91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Englannissa tehtiin fuusioenergian uusi maailmanennätys - suomalaistutkijat merkittävässä roolissa

Tutkijoiden tuottamat 59 megajoulea osoittavat fuusion potentiaalin turvallisena ja kestävänä energianlähteenä.
JET
Englannissa Oxfordin lähellä sijaitseva Joint European Torus (JET) ‑reaktori on maailman suurin fuusiotutkimuslaite. Kuva: EUROfusion

EUROfusion-konsortion 4800 tutkijaa onnistuivat kokeessa, joka tuotti 59 megajoulea fuusioenergiaa tasaisella yli 10 megawatin teholla. Energia, joka riittäisi vesitynnyrin kiehauttamiseen, tuotettiin yhdessä plasmapurkauksessa alle 10 sekunnin aikana. Ennätys yli kaksinkertaistaa edellisen, vuonna 1997 saavutetun 21,7 megajoulen tuloksen.

Kokeet tehtiin Englannissa Oxfordin lähellä sijaitsevalla Joint European Torus (JET) â€‘reaktorilla, joka on maailman suurin fuusiotutkimuslaite. Tutkijaryhmässä on useita Aalto-yliopiston, VTT:n ja Helsingin yliopiston asiantuntijoita. EUROfusion-konsortion tutkimus on Euroopan komission ja jäsenmaiden yhdessä rahoittamaa.

"Tutkimuksellamme oli merkittävä rooli vuoden 2021 fuusioenergian maailmanennätyksessä", toteaa professori Mathias Groth Aalto-yliopistolta.

Nyt toteutetussa koesarjassa yhdistettiin yli kahden vuosikymmenen tutkimuksessa saavutettu osaaminen ja käytettiin todellista fuusiopolttoainetta. Kokeiden tarkoituksena oli valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla kansainvälisen ITER-reaktorin käynnistämiseen. Saavutettu ennätys ja kokeista kerätty valtava määrä ³Ù¾±±ð³Ù±ð±ð±ô±ô¾±²õ¾±Ã¤ tuloksia vahvistavat ITER-reaktorin ennusteita. ITER on kuin suurennettu JET-reaktori. Se on rakenteilla Etelä-Ranskaan EU:n, Etelä-Korean, Intian, Japanin, Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltain yhteisenä projektina, jolla halutaan todistaa fuusiosta saatavan enemmän energiaa kuin mitä plasman kuumentaminen vaatii.

Fuusion kehittämisen tavoitteena on tuoda kestävien energianlähteiden valikoimaan turvallinen, tehokas, riittoisa ja vähähiilinen lisä.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Vasemmassa kuvassa immuniteetti on paikallinen, kun oikeassa kuvassa se on satunnainen. Kuva: Jari Saramäen tutkimusryhmä, Aalto-yliopisto.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tuore tutkimus osoittaa: Pandemioissa laumaimmuniteetti ei jakaudu tasaisesti

Pandemioiden torjunnassa ihmisten välisten sosiaalisten verkostojen ymmärtäminen on yhtä tärkeää kuin tietää, kuinka moni on immuuni.
Hehkuva kaksosprosessori pimeällä emolevyllä, futuristisia valotehosteita ja yksityiskohtaista piirikaavassa.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttiennätys: kubitti pysyi koherenttina millisekunnin ajan

Kvanttilaskennan tehokkuusloikkaa ennakoivan tuloksen tekijät kannustavat muita tutkimusryhmiä toisintamaan kokeen.
Ilmakuva rannikkokaupungista, jossa on lukuisia rakennuksia, venesatama ja veneitä. Kaupunkia ympäröi vesi ja puut.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Uusien rakennusten päästöistä 70 prosenttia tulee rakentamisesta – eikä sitä huomioida tarpeeksi

Energiatehokkuus ja uusiutuvan energian käyttö ovat vähentäneet uudisrakennusten elinkaaripäästöjä, mutta rakentamisen päästöt eivät ole laskeneet. Viheralueiden vaaliminen ja puurakentamisen suosiminen tekisi rakentamisesta kestävämpää, korostavat tutkijat.
Kaavio, joka näyttää metasurfaceen jäähdytys- ja lämmitystehosteet, esimerkkejä valkoisista ja harmaista metasurfaces talvella ja pilvissä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat keksivät väriä ja lämpötilaa vaihtavan nanopilven, joka hämää lämpökameroita

Luonnon innoittamat metapinnat toimivat kuin pilvi mahdollistaen päiväsaikaan viilennyksen, lämmityksen ja lämpönaamioinnin – kaikki yhdessä ratkaisussa.