91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Itsensä brändäävä yrittäjä antaa tuotteelle jopa nimensä

Henkilöbrändiä rakentavat yrittäjät ovat rohkeita riskinottajia, jotka pistävät persoonansa peliin, tuore väitöstutkimus osoittaa.

Asiakkaisiin vetoavat brändit rakentuvat tarinoista, jotka usein kertovat itse yrittäjistä brändien takana. Silti vain harvat yrittäjät rakentavat määrätietoisesti omaa tarinaansa. Tämän huomasi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa väittelevä Mikael Iso-Berg, joka tutkimuksessaan paneutui vähän tutkittuun ja harvinaiseen ilmiöön: yrittäjään merkkituotteena, eli henkilöbrändinä.

Kenttätutkimuksessaan Mikael Iso-Berg haastatteli kansainvälisesti suuntautuneita suomalaista yrittäjiä kesällä 2012. Yrittäjiä yhdistivät monet tekijät: he uskoivat itseensä ja ottivat riskejä, tulivat esiin ja puhuivat avoimesti tekemisistään – ja hyväksyivät sekä tekonsa että itsensä.

Kun henkilöstä tulee brändi, näkökulma muuttuu ulkoisesta sisäiseen, eli yrittäjä osallistuu työhön hyvin henkilökohtaisesti.  Iso-Bergin tutkimuksen mukaan brändääminen perustuu omien luonteenpiirteiden ja käyttäytymisen haltuunotolle. Yrittäjät brändäävät tuotteensa ja toimintansa perustamalla ne arvoihinsa ja antamalla niille omia henkilökohtaisia piirteitään, joskus jopa nimensä.  Näin perspektiivi siirtyy tuotebrändistä henkilöbrändiin, mistä voi olla yrittäjälle etua.

– Yrittäjäbrändin potentiaalia toivoisi käytettävän organisaatioissa nykyistä enemmän. Innovatiivinen yrittäjä on tutkimuksessa potentiaalinen haasteiden ratkaisija ja brändin alkuunpanija. Tutkitut yrittäjävetoiset pk-yritykset kasvattivat tunnettuuttaan yrittäjäbrändillä, sanoo Mikael Iso-Berg.

³Õä¾±³Ùö²õ³Ù¾±±ô²¹¾±²õ³Ü³Ü²õ

Kauppatieteiden lisensiaatti, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Mikael Iso-Bergin yrittäjyyden aineeseen kuuluva väitöskirja Entrepreneur’s Identity in Personal Branding – A Study on Building the Brand tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 17.4.2015 klo 12.00 (Runeberginkatu 22–24, Chydenia-rakennus, 3. krs, Stora Enso -sali, 00100 Helsinki).

Vastaväittäjänä toimii professori Tommi Laukkanen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Arto Lahti (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu).

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Mikael Iso-Berg
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
mikael.iso-berg(at)aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.