91

Uutiset

Kotihoidon palvelut paranivat ja hoitajien työtaakka keveni – uusi toimintamalli käytössä jo viidesosassa Suomen kunnista

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet mallia vuosia yhdessä hoitajien ja kotihoitoyksikköjen kanssa.

Kotihoitoa tarvitsevien ikäihmisten määrä kasvaa vauhdilla lähitulevaisuudessa. Miten taata kaikille hyvä hoito, kun hoitajien määrä ei lisäänny samassa tahdissa, mutta henkilökunnan ylikuormittuminen ja lyhytaikaiset hoitosuhteet aiheuttavat jo nyt isoja haasteita?

Aalto-yliopistosta lähtöisin oleva tutkijaryhmä on yhteistyössä hoitajien ja kuntien kotihoitoyksiköiden johtajien kanssa etsinyt hankalaan ongelmaan ratkaisuja. Vuonna 2009 alkanut tutkimus on jo keventänyt hoitajien työtaakkaa ja parantanut samalla kotihoitoa tarvitsevien ihmisten palvelua.

”Hoitajat ylikuormittuvat ennen kaikkea siksi, että he ovat väärässä paikassa väärään aikaan. Kotihoitoyksikön yhdellä alueella hoitajat saattavat ovat liian kiireisiä, vaikka samaan aikaan lähialueella kollegoilla on kevyt päivä”, selittää Aalto-yliopistossa aiheesta väitellyt Johan Groop, joka on jatkanut tutkimustaan Nordic Healthcare Groupissa.

Koska käsimäärä tuntuu aina liian vähäiseltä, hoitajatiimit yrittävät minimoida matka-ajat potilaskäyntien välillä. Tarpeettomia ruuhkahuippuja syntyy erityisesti aamuisin, kun juuri silloin hoitoa tarvitsevan asiakkaan luota siirrytään suoraan naapuriin, jossa ei ehkä tarvitsisi käydä aamulla lainkaan. Asiakkaiden kunto saattaa myös muuttua äkillisesti ja vaihdella päivittäin.

”Koska hoitajat ovat sidottuja oman yksikkönsä alueelle, he eivät pääse sinne, missä heidän panostaan eniten tarvittaisiin”, Groop sanoo.

Jatkuva ylikuormitus lisää hoitajien sairaspoissaoloja ja tuuraajien ja vuokratyövoiman tarvetta. Sijaisjärjestelyt ja perehdytys vievät aikaa ja pahentavat osaltaan kiirettä.

”Olemme ratkaisseet ongelmia siten, että osa hoitajista varataan yhteiseen hoitajapooliin, josta he voivat liikkua yksikön eri alueille – sinne, missä työvoiman tarve on suurin”, Groop kertoo.

Pooli vähentää myös jatkuvaa tarvetta sijaisille ja toistuvalle perehdyttämiselle. Samalla vastataan kotihoitoa tarvitsevien merkittävimpään huoleen: hoitajat vaihtuvat koko ajan, eikä suhdetta tuttuihin hoitajiin pääse muodostumaan, koska vastassa on aina uusi sijainen.

”Kunnissa ja yksiköissä, joissa toimintamalli on otettu käyttöön, lyhytaikaisten sijaisten määrää on saatu vähennettyä 30–60 prosenttia”, Groop kertoo.

Suunnittelutiedettä hoitajien ja asiakkaiden parhaaksi

Groopin tutkijakollegoineen kehittämät toimintamallit on otettu käyttöön noin viidesosassa Suomen kuntia. Hoitajapoolin lisäksi tutkijat ovat kehittäneet myös hoitajien käyntilistojen suunnittelua. Yhden alueen asiakkaiden tarpeita ei välttämättä voi ennustaa edes päivää etukäteen, mutta työvuorolistat tehdään usein jopa viikkoja etukäteen. Lisäksi henkilöstöllä on paljon äkillisiä sairauspoissaoloja. Tämän takia tietyn alueen asiakastarve ja käytettävissä oleva hoitajamäärä eivät kohtaa.

”Jos yritetään ennustaa tiimin tarvittavaa hoitajamäärää etukäteen, se menee vääjäämättä usein pieleen. Ennustamisen hankaluutta voidaan vähentää hoitajapoolilla”, Groop kertoo.

Ongelmista yhteisymmärrykseen pääseminen, totuttujen toimintatapojen muuttaminen ja eri ratkaisujen kokeilu ovat kaikki ”suunnittelutiedettä”, Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella 20 vuoden ajan kehiteltyä tutkimusotetta. Professori Jan Holmström korostaa suunnittelutieteen käytännönläheisyyttä ja tutkittavan organisaation ihmisten kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä.

”Tavoite ei ole optimoida tai tehostaa hoitajien toimintaa jollain heidän työlleen vieraalla tavalla. Sen sijaan etsimme yhdessä ratkaisuja, joista on oikeasti hyötyä – jotta hoitajat jaksaisivat työssään paremmin ja asiakkaat saisivat juuri sellaista palvelua, kuin kulloinkin tarvitsevat”, Holmström kuvailee.

"Tutkijat ovat tottuneet ajattelemaan, että heidän tehtävänsä on selittää ja ymmärtää maailmaa. Suunnittelutieteessä tutkija taas pyrkii aktiivisesti muuttamaan maailmaa, yksi järjestelmä ja organisaatio kerrallaan,” kuvailee Mikko Ketokivi, kotihoidon tutkimukseen osallistunut Madridin IE Business Schoolin professori.

Johan Groopin, Mikko Ketokiven, Mahesh Guptan ja Jan Holmströmin artikkeli suunnittelutieteen menetelmistä kotihoidon parantamisessa on julkaistu operaatiotutkimuksen kansainvälisessä kärkilehdessä Journal of Operations Management.

“Improving home care: Knowledge creation through engagement and design”

(sciencedirect.com)

DOI: 10.1016/j.jom.2017.11.001

äپٴᲹ:

Johan Groop, Nordic Healthcare Group, Aalto-yliopisto
p. 050 358 1610
johan.groop@nhg.fi

Jan Holmström, professori, Aalto-yliopisto
jan.holmstrom@aalto.fi

Mikko Ketokivi, professori, IE Madrid Business School
p. +34 684 124 516
mikko@ketokivi.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.