91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Hoi laari! - muotoilua maaseudun pienyrityksille

Opiskelijat suunnittelivat pienyrityksille uusia tuotteita ja palveluja.
Ryhmäkuvassa yrittäjät vasemmalta oikealle Terhi ja Juha Metso sekä opiskelijat Siiri Hänninen, Ninni Laaksonen ja Joel Pihlaja
Kuvassa yrittäjät Terhi ja Juha Metso sekä opiskelijat Siiri Hänninen, Ninni Laaksonen ja Joel Pihlaja

Aalto-yliopiston kampuksella järjestettiin 21.2. torstaina Hoi laari! Maakunnissa Muotoillaan -seminaari, joka toi ainutlaatuisella tavalla yhteen muotoilun kandidaattiopiskelijat ja maaseudun pienyritykset. Seminaarissa opiskelijat esittelivät pienyrityksille suunnittelemiaan uusia tuotteita ja palveluja.

Seminaari oli professori Eero Miettisen viime vuonna lanseeraaman Miten Muotoilemme Toisillemme -kurssin huipentuma, ja mukana yhteistyössä oli tänä vuonna peräti 13 yrittäjää Pirkanmaalta ja Kymenlaaksosta. Kurssilla opiskelijat pääsivät tutustumaan käyttäjäkeskeisen muotoilun haasteisiin esimerkiksi lavatansseissa, leipomossa, meijerillä ja karjatilalla.

Mukana oli yrityksiä aina ruoan alkutuottajista ja elintarvikejalostajista majoitus- ja virkistyspalveluiden tarjoajiin. Yritykset tavoitettiin valtakunnallisen maatalousalan neuvonta- ja kehittämisorganisaatio ProAgrian ja Ahlmanin säätiön kautta. Yritysten edustajat olivat positiivisesti yllättyneitä opiskelijoiden esittelemistä tuloksista.

"Moni yrittäjä oli ajanut aamuvarhain kolme tuntia osallistuakseen tapahtumaan. He eivät joutuneet pettymään, sillä päivän aikana nähtiin tuloksia, jotka olivat ammattilaisten tasolla", kertoo kurssivastaava Heidi Paavilainen. "Opiskelijoiden paneutuminen asiaansa ansaitsee kyllä kehut."

Kurssiprojektin kautta haluttiin myös kannustaa yritysten edustajia ja opiskelijoita verkostoitumiseen ja avoimeen ideointiin. Seminaaripäivän lounas toteutettiinkin nyyttikestipöytänä, jolle kaikki osallistuvat yritykset toivat omia tuotteitaan esille. Näin päästiin maistelemaan tuotteita, jotka eivät olleet osallistujille ennestään tuttuja.

Yritysten edustajat kuvailivat tapahtumaa todella mielenkiintoiseksi ja lämminhenkiseksi. "Koimme olevamme odotettuja vieraita ja oli antoisaa kuulla myös muista yrityksistä tehdyt työt", osallistujien palautteessa todetaan.

Aalto-yliopiston tavoitteena on, että rikas yhteistyö jatkuu: projekti järjestetään taas vuoden kuluttua.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Kurssiassistentti Elina Kuusisto-Korczak
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
puh 050 411 1857, elina.kuusisto-korczak@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.