91

Uutiset

EU myönsi 4 miljoonaa euroa konenäön ja biosynteesin mullistavaan tutkimukseen

Jaakko Lehtinen ja Jan Deska saivat Euroopan tutkimusneuvoston ERC Consolidator Grant -rahoitukset.
Jaakko Lehtinen

Jaakko Lehtinen (vasemmalla) on myös aktiivisesti mukana Suomen tekoälykeskus FCAI:n toiminnassa. Professori Jan Deska työskenteli ennen Aaltoa tutkijana Intiassa ja Ruotsissa ja professorina RWTH Aachenin ja Kölnin yliopistoissa Saksassa. Kuva: Matti Ahlgren ja Lasse Lecklin / Aalto-yliopisto

Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt noin kahden miljoonan euron ERC Consolidator Grant -rahoitukset professori Jaakko Lehtiselle ja professori Jan Deskalle. Rahoitus on tarkoitettu urallaan jo edenneille, erityisen lupaaville tutkijoille. Hakijoita oli kaikkiaan 2453, joista 301 eli noin 12 prosenttia sai rahoituksen. Rahoituksen kesto on viisi vuotta.

Professori Jaakko Lehtinen keskittyy Learning Pixel-Perfect 3D Vision and Generative Modeling (PIPE) –hankkeessa tietokonenäön, koneoppimisen ja fysiikkaan pohjautuvien mallien yhdistämiseen. Hänen tavoitteensa on muun muassa kehittää tietokonenäköä niin, että se pystyisi tulkitsemaan maailmaa kuvien pohjalta samaan tapaan kuin ihmiset ja eläimet. Tutkimus voi auttaa esimerkiksi kehittämään entistä toimivampia, erilaisiin ympäristöihin sopeutuvia robotteja. Lehtisen ja hänen ryhmänsä työ voi myös mullistaa elokuvien ja pelien kolmiulotteisten maailmojen luomisen, joka on nykyään hyvin työlästä, kallista ja hidasta.

”Jos tässä kaikessa onnistutaan, se tulee olemaan jotain aivan ennennäkemätöntä”, Lehtinen sanoo.

Räätälöityjä biotuotantolaitoksia

Entsyymit ovat luonnon omia katalyyttejä, jotka nopeuttavat kemiallisia reaktioita. Biosynteesi taas on elävissä eliöissä tapahtuva biokemiallinen tapahtuma, jossa uusia yhdisteitä syntyy yksinkertaisemmista lähtöaineista.

Professori Jan Deska kehittää Artificial Enzyme Modules as Tools in a Tailor-made Biosynthesis (ABIONYS) hankkeessa ei-luonnollisia entsyymimoduuleja. Niiden avulla elävät eliöt saadaan suorittamaan biosynteettisesti kemiallisia reaktioita, joita ei löydy luonnosta. Muokkaamalla luonnon mikrobeja on mahdollista korvata perinteisiä kemian teollisuuden menetelmiä täysin uudenlaisilla luontoystävällisillä biotuotantolaitoksilla; eräänlaisilla räätälöidyillä solutehtailla.

Deskan tavoitteena onkin romuttaa rajanveto kemiallisen ja biosynteesin välillä.

”Moni suurista globaaleista haasteistamme ratkeaa vain, jos tiede antaa nopeasti työkaluja kemiallisen arvoketjun uudistamiseen – biopohjaisten materiaalien ja uusien, resurssitehokkaiden tuotantoalustojen avulla”, Deska sanoo.

äپٴᲹ:

Professori Jaakko Lehtinen
jaakko.lehtinen@aalto.fi

Professori Jan Deska
jan.deska@aalto.fi

Lue myös:

Jaakko Lehtinen: Jos tässä kaikessa onnistutaan, se tulee olemaan jotain aivan ennennäkemätöntä

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.