91

Uutiset

F. M. Mahafugur Rahmanille parhaan väitöskirjan palkinto

Aalto-yliopiston alumni tutki väitöskirjassaan seuraavan sukupolven verkkomuuntajien säätöalgoritmeja, joilla voidaan lisätä tuuli- ja aurinkosähkön osuutta energiatuotannosta.
Mahafugur Rahman. Picture: Jari Härkönene
Mahafugur Rahman. Kuva: Jari Härkönen.

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun alumni F.M. Mahafugur Rahman on palkittu Rahman suoritti tohtoriopintonsa kesällä 2021. Väitöskirjassaan hän tutki seuraavan sukupolven verkkomuuntajien säätöalgoritmeja, joilla voidaan lisätä tuuli- ja aurinkosähkön osuutta energiatuotannossa. Näitä menetelmiä tarvitaan esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaloiden yhdistämiseksi sähköverkkoon. 

Rahman työskentelee nykyään R&D Design Engineer -tittelillä ABB Oy:ssä, jossa hän aloitti tohtoriopintojensa jälkeen.

"Väitöskirjani aihe liittyy vahvasti nykyiseen työhöni. Sain tohtoriopintojeni aikana taitoja, jotka auttavat minua kehittämään ohjausohjelmistoa ja reaaliaikaista käyttöjärjestelmäpohjaista alustaa ABB:n taajuusmuuttajille", hän kertoo. 

Ratkaisemassa uusiutuvaan energiaan liittyviä ongelmia

Uusiutuvat energialähteet liitetään sähköverkkoon tehoelektroniikkamuuntajilla. Uusiutuvan energian tuotannon kasvaessa nopeasti sähköverkkojen hallinta on entistä haastavampaa, minkä vuoksi muuntajia on ohjattava älykkäämmin.

”Väitöskirjani liittyy sähköverkon vuorovaikutus- ja vakausongelmien ratkaisemiseen. Menetelmilläni muuntajat voivat ylläpitää verkon jännitettä ja taajuutta sekä varmistaa voimajärjestelmän vakauden”, Rahman kertoo.

Lisäksi verkon todellisia olosuhteita ei usein tunneta ja ne vaihtelevat ajan mittaan. Rahmanin väitöskirja tarjoaa ratkaisuja tähän ongelmaan. Hänen kehittämänsä algoritmit toimivat vakaasti ja dynaamisesti sekä vahvoissa että heikoissa verkko-olosuhteissa ilman, että ohjausjärjestelmää tarvitsee tapauskohtaisesti virittää.  

Kehitettyjä menetelmiä voi hyödyntää uusiutuvan energiatuotannon lisäksi muun muassa energiaa säästävissä sähkömoottoreissa, raskaan teollisuuden koneiden sähköistämisessä ja laivojen satamaverkkoliitännöissä.

Rahmanin väitöskirjaohjaaja, professori Marko Hinkkanen, on erittäin tyytyväinen Rahmanin työhön.

"Mahafugur teki työnsä ahkerasti mutta hymyillen. Hän on myös joukkuepelaaja ja aina valmis auttamaan muita”, hän kertoo.

Hinkkanen johtaa Electric Drives -tutkimusryhmää. Kaksi vuotta sitten TEKin ja TFiF:n väitöskirjapalkinnon sai Asad Awan, jonka väitöskirja tehtiin niin ikään Electric Drives -ryhmässä. Awan työskentelee myös ABB:llä, joka on merkittävä työllistäjä Aalto-yliopiston sähkötekniikan alumnien joukossa.

Tohtoriopinnot avaavat monia ovia

Entä mitä mieltä Rahman on tohtoriopintojen tekemisestä Aalto-yliopistossa?

"Suosittelen lämpimästi tohtoriopintojen tekemistä Aalto-yliopistossa. Opiskelijoille Aalto tarjoaa mahtavan työympäristön ja -kulttuurin, kansainväliset ja monialaiset tutkimusryhmät, joustavat työmahdollisuudet sekä erinomaiset laboratoriotilat, joissa opiskelijoiden on mahdollista teehdä korkeatasoista tutkimusta. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus verkostoitua olennaisten yritysten ja organisaatioiden kanssa erilaisten messujen ja työpajojen kautta", Rahman kertoo. 

TEK ja TFiF jakavat vuosittain parhaan tekniikan alan väitöskirjan tunnustuksena korkeatasoisesta väitöskirjasta, joka on merkittävästi edistänyt tai sen odotetaan edistävän teknistä asiantuntemusta Suomessa. Arvioinnissa huomioidaan myös tutkimustulosten tieteellis-tekninen uutuusarvo ja sovellettavuus. Palkinnon arvo on 7500 euroa.

Lämpimät onnittelumme F. M. Mahafugur Rahmanille!

.

Aalto University alumnus Asad Awan.

Alumni Asad Awan palkittiin parhaasta tekniikan alan väitöskirjasta

Sähkötekniikan korkeakoulusta valmistunut Awan kehitti väitöskirjassaan ohjausmenetelmiä tehokkaampiin sähkömoottoreihin, jotka voivat pienentää moottorikäyttöisten järjestelmien hiilijalanjälkeä.

Uutiset
Electric drives

äöäö

äöäö ovat tärkeässä roolissa mm. lukuisissa teollisuussovelluksissa, sähkö- ja hybridiajoneuvoissa, hisseissä ja robotiikassa. äöäö ovat järjestelmiä, joissa sähkömoottoreita tai -generaattoreita ohjataan tehoelektroniikkalaitteiden kuten esimerkiksi vaihtosuuntaajien avulla.

Sähkötekniikan ja automaation laitos
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kirjan 'Arkkitehtuurimme Vuosituhannet' etu- ja takakansi, kirjoittajina Panu Savolainen ja Aleks Talve.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Panu Savolaiselle ja Aleks Talvelle tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Vuoden 2025 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto on myönnetty Panu Savolaiselle ja Aleks Talvelle teoksesta Arkkitehtuurimme vuosituhannet. Suomen arkkitehtuurin historia.
Mies puvussa seisoo suuren vihreän metallisen oven vieressä maanalaisessa bunkkerissa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Väitöstutkimus: Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattava – kuumenevat kesät voivat kuitenkin haastaa sen toimivuutta

Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kattava. Se antaa kohtuullisilla kustannuksilla suojan lähes koko väestölle kustannuksilla. Kuumenevat kesät saattavat kuitenkin haastaa järjestelmän toimivuutta.
Laajalahden luonnonsuojelualue Espoossa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Merenpinnan nousu voi hävittää merkittävän osan Suomen rannikon arvokkaista luontotyypeistä

Yli viidennes merenrantaniityistä ja hiekkarannoista voi kadota vuosisadan loppuun mennessä.
Avara sali, jossa istuvia ja seisovia ihmisiä, mallinukkeja asuissa ja suuret ikkunat päästävät luonnonvaloa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely25:n palkitut työt esillä Bio Rexin aulassa

Aalto-yliopisto ja Föreningen Konstsamfundet syventävät yhteistyötään. Osana sitä Näytös/Näyttely25:n palkitut työt nähdään Lasipalatsikorttelin Bio Rexissä.