Emma-Riikka Myllymäki: Laadukas raportointi parantaa päätöksentekoa

Mitä tutkit ja miksi, apulaisprofessori Emma-Riikka Myllymäki?
Tutkimukseni keskiössä on yritysten taloudellisen raportoinnin laatu. Tässä tilintarkastus ja yrityksen sisäinen valvonta ovat merkittävässä roolissa. Lisäksi tutkimuskenttäni on laajentunut vastuullisuusraportointiin, joka kattaa yritysten taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuullisuuden. Ylipäätään muun kuin taloudellisen informaation raportoiminen onkin jatkuvassa kasvussa.
Yritysten raportoinnilla on tärkeä rooli osakkeenomistajien ja muiden sidosryhmien päätöksenteon ja tiedonsaannin kannalta. Sen tulisi olla luotettavaa ja relevanttia monien muiden kriteerien lisäksi. Laadukas raportointi edistää yritysten toiminnan läpinäkyvyyttä. Laatu on kuitenkin haastava ja moniulotteinen käsite, minkä vuoksi tutkittavaa riittää.
Miten sinusta tuli laskentatoimen tutkija?
Tilintarkastus oli päämielenkiinnonkohteeni jo opiskellessani kauppatieteiden maisteriksi. Opintojen loppuvaiheilla avautui mahdollisuus tutkimusapulaisen tehtäviin laskentatoimen ja rahoituksen laitoksella, ja maisteriksi valmistumisen jälkeen jatkoin tohtoriopintoihin – siten tilintarkastus muodostui tutkimuskohteekseni.
Väitöskirjassani tutkin tilintarkastuksen ja yrityksen sisäisen valvonnan roolia taloudellisen raportoinnin laadun kontekstissa. Väittelin tohtoriksi Vaasan yliopistosta vuonna 2015, ja samana vuonna aloitin Kauppakorkeakoulussa apulaisprofessorina. Tällä polulla olen edelleen.
Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia tähän mennessä?
Yksittäisten kohokohtien sijaan sanoisin, että mielenkiintoiset tutkimusaiheet ja keskustelut kollegoiden kanssa tuovat työhöni pieniä ja välillä vähän suurempiakin kohokohtia. Kauppakorkeakoulun apulaisprofessorina olen päässyt työskentelemään monien mielenkiintoisten tehtävien parissa. Aalto-yliopisto luo ainutlaatuisen alustan innovatiivisille tutkimusprojekteille.
Miten yritysten raportointi on muuttunut?
Vastuullisuusraportointi on nykyään pakollista EU-direktiivin mukaisesti suurille yhtiöille. Sääntely yhdenmukaistaa raportointia ja korostaa yrityksen hallituksen roolia vastuullisuuden eri osa-alueiden huomioimisessa. Kuitenkin myös vapaaehtoinen raportointi on lisääntynyt merkittävissä määrin johtuen sidosryhmien odotuksista.
Lopulta tavoitteena on luoda parempi kokonaiskuva raportoinnin hyödyntäjälle. Raportointi auttaa päätöksenteossa, kun pyritään näkemään ja kuvaamaan toiminnan erilaiset vaikutukset. Laadukas raportointi auttaa yrityksiä kestävän kehityksen mukaisen toiminnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.
Mihin näet alan kehittyvän tulevaisuudessa?
Muutosta tapahtuu varmasti entisestään siinä, kuinka moni organisaatio raportoi, mitä raportoidaan ja miten. Ottaen huomioon raporttien luotettavuuden tärkeyden, voisi olettaa, että vastuullisuusraporttien varmennus tulee yleistymään entisestään.
On huomionarvoista, että esimerkiksi EU pyrkii kohdentamaan sijoittamista ja rahoitusta kestävän kehityksen mukaisiin kohteisiin. Painotus vaikuttaisi olevan yhä enemmän vastuullisuuden riskien ja mahdollisuuksien taloudellisten vaikutusten raportoimisessa ja arvonluonnin kuvaamisessa.
Lisäksi integroitu raportointi, joka yhdistää taloudellista ja ei-taloudellista tietoa, on ollut pinnalla jo muutaman vuoden, mutta siihen tullaan varmaankin siirtymään yhä enemmän tulevaisuudessa. Yrityksen tulisi kuvata arvonluontia lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä olennaisiin asioihin keskittyen. International Integrated Reporting Councilin (IIRC) mukaisella viitekehyksellä pyritään paitsi informatiivisempaan raportointiin, myös integroidun ajattelun kehittämiseen organisaation sisällä.
Osallistu vastuullisuusraportointikilpailuun, joka on kaikille organisaatioille avoin ja maksuton. Voittajat valitaan kokonaiskilpailun lisäksi teemoissa ilmastonmuutos, ihmisoikeudet ja arvonluonti.
Osallistuminen on avoinna 14. kesäkuuta 2019 saakka ja .
Aalto Sustainability Hub järjestää kilpailua yhdessä Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun ja muiden toimijoiden kanssa.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù&²Ô²ú²õ±è;
Emma-Riikka Myllymäki
laskentatoimen apulaisprofessori
emma-riikka.myllymaki@aalto.fi
Meri Löyttyniemi
Kestävän kehityksen erityisasiantuntija
meri.loyttyniemi@aalto.fi
+358 50 313 7549
Lue lisää uutisia

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia
Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa
Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.