91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Kuluttajatutkimuksen professuuri A I. Virtanen -professuuriksi

Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksen professuuri on nimetty Nobel-voittaja A. I. Virtasen mukaan.

Artturi Ilmari Virtanen toimi professorina ensin Teknillisessä korkeakoulussa ja sittemmin Helsingin yliopistossa. Hän oli Nobelin kemianpalkinnon voittaja, akateemikko ja Suomen Akatemian ensimmäinen esimies. Lisäksi hän johti Valion tutkimustoimintaa puoli vuosisataa.

Artturi Ilmari Virtasen Nobel-palkinnosta tulee tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta ja hänen syntymästään 120 vuotta.

A. I. Virtasen elämäntyössä yhdistyivät tieteellinen menestys ja käytännön sovellukset sekä menestykselliset uudet tuotteet, joista kuuluisimpina on AIV-rehu.

Aalto-yliopisto perusti A. I. Virtanen -professuurin huomioidakseen Valion tuen Kauppakorkeakoulun tieteellisen tutkimustyön edistämiseksi. Professuuri symboloi Valion ja Aalto-yliopiston pitkäaikaista yhteistyötä sekä jaettuja tavoitteita kuluttajatutkimuksen ja koulutuksen edistämiseksi. Valion tutkimuksen ja tuotekehityksen tieteeseen nojautuva tutkimusperinne pohjautuu A. I. Virtasen työhön.

A. I. Virtanen -professuuria hoitaa tällä hetkellä professori John W. Schouten. Professori Schoutenin tutkimustyö ulottuu aina kuluttajaidentiteetistä kulutusyhteisöihin sekä ympäristölliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Schoutenin julkaisuja on ilmestynyt alan johtavissa aikakauskirjoissa, kuten Journal of Marketing ja Journal of Consumer Research. Hän on myös kirjoittanut ja toimittanut useita kirjoja markkinoinnista ja kuluttamisesta.

Ennen nimitystään Aalto-yliopistoon John W. Schouten työskenteli apulaisprofessorina Yhdysvalloissa Iowan osavaltion yliopistossa sekä Portlandin yliopistossa, jossa hän toimi myös associate-tason professorina.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹
Professori John Schouten
puh. 050 5710 818
john.schouten@aalto.fi

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:
Moderni huone, jossa on erikoisia valkoisia tuoleja, puisia jakkaroita, lehtikasveja ja pilven muotoinen roikkuva lamppu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Furniture Program on esillä 3daysofdesign-tapahtumassa Kööpenhaminassa

Kööpenhaminassa järjestettävä 3 Days of Design -muotoilufestivaali järjestetään 18.-20. kesäkuuta 2025.
Opiskelijoita Korkeakoulunaukiolla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa

Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.