91�����

Helsingin kauppakorkeakoulun emerituskansleri Matti Lehti otti kutsun vastaan saapua Kauppakorkeakoululle 13.3.2025 kertomaan ajatuksiaan opinnoistaan ja urastaan. Halusimme myös kuulla, millaisia kokemuksia hänellä on lahjoittamisesta ja mitä hän ajattelee Aalto-yliopistosta. 

Matti Lehti syntyi Kuusankoskella ja hän onkin kutsunut itse itseään sellulla kasvaneeksi kymenlaaksolaispojaksi. ”Perheeni asui Kouvolassa, ja kävin Kouvolan lyseon. 1960-luvun puolivälissä koulumme ensimmäinen ammatinvalinnanohjaaja Paavo Lankinen teki meille viidennen luokan pojille musteläiskä- ja älykkyystestit. Minulle hän sanoi tulokset nähtyään, että ”sinun pitää jatkaa lukiossa ja sen jälkeen pyrkiä Kauppakorkeakouluun”. Tuija Soanjärvi, joka oli talousjohtajani Tiedolla, oli saanut vastaavaan ohjeen omalta ammatinvalinnanohjaajaltaan Keski-Suomessa. Hyvä, että hänkin noudatti ohjetta, tuli opiskelemaan Kauppakorkeakouluun, ja toimi sittemmin erinomaisena ”oikeana kätenäni”.”

Lyseon jälkeen Matti Lehti kävi Reserviupseerikoulun, aloitti sitten opinnot Kauppakorkeakoulussa 1967, valmistui ekonomiksi vuonna -69, muutamaa vuotta myöhemmin kandiksi, ja sitten aikanaan tohtoriksi. ”Nykyisiä ja tulevia opiskelijoita kannustan ottamaan opiskeluajoista kaiken irti ja nauttimaan joka hetkestä. Se on hienoa aikaa.” 

”Itselläni tuohon hienouteen kuului myös elämäni paras saavutus eli se, että sain Kauppiksesta erinomaisen puolison, Eilan. Katselimme toisiamme ensin Jouko Paakkasen kansiksen luennolla, ja sitten KY:n upseerien kerhon pikkujouluissa pääsin keskustelemaan hänen kanssaan. Sain saattaa Eilan pikkujouluista kotiin asti Runeberginkadulle. Itse asuin juoksemalla kellotettuna 2,15 minuutin päässä Kauppiksesta Fredrikinkadulla. Niistä hetkistä alkoi yhteiselomme. Olin aktiivinen myös AIESECissä ja edistin harjoitteluvaihtoa ulkomaille.”

Kauppakorkeakoulu-keskeinen ura

Kauppakorkeakoulu muodostui Matti Lehdelle erittäin tärkeäksi kiintopisteeksi hänen elämässään. ”Väitöskirjani, joka käsitteli yritysten kasvustrategioita, osoittautui myöhemmällä työurallani erittäin hyödylliseksi. Sinä aikana, kun toimin 20 vuotta eli vuodet 1989–2008 Tietotehtaan (nyk. Tietoevry) toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana, henkilöstön määrä Tiedolla kymmenkertaistui noin 17 000 henkilöön ja yritys teki noin 100 yritysostoa. Tieto oli hyvin aktiivinen kasvustrategiassaan.” 

Hyvin konkreettista hyötyä työuralleen Lehti sai myös Leo Ahlstedtin ohjeesta luennoilta: ”Yritys ei voi olla menestymättä, jos se lisää liikevaihtoa ja pitää kustannukset kurissa”. ”Minä lisäsin siihen Tiedossa vain yhden asian: investoinnit ihmisiin. Huolehdi, että sinulla on parhaat mahdolliset osaajat ja että he ovat motivoituneita ja luovia. Henkilöstön kehittämisessä on tärkeintä heidän varustamisensa työkaluilla ja osaamisella, jotka tekevät työstä helppoa.” 

”Olen ollut kahteen otteeseen Kauppakorkeakoulun palveluksessa. Opiskeluaikana olin vapaaehtoisassistenttina liiketaloustieteen hallinnossa, assistenttina samassa aineessa ja Johtamiskoulutuskeskuksen (JOKO) kurssisihteerinä. Olin JOKOn toinen sihteeri ja ehdotin silloin johtamiskoulutusohjelman nimeksi JOKOa, joka sittemmin vakiintui. Yli 20 vuotta myöhemmin vuonna 2005 palasin Kauppikseen kansleriksi viideksi vuodeksi.”

Toinen Lehden lahjoitusehdotus puolestaan onnistui. ”Tiedon hallitus halusi muistaa 60-vuotissyntymäpäivääni. Kerroin, että arvostan tätä kovasti, ja ehdotin, että se raha, joka oli varattu vuorineuvoksen arvonimen ostamiseen, voitaisiin sen sijaan käyttää kauppatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen tukemiseen. Puheenjohtaja hämmästyi ja sanoi, että hän esittelee asian hallituksen muille jäsenille. Hallitukselta tuli täysi tuki. ”Hallitus piti ehdotusta niin hienona, että se ilmoitti tuplaavansa summan. Minä puolestani vastasin siihen, että arvostan hallituksen päätöstä ja pidän sitä niin hienona, että minäkin tuplaan vielä summan”. Valtion vastinraha lisäsi silloin vielä yliopistoille tehtyjen lahjoitusten vaikuttavuutta antamalla lisäkertoimen 2,5 jokaiselle lahjoitetulle eurolle.

”Päädyin tekemään tämän lahjoituksen, koska koin, että Kauppakorkeakoululle tehdyt lahjoitukset elävät pitkään, ja lahjoituksista on hyötyä tuleville sukupolville, toisin kuin titteleistä.”

Suuri Aallon ystävä 

Matti Lehti kertoo olevansa suuri Aallon ystävä ja hänen mukaansa muutos on enemmän ystävä kuin vihollinen. ”Kun katsotaan taaksepäin, muutokset ovat yleensä vieneet parempaan. Ihmiset usein ajattelevat, että muutos on pelottava ja vaikea, ja sitä vastaan on taisteltava. Tämä Aallon kolmen alan liitto oli askel samaan suuntaan kuin mihin koko maailma oli ja on edelleen menossa. Moni maailman menestyneiden start-up-yritysten johtajistakin on taideyliopistotaustaisia, Steve Jobs mukaan lukien. Maailmassa on todella paljon tilaa luovuudelle, kun vain yritysjohto näkee ja ymmärtää sen.” 

”Aallon perustamisvaiheessa Kauppakorkeakoulu edusti voimakkaimmin näkemystä, että yliopistomaailmassa tarvittiin uudenlaista voimien keskittämistä ja alojen yhdistämistä. Kauppakorkeakoulun vararehtori Timo Saarinen sanoi erinomaisesti, kun Aalto-yliopistoa alettiin puuhata: ”Kyllä meillä (Kauppakorkeakoululla) sen verran itseluottamusta täytyy olla, että jos me olemme valtion yliopistona pärjänneet, niin kyllä me säätiöyliopistossakin pärjäämme.” Se oli hyvin viisaasti sanottu, ja minä komppasin häntä: ”Olen samaa mieltä. Uskon, että osaaminen ja aktiivisuus takaavat menestyksen Aallon sisällä.”

Tunnen suurta kiitollisuutta Kauppakorkeakoulua kohtaan. Sain sekä koulutuksen, joka on vienyt minua liike-elämässä eteenpäin että erinomaisen puolison. Myös yksi lapsistamme on valmistunut Kauppakorkeakoulusta. Tänä päivänä hoidan myös vaarin virkaa, ja hoidan sitä paremmin kuin aikanaan isän tehtävää kolmelle lapsellemme. Haluaisin vielä sanoa kaikille Kauppakorkeakoulun alumneille sen, että koska olemme saaneet todella paljon, on etuoikeus myös antaa takaisin. Nuoret tarvitsevat tukea. Opiskelijoita puolestaan kannustan optimismiin, jatkuvaan osaamisen kehittämiseen ja aktiivisuuteen. Niillä pääsee jo pitkälle.”

Haastattelu: Jonna Söderholm, Terhi Ollikainen ja Fiona Jokivuolle
Teksti: Terhi Ollikainen