91

Uutiset

Ennätysmäärä hakijoita kiinnostunut Aalto-yliopiston opinnoista

Maisteriohjelmiin ja englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin hakeneiden määrä kasvoi huikeasti viime vuodesta.
Mies- ja naisopiskelija työskentelemässä laitteen ääressä.

Aalto-yliopiston ohjelmien suosio jatkaa vahvaa kasvuaan. Hakuaika syksyllä 2020 alkaviin maisteriohjelmiin päättyi 3. tammikuuta ja englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin 22. tammikuuta.

”Maisteriohjelmiin ä englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin hakeneiden määrä on ilahduttavasti suurin Aalto-yliopiston 10-vuotisen historian aikana. Erityisen hienoa on nähdä, että kansainvälinen kiinnostus meitä kohtaan on kasvanut ja että tekemämme työ laadukkaan ohjelmatarjonnan eteen tuottaa tulosta”, toteaa Aalto-yliopiston vararehtori Petri Suomala.

Maisteriohjelmiin 4 757 hakijaa yli sadasta maasta

Hakemuksia kauppatieteiden, taiteiden ja tekniikan alojen maisteriohjelmiin oli kaikkiaan 4 757, missä on kasvua viime vuoteen yli 25 prosenttia. Näistä 2 651 oli tekniikan, 1 447 taiteen ja muotoilun ä 659 kauppatieteiden ohjelmiin. Suurinta kasvu oli kauppatieteiden ohjelmissa, ja eniten hakemuksia oli tekniikan alalle. Myös taiteiden alan hakemusmäärät nousivat.

Nämä hakijaluvut eivät sisällä Aalto-yliopiston omista kandidaattiohjelmista maisteritasolle siirtyviä opiskelijoita.

Maisteriohjelmiin hakijoista noin kolmanneksella oli suomalainen korkeakoulututkinto. Ulkomaisella korkeakoulututkinnolla hakeneita oli aiempien vuosien tapaan eniten Kiinasta, Intiasta, Pakistanista, Isosta-Britanniasta ja Iranista. Hakijoista puolet on suorittanut korkeakoulututkinnon EU/ETA-alueen ulkopuolella. Hakemuksia saapui kaikkiaan 105 eri maasta, kun viime vuoden vastaava luku oli 90.

Kauppatieteiden alalla suurin osa hakijoista (61 %) haki suomalaisen korkeakoulututkinnon perusteella, ulkomainen tutkinto oli 39 prosentilla. Suosituimpia hakukohteita olivat yritysjuridiikka ja Management and international business.

Taiteiden alalla ulkomaisella korkeakoulututkinnolla haki noin 66 prosenttia hakijoista. Suosituimmat hakukohteet olivat Collaborative and industrial design ja Visual communication design.

Tekniikan alalla ulkomaisella korkeakoulututkinnolla haki noin 74 prosenttia hakijoista. Suosituimmiksi hakukohteiksi nousivat Machine learning, data mining and artificial intelligence, arkkitehtuuri ä Automation and electrical engineering.

Hakijamäärä englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin kasvoi yli 50 prosentilla

Tänä vuonna Aalto-yliopisto tarjosi kahdeksan englanninkielistä kandidaattitason hakukohdetta.  Hakemuksia saatiin kaikkiaan 4 338, missä on kasvua edellisvuodesta huikeat 54 %.

Kauppatieteiden alan Economics-hakukohde sai 922 hakemusta ja Mikkelissä sijaitseva International business -ohjelma 1190 hakemusta. Taiteen alan Design-hakukohteeseen saatiin 319 hakemusta. Tekniikan alan hakukohteista Chemical engineering sai 286 hakemusta, Computational engineering 421 ja Quantum technology 311 hakemusta, ja 509 haki Data science ja 380 Digital systems and design -hakukohteeseen.

* * * *

Nyt järjestetyt haut koskivat englanninkielisiä kandidaattiohjelmia ä kaksivuotisia maisteriohjelmia. Opinnot alkavat syksyllä 2020. Maisterihaun tulokset julkaistaan aikaisintaan 30. maaliskuuta. Englanninkielisten kandidaattiohjelmien haun tulokset julkaistaan muiden ohjelmien osalta viimeistään 5. kesäkuuta, paitsi tulokset Bachelor’s programme in Design -ohjelmaan julkaistaan 27. toukokuuta. Suomen- ja ruotsinkielisten kandidaattiohjelmien hakuaika on 18.3.–1.4.2020.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.