Kampuskyselyn tulokset kertovat aaltolaisten kampuskokemuksesta
ACREn toteuttamalla kampuskyselyllä selvitetään kaikkien aaltolaisten kampuskokemusta, eli miten hyvin kampus toimii ja tukee erilaisia työtehtäviä sekä opiskelua. Kysely toteutetaan vuosittain, mutta viime vuonna sitä uudistettiin merkittävästi.
Keskeisin kyselyllä mitattava tulos on aiempina vuosina ollut "Leesman Index", mutta nyt kampuskokemusta mitataan NPS-mittarilla (Net Promoter Score). NPS-luku kertoo siitä, moniko suosittelee kampusta työskentely- tai opiskeluympäristönä asteikolla 0-10. NPS-luku ilmoitetaan asteikolla miinus sadasta plus sataan, jolloin nolla on tuloksena neutraali.
Henkilöstön NPS-luku kehittyi positiivisesti verrattuna edellisvuoteen. Vuonna 2024 henkilöstön NPS oli 32, kun se vastaavasti vuonna 2023 oli 28. Opiskelijoiden NPS-luku oli 41, kun se vuonna 2023 oli 47. Vaikka opiskelijoiden NPS-luvussa tultiin hieman alaspäin, se on edelleen erittäin hyvä.

Tiistait ja torstait suosituimpia kampuspäiviä
Suosituimmat päivät kampuksella henkilöstön osalta ovat tiistai ja torstai, ja noin kolmasosa vastaajista kertoi työskentelevänsä kampuksella jopa viisi päivää viikossa. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista suurin osa opiskelee kampuksella 3-4 päivänä viikossa.
Kyselyssä tiedusteltiin myös, mikä saisi aaltolaiset tulemaan kampukselle vielä useammin - tässä nousi esille esimerkiksi ergonomiset työpisteet, hiljaiset työskentely- ja opiskelutilat, paremmat mahdollisuudet myös taukoihin ja paikkoihin joissa virkistäytyä päivän aikana sekä panostaminen pyöräilyfasiliteetteihin kuten polkupyörien säilytykseen.
Kampusluonto virkistää, viihtyisyydessä kehitettävää
Karttakyselyllä kysyttiin myös muun muassa kampuksen virkistävistä paikoista. Luonnonläheiset paikat korostuivat vastauksissa, kuten lehmuskujat, iso puu ja pieni puistoalue Väreen edessä Korkeakouluaukiolla sekä Otakaari 1:n ja Oppimiskeskuksen välinen alue. Myös kahvilat koetaan virkistävinä paikkoina kampuksella.
Positiivista palautetta kyselyssä saatiin työskentelytiloista ja neuvottelutiloista, palveluista, tilavarausjärjestelmistä sekä kiinteistöhuollosta. Kehitettävää löytyi hiljaisista työskentelytiloista, taukotiloista, tilojen sisäolosuhteista ja opasteista.
Vastaamalla voi aidosti vaikuttaa: kehitys- ja parannushankkeita tuloksien pohjalta
Vuosittainen kampuskysely on yksi tärkeimmistä vaikutuskanavista liittyen Otaniemen kampukseen. Kyselytulokset on käyty läpi niin ACREssa sisäisesti kuin yliopiston tilavastaavien kanssa tarvittavien toimenpiteiden tunnistamiseksi. Tuloksia on esitelty myös yksiköittäin.​
Kyselytulosten pohjalta on jo nyt esimerkiksi talotekniikan avulla vaikutettu rakennusten sisäolosuhteisiin. Lisäksi ulkoalueita pyritään jatkossakin kehittämään ja viestimään paremmin esimerkiksi lähialueiden liikunta- ja virkistysmahdollisuuksista. Myös muita kampuksen parannus- ja kehitysprojekteja edistetään yhteistyössä yliopiston ja ACREn välillä.
Lue lisää uutisia

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen
Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina
Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa
Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.