ja muotoilukysymykset käsittelevät jälleenrakentamista laajasti – ei vain kaupunkien, vaan myös identiteettien ja yhteenkuuluvuuden tunteen uudelleenrakentamista, samalla kun visioidaan hyvää ja rauhanomaista tulevaisuutta.”

Tulevien sukupolvien hyväksi

Kyunghyun Cho haluaa kannustaa alumneja lahjoittamaan yliopistolle.

”Minulle lahjoittamisessa ei ole kyse siitä, että maksan takaisin sen, mitä olen saanut. Sen sijaan  lahjoitan tuleville sukupolville, jotta nekin pääsisivät osallisiksi siitä, mitä minä olen jo saanut. On hienoa, että voin tehdä tämän tukemalla omaa alma materiani, ja toivon, että muutkin alumnit tekisivät samoin.” 

äپٴDz:

Teppo Heiskanen

AI applications

Kyunghyun Chon lahjoituksesta ensimmäiset stipendit neljälle tekoälyä ja tietojenkäsittelyä opiskelevalle naiselle

Tuhannen euron apurahat on luovutettu opinnoissaan hyvin pärjänneille Machine Learning, Data Science and Artificial Intelligence -pääaineen opiskelijoille.

Uutiset
Suomessa kehitettiin tekoäly, joka ymmärtää paremmin ihmisen tavoitteita

Alumni Kyunghyun Cho tukee tekoälyä ja tietojenkäsittelyä opiskelevia naisia

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun alumni ja New Yorkin yliopiston apulaisprofessori Kyunghyun Cho on tehnyt tietotekniikan laitokselle 30 000 euron lahjoituksen, joka jaetaan stipendeinä EU:n ulkopuolelta tuleville naisopiskelijoille.

Uutiset
Kolme lasta kädet ilmassa luokkahuoneessa, värikkäiden paperitöiden ympäröimänä.

Viisi vuotta täyttävä Aalto-yliopisto Junior tavoitti 28 000 lasta ja nuorta viime vuonna

Tuhansia rivejä koodia, satoja metrejä kuumaliimaa ja lukematon määrä kysymyksiä! Aalto-yliopisto Junior on innostanut lapsia sekä nuoria tutkimaan ja kyseenalaistamaan jo viisi vuotta.

Uutiset
Erilaisia A-kirjaimia kollaasissa, keskellä teksti 'Merkki muutoksesta' kuvaamassa Aalto-yliopistoa ja aaltolaisia opiskelijoita ja tutkijoita muutoksen tekijinä.

Lahjoita tulevaisuus

Tule mukaan rakentamaan kestävää tulevaisuutta! Yhdessä voimme ratkaista yhteiskunnan vaikeimpia haasteita.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Kaksi hymyilevää henkilöä, joista toinen kuuntelee seisten ja toinen istuu kynä kädessä ja puhuu.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä

Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!