91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Kemian tekniikan opiskelija Ella Haravuori yhdistää biotuotteiden kehittämisen ja elintarviketieteet

Ella Haravuori opiskelee kemian tekniikkaa Aalto-yliopistossa ja elintarviketieteitä Helsingin yliopistossa. Ella on erityisen kiinnostunut biopohjaisista pakkausmateriaaleista, joilla voidaan korvata muovit elintarvikkeiden pakkauksissa.
Henkilö pitkässä ruskeassa takissa seisoo rakennuksen edessä, jossa on 'Kemian tekniikan korkeakoulu' -kyltti.
Kuva: Juuso Mäntykivi / Aalto-yliopisto.

Miksi hait juuri Aalto-yliopistoon?

Tekniikka on aina kiinnostanut minua, ja halusin yhdistää sen elintarviketieteisiin. Kemian tekniikan korkeakoulussa on useita elintarviketieteiden opiskelijoita. Ystäväni suosittelivat Aaltoa, ja vaikka en lukenut kemiaa lukiossa, tiesin, että se on tärkeä osa tulevaisuuden opintojani. Niinpä opiskelin lukion kemian oppimäärän itsenäisesti ja huomasin pian, että kemia oli juuri se, mitä halusin opiskella lisää.

Millaista kemian tekniikan opiskelu on?

Kemian tekniikka on täyttänyt odotukseni ja tarjonnut minulle juuri sitä, mitä hainkin. Olen alkanut innostua kemiasta yhä enemmän. Ensimmäinen vuosi keskittyi pitkälti matikkaan ja fysiikkaan, mutta nyt toisena opiskeluvuonna olen päässyt enemmän kiinni siihen, mikä minua oikeasti kiinnostaa. Pääaineeni on biotuotteet, mikä on yksi kolmesta kemian tekniikan kandiopintojen vaihtoehdosta.

Kemian tekniikka on todella monipuolinen ala. Meillä on sama pääaine kaverin kanssa, mutta me suuntaamme täysin eri asioihin: minua kiinnostavat elintarvikepakkausmateriaalit ja kaveria taas lääkkeet tai neurotiede. Tekniikan alan tutkinto avaa ovet todella moneen suuntaan, omista kiinnostuksen kohteista riippuen.

Miten kahden tutkinnon yhdistäminen on onnistunut?

Kemian tekniikan opintojen yhdistäminen elintarviketieteisiin on välillä vaativaa, mutta aikataulutuksella siitä on selvitty. Olen saanut hyväksiluettua jotain opintoja, mikä on myöshelpottanut opintojen suorittamista. Opinnot tukevat kuitenkin toisiaan loistavasti - ei ole väliä kummasta opiskelen, molemmat täydentävät tietämystä samoihin aiheisiin liittyen ja ovat tulevaisuuden aloja, joissa riittää tekemistä.

Suosikkikurssit ja kiinnostuksen kohteet?

Erityisesti orgaaninen kemia on ollut minulle mieleistä – se muistuttaa palapelin ratkaisemista. Tällä hetkellä suoritan polymeeriteknologian kurssia ja sekin on mielestäni kiehtovaa, kun pääsee tutkimaan ja rakentelemaan uusia materiaaleja.

Tulevaisuudessa haluan työskennellä tuoteturvallisuuden parissa. Erityisesti minua kiinnostaisi suunnitella elintarvikepakkauksia, jotka ovat vapaita haitta-aineista ja jotka olisivat turvallisia ihmisille ja ympäristölle.

Millaista opiskelijaelämä on Aalto-yliopistossa?

Opiskelijaelämä Otaniemessä on ollut uskomattoman rikasta. Kliseisesti voi sanoa että yhteisö on kuin perhe, ja täällä minut on aina otettu hyvin vastaan. Aallolla on tiivis kampus, jossa kaikki tarvittava on lähellä ja aina löytyy jotain tapahtumia. Tänä vuonna toimin myös Prosessiteekkarit ry:n opintovastaavana. Otaniemessä opiskelijaelämä ei koskaan lopu – milloin tahansa viikosta löytyy jollain tavalla tekemistä tai menoa.

Ensikosketukseni Aaltoon oli perhe- ja kaverisitsit, joihin osallistuin Kemian tekniikkaa opiskelevan kaverini seurassa ennen kuin olin itse vielä Aallon opiskelija. Tapahtuma oli valtavan hauska ja sain erinomaisen vaikutelman opiskelijaelämästä. Suurin osa tapahtumaan osallistujista ovat joko opiskelijoita tai heidän kavereitaan, mutta on mukana ollut myös opiskelijoiden vanhempia. Voisi olla hauska tuoda tapahtumaan joskus vaikka oma isäni, joka on myös tekniikan alalla. Häneltä minun kiinnostukseni alaa kohtaan on periytynyt.

Kemian tekniikka ratkoo aikamme isoimpia ongelmia

Me Kemian tekniikan korkeakoulussa yhdistämme luonnontieteet ja insinööritieteet ainutlaatuisella tavalla.

Tutustu opintoihin!
A group of chemical engineering students in front of the CHEM main building.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö istuu suureen seinään muuratun ympyrän sisällä. Hänellä on musta paita, harmaat housut ja valkoinen hattu.
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Sarah Asfar yhdistää arjessaan opinnot ja huippu-urheilun

Kilpatasolla sulkapalloa pelaava Sarah Asfar opiskelee Aallossa energia- ja konetekniikkaa. Alassa häntä kiinnostaa erityisesti sen merkitys tulevaisuudelle sekä opintojen käytännönläheisyys. Opintojen joustavuus on mahdollistanut Sarahille huippu-urheilun ja osa-aikatyöt opintojen ohelle.
Kuvassa näkyy viisi opiskelijaa aurinkolasit päässä. Opiskelijat seisovat kehässä, ja kuva on otettu sen keskeltä alhaalta päin.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 053 uutta opiskelijaa

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 053 uutta opiskelijaa. Uusia kandidaattiopiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kaksi ihmistä istuu bussipysäkillä, jossa kyltti ohjaa Aalto-yliopistoon.
Opinnot Julkaistu:

Valmistuitko Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta maisteriksi? Opintosi voivat jatkua alumniopiskelijana!

Aalto ARTS tarjoaa nyt valmistuneille taiteen maistereille, arkkitehdeille ja maisema-arkkitehdeille ainutlaatuisen mahdollisuuden syventää osaamistaan myös tutkinnon jälkeen. Alumniopiskeluoikeuden avulla voit jatkaa opintoja, täydentää taitojasi ja hyödyntää yliopiston palveluita joustavasti — juuri silloin, kun sinulle sopii.
#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu: