Ideoi ja toteuta tapoja tukea tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta Kauppakorkeakoulussa vuonna 2024

Yhdenvertaisuus, monimuotoisuus ja inklusiivisuus ovat sisäänrakennettuina arvoihimme, ja ne edistävät hyvinvointia, luovuutta ja innovaatioita. Tämä kaikki johtaa entistä vaikuttavampaan tutkimukseen ja opetukseen.
Kauppakorkeakorkeakoulu on sitoutunut edistämään monimuotoisuutta, mukaan ottamista (inkluusiota) ja tasa-arvoa. Koulumme EDI-komitea (equity, diversity, inclusion) (ent. MONTA-ryhmä, Monimuotoisuus- ja tasa-arvoryhmä), on tehnyt näiden asioiden eteen töitä jo vuodesta 2014 lähtien”, kertoo tutkimuksesta ja kansainvälisistä suhteista vastaava varadekaani Virpi Tuunainen.
”Kutsun jälleen tänä keväänä kaikki yhteisömme jäsenet mukaan tähän kehitystyöhön. Jaossa olevalla rahoituksella tuemme yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta edistäviä hankkeita, kuten verkostoja, seminaarisarjoja, luovia projekteja, mentorointiohjelmia, julkisia tilaisuuksia ja yhteistyötä muiden koulujen ja järjestöjen kanssa. Myönnämme apurahoja innovatiivisille, rahoituksen tavoitteita tukeville hankkeille.”
Hae ideoillesi rahoitusta matalalla kynnyksellä, sillä pienelläkin hankkeella voi olla suuri merkitys. Hakuaika on 2.–31.5.2024.
Katso tarkemmat ohjeet ja hakulomake:
Kauppakorkeakoulun yhdenvertaisuusrahoitus
Kauppakorkeakoulu haluaa tukea yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta ja kannustaa niihin.

Lue lisää uutisia

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina
Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa
Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa
Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).