91ÇàÇà²Ý

Opiskelijan opas

Uutiset

Kela on lähettänyt noin 47 000 opintotuen takaisinperinnän ehdotusta

Noin 47 000 opintotuen saajan tulot ylittivät vuositulorajan vuonna 2021, ja Kela on lähettänyt heille päätösehdotuksen tuen takaisinperinnästä. Ehdotusten määrä on tänä vuonna suurempi kuin vuosi sitten.

Vuosituloraja määräytyy sen mukaan, kuinka monelta kuukaudelta opiskelija on nostanut opintotukea. Jos opiskelija nosti tukea 9 kuukaudelta vuonna 2021, hänellä sai olla muita tuloja enintään 12 498 euroa.

Keskimäärin opiskelijan pitää maksaa opintotukea takaisin 976 euroa. Päätösehdotusten mukaan opintotukea oltaisiin perimässä takaisin yhteensä 45,8 milj. euroa. Vuonna 2021 opintotukea sai yhteensä noin 320 860 opiskelijaa.

Vuosi sitten Kela lähetti päätösehdotuksen 40 946 opiskelijalle eli päätösehdotuksen saaneita on 6 003 enemmän kuin viime vuonna.

Nyt tehtävä vuositulovalvonta koskee vain opintotukea eli opintorahaa ja opintotuen asumislisää. Valvonta ei koske yleistä asumistukea.

Uudelleenkäsittelypyyntö täytyy tehdä viimeistään maaliskuun puolivälissä

Jos opiskelija on saanut päätösehdotuksen, hän voi tehdä Kelalle uudelleenkäsittelypyynnön. Se pitää tehdä viimeistään 16.3.2023.

Uudelleenkäsittelypyyntö kannattaa tehdä, jos opiskelija on vuoden 2021 aikana aloittanut opintonsa, valmistunut tai käyttänyt enimmäistukiaikansa loppuun. Jos vuositulorajan ylitys johtuu muista kuin opiskeluaikana saaduista tuloista, takaisin maksettava määrä voi pienentyä tai maksettavaa ei tule lainkaan. Päätösehdotuksessa on ohjeet siitä, miten opiskelija voi tehdä uudelleenkäsittelypyynnön tai sopia maksujärjestelyistä.

(epressi.com)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pieni ruskea ja kermanvärinen tunturisopuli kurkistaa vihreän kasvillisuuden läpi metsässä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Alan parhailta asiantuntijoilta kokonaisvaltainen katsaus kestävyysmurrokseen – avoin luentosarja ja tohtorikurssi syksyllä

Kestävä kehitys on aikamme välttämättömyys. Kestävyysmurros-tohtoripilotti (SusTra) tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua avoimille Studia Generalia -luennoillemme syksyllä 2025.
Aalto University students discussing in a group and enjoyng a summer sunny day outside Aalto University campus
Opinnot Julkaistu:

Kieliä, kulttuuria ja viestintää

Kielikeskuksessa on tarjolla monipuolisesti kielten, kulttuurin ja viestinnän kursseja.
Ryhmätilanne
Opinnot Julkaistu:

Opiskelukykysi ja -hyvinvointisi tueksi, kesä 2025

Hei opiskelija! Aallossa on tarjolla opiskeluhyvinvointia tukevaa itseopiskelumateriaalia ja ohjausta kesän aikana. Myös YTHS palvelee opiskelijoita kesällä.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Opiskelijan asumisen tukeen muutoksia 1.8.2025 – nämä asiat sinun on hyvä tietää

Suurin osa opiskelijoista voi saada opintotuen asumislisää syyslukukauden 2025 alusta alkaen. Voit hakea asumislisää
aikaisintaan kesäkuussa.