91

Uutiset

Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan järjestämä FINNFOCUS 68 -vientinäyttely oli aikansa tapaus

Yli 140 yrityksellä oli näyttelyosastonsa autolautalla.
Kuvassa näkyy Finnpartner-autolautta, jolla järjestettiin Finnfocus-vientinäyttely.

50 vuotta on kulunut Finnfocus 68 -vientinäyttelystä, joka järjestettiin autolautta m/s Finnpartnerilla Lontoossa, Towerin sillan kupeessa 7.–11.10.1968. Kyseessä on kautta aikain suurin tai ainakin heti Pohjoisella Rautatiekadulla sijaitsevan KY-talon rakennuttamisen jälkeen toiseksi suurin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan eli KY:n järjestämä tempaus. ”Uivaan vientinäyttelyyn” osallistui 150 suomalaista näytteilleasettajaa, joiden tavoitteena oli joko pääsy Iso-Britannian markkinoille tai vahvistaa läsnäoloaan niillä.

Näyttelyn järjestelyistä vastasi 150 kauppatieteiden ylioppilasta Helsingin kauppakorkeakoulusta. Suomessa toimintaa veti kuuden hengen ja Englannissa kahden hengen toimisto. Näyttelyjärjestelyjä johti Finnfocus-toimikunta puheenjohtajanaan Reino Routamo.

”Aina, kun tulee Finnfocuksesta puhe, ensimmäinen kysymys on, kenen idea näyttely oli. Sanoisin, että se oli aikansa lapsi. Sitoutumaton rauhanjärjestö Sadankomitea oli perustettu muutama vuosi aiemmin ja opiskelijoiden mielipiteiden virta niin Euroopassa kuin Suomessa vei vasemmalle. Tässä ilmapiirissä kauppislaiset olivat jäämässä vähän paitsioon, joten KY:lle tuli tarve tehdä jotain kaupallista”, Finnfocus-aktiivi Antti Wuorenjuuri kertoo.

”Pienemmissä porukoissa pohdittiin, mitä voitaisiin tehdä ja vähitellen syntyi ajatus uivasta vientinäyttelystä Englantiin. Tämä tuli mieleen erityisesti, koska KY:n vuonna 1950 perustama Amer-Tupakka Oy omisti laivoja ja autolauttoja, joita voisi lainata.”

Puuhastelua vailla uskottavuutta, vai…

Vientinäyttelyn järjestelyt aloitettiin kesällä 1967 vain runsas vuosi ennen itse tapahtumaa. Alku ei ollut helppo, sillä projektia pidettiin opiskelijoiden puuhasteluna. Vasta kun kauppa- ja teollisuusministeri itse innostui asiasta, hanke sai valtion jakamaa vienninedistämistukea. Ulkomaankauppaliitto suhtautui hankkeeseen nihkeästi, koska liitossa koettiin, että hanke astui sen reviirille.

Antti Wuorenjuuri muistelee, että Finnfocus-vientinäyttelyn järjestelyissä riitti talkootyötä ja sen ohella myös englannin ja vientimarkkinoinnin opettelemista. ”Kauppakorkeakoulun englantia äidinkielenään puhuneet englannin kielen opettajat antoivat meille puolen vuoden ajan erikoiskoulutusta kieliopinnoissa. Vähän aiemmin perustettu Vientikoulutussäätiö puolestaan järjesti meille vientimarkkinoinnin opetusta. Kansainvälistä kauppaa ja vientimarkkinointia ei vielä tuolloin opetettu lainkaan Kauppakorkeakoulussa. Huugo Ranisen ”Valmiin puutavaran kauppa” -kirjan lukemisen katsottiin riittävän.”

”Kauppakorkeakoulun opettajat olivat innostuneita hankkeesta, vaikkakin kansainvälisyys siihen asti oli tarkoittanut Kauppiksella yhtä saksalaista stipendiaattia vaihto-opiskelijana. AIESEC-harjoittelut olivat toki jo tuttuja.”

Suuri ja ennennäkemätön näyttely

Finnpartnerin lähtiessä Helsingin Eteläsatamasta kohti Lontoota oli projekti jo saavuttanut sellaisen maineen, että opiskelijajoukkoa oli laivalla saattamassa myös tasavallan presidentti Urho Kekkonen,ääԾٱ Mauno Koivisto, kauppa- ja teollisuusministeri Grels Teir, vuorineuvoksia, kauppaneuvoksia ja tietysti Kauppakorkeakoulun professoreita ja opiskelijoita.

”Olen ylpeä nähdessäni oppilaideni aikaansaannoksen ja uskon konkreettisiin tuloksiin”, hehkutti silloin myös Kauppakorkeakoulun rehtori Pekka Heinänen.

Kutsuvieraille tarkoitetussa näyttelyssä kävi yhteensä 9 500 eri alojen ammattilaista ja kauppoja tehtiin 200 miljoonan markan edestä. Näyttelyn pääteemoina olivat muoti, sisustus ja rakentaminen. Näiden lisäksi näyttelyyn osallistui mm. pakkausalan, retkeily- ja harrastevälineiden, elintarviketeollisuuden ja pankkitoiminnan näytteilleasettajia. Näyttelytilan käytöstä ja visuaalisuudesta vastasi muotoilun suuri nimi Antti Nurmesniemi yhdessä maineikkaan graafikon Martti Mykkäsen kanssa.

Lontoossa laivalla vieraili myös prinsessa Margaret puolisonsa lordi Snowdonin kanssa ja Lontoon pormestari eli Lord Mayor. Prinsessa Margaret saapui myös diplomiekonomi Lenita Airiston johdolla järjestettyyn menestyksekkääseen muotinäytökseen, jossa viisi 60-luvun Miss Suomea esitteli suomalaista muotia.

Sunday Times ja maailman suurin iltapäivälehti Evening News julkaisivat näyttelyn aikana useita kirjoituksia ja valokuvia suomalaisesta muodista, muotoilusta ja autolautalla järjestetystä muotinäytöksestä. Tämänkin positiivisen huomion kyllä muistaa vielä näin vuosikymmenten jälkeenkin”, Antti Wuorenjuuri sanoo.

Finnfocus-näyttelyn järjestelyihin osallistuneet silloiset kauppatieteiden ylioppilaat kokoontuivat Kauppakorkeakoululle juhlistamaan näyttelyn 50-vuotismerkkipäivää perjantaina 12.10.2018 (kuva alla). Iloisissa juhlatunnelmissa jaettiin paljon muistoja, kuten että vielä kymmenen vuotta vientinäyttelyn jälkeenkin aina, kun Suomessa puhuttiin viennin edistämisestä, käytettiin kuvituksena m/s Finnpartnerin kuvaa Towerin sillan kupeessa.

Finnfocuksen 50-vuotismerkkipäivän juhlintaa Kauppakorkeakoululla
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita Korkeakoulunaukiolla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa

Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Kaksi hymyilevää henkilöä, joista toinen kuuntelee seisten ja toinen istuu kynä kädessä ja puhuu.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä

Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!
Kolme miestä istuu tiiliseinän edessä, yksi pitää pientä, sylinterimäistä esinettä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tekoäly vauhdittaa materiaalitutkimusta – diplomityö toi Betolarin kehitystyöhön uusia näkökulmia

Aalto-yliopiston opiskelija Edvard Ohlström tutki diplomityössään Betolarin uutta tekoälypohjaista lähestymistapaa sivuvirtojen analysointiin.