91

Uutiset

Elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus vastasi alan tarpeeseen

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa järjestettiin Elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus, joka tarjosi käsikirjoittamisen ammattilaisille mahdollisuuden syventää osaamistaan audiovisuaalisen kerronnan asiantuntijatehtävissä. Ohjelman tavoitteena oli vahvistaa suomalaista osaamista, parantaa tuotantoprosesseja ja nostaa alan kansainvälistä laatutasoa.
Kymmenen ihmisen ryhmä seisoo sisätiloissa portaikon edessä.
Koulutuksesta valmistuneet (vasemmalta oikealle): Are Nikkinen, Jari Olavi Rantala, Iris Olsson, Heli Tamminen, Susanna Åke, Marjo Airisniemi, Timo Turunen, Katri Myllyniemi, Teppo Nuutinen ja Vilja Autiokyrö. Kuva: Liivia Pallas

Elokuva- ja televisiokäsikirjoituksen professorin Raija Talvion mukaan Suomessa ei ole aikaisemmin ollut systemaattista koulutusta, joka keskittyisi dramaturgin rooliin käsikirjoitusprosessissa. Koulutus vastasi selkeään tarpeeseen, sillä hakijoita oli moninkertainen määrä koulutuspaikkoihin nähden. Talvio suunnitteli ohjelman yhdessä pääaineen aiemman lehtorin Marja-Riitta Koivumäen kanssa.

”Suomessa dramaturgeina toimivat käsikirjoittajat ovat usein itseoppineita tai kouluttautuneet lyhytkursseilla ulkomailla. Monissa suomalaisissa tuotannoissa käytetään kansainvälisiä dramaturgeja ja konsultteja, mikä tekee prosesseista kalliita ja raskaita esimerkiksi käännösten takia.”, Talvio sanoo.

Koulutusta suunniteltiin vuonna 2022, jolloin audiovisuaalisen alan tulevaisuus näytti paljon valoisammalta – ohjelma nähtiin tärkeänä keinona tukea alan kansainvälistymisen jatkumista. Nyt ala elää haastavinta aikaa 15 vuoteen, mutta Talvio uskoo vahvasti suomalaisen osaamisen voimaan. ” Kun tilanne jälleen kohentuu, osaaminen ei ole kadonnut mihinkään. Suomi on yksi Pohjoismaista, joka tuottaa korkeatasoista kansainvälistä sisältöä.”

Yksi alan keskeisistä haasteista on Talvion mukaan alirahoitus: tuotantobudjetit eivät ole realistisia eivätkä kohtaa kunniahimoisen sisällön ja vähäisten resurssien kanssa.Erikoistumiskoulutus laajentaa osaamista ja tukee ammattikentän kehitystä pitkäjänteisesti.

Dramaturgi, kerronnan asiantuntija

Dramaturgi tukee käsikirjoittajaa mutta toimii myös ohjaajan, tuottajan ja rahoittajan tukena koko käsikirjoitusprosessin ajan ideasta tuotantoon. Tehtävään kuuluu tarinan kehittämistä sekä sisällön rakenteellista ja kerronnallista sparrausta.

“Dramaturgi toimii kirjoittajan ja katsojan välissä siten, että auttaa pohtimaan, miten tarina tarjoillaan katsojalle. Mitä lautaselle laitetaan ja missä järjestyksessä”, Talvio kuvaa.

Koulutukseen osallistui kymmenen kokenutta alan ammattilaista. Kukin heistä tarkasteli omaa rooliaan tuotannon eri vaiheissa ja suuntautui koulutuksen aikana kiinnostuksensa mukaisesti. Koulutus syvensi osallistujien teoreettista ymmärrystä sekä vahvisti yhteistyötaitoja moniammatillisessa toimintaympäristössä. Tiivis yhteistyö työelämän kanssa sekä kotimaassa että kansainvälisesti varmisti koulutuksen ajankohtaisuuden ja käytännönläheisyyden.

Henkilö mustassa hupparissa ja monivärisessä huivissa seisoo kannettavan tietokoneen vieressä pienellä valkoisella pöydällä.
ä쾱ǾٳٲᲹ Timo Turunen. Kuva: Liivia Pallas

Koulutus syvensi osaamista

ä쾱ǾٳٲᲹ Timo Turunen korostaa dramaturgin roolia tuotannoissa. ”Se on kustannustehokas tapa hioa käsikirjoitus sellaiseksi, että se voidaan toteuttaa budjetin ja aikataulun raameissa. Vältytään hienon käsikirjoituksen tuhoamiselta tekovaiheessa ja säästetään rahaa.” 

Koulutuksessa hän teki lopputyönään dramaturgista työtä Seuraavana päivänä -elokuvalle, joka käsittelee koulusurman jälkeistä päivää opettajan näkökulmasta. Hän kertoo oppineensa koulutuksesta erityisesti kirjoittajan ja dramaturgin keskinäisestä yhteistyöstä. ”Opin luottamuksen merkityksen ja sen, kuinka tärkeää on antaa kirjoittajalle tilaa. Lopputuloksena syntyi versio, joka vastasi kirjoittajan tavoitteita”, Turunen kertoo.

Henkilö, jolla on vaaleat hiukset, pukeutunut ruudulliseen bleiseriin ja valkoiseen paidan, puhuu kädet rinnalla. Kannettava edessä.
ä쾱ǾٳٲᲹ Katri Myllyniemi. Kuva: Liivia Pallas

ä쾱ǾٳٲᲹ Katri Myllyniemi puolestaan tutki lopputyössään, miten kommunikoida tarkka ja rehellinen palaute aina tekijän liekkiä suojellen.  Hän kokosi turvallisen ja kannattelevan palautteenannon parhaita käytäntöjä seuraamalla Solace23 dramaturgeja Françoise von Roya ja Franz Rodenkirchenia yhteistyössä Elokuvayhtiö Aamun kanssa, sekä Ex-orienten kehittelytyöpajan mentoreita, kuten Iikka Vehkalahtea, työssään. Myllyniemen mukaan dramaturgi on myös luottamuksen luomisen, kommunikaation ja kuuntelemisen ammattilainen.

”Dramaturgin on tärkeää paitsi hallita sisältö, myös luoda kirjoittajalle tila, jossa tämä voi tuntea olonsa kannatelluksi ja inspiroituneeksi. Kaikkien on mahdollista tulla paremmiksi palautteenantajiksi”, Myllyniemi sanoo. 

Myllyniemi kertoo kaivanneensa alan erikoistumiskoulutusta pitkään, ja oli toteutukseen tyytyväinen. ”Se oli todella kunnianhimoisesti suunniteltu koulutus, joka toi yhteen kotimaiset ja kansainväliset asiantuntijat, teorian, reflektoinnin ja käytännön. Jokainen meistä pääsi syventämään tietojaan.”

äپٴᲹ

Professori Raija Talvio — raija.talvio@aalto.fi, p. 050 569 1128
Koulutuksen koordinaattori Outi Lahtinen — outi.i.lahtinen@aalto.fi, p. 050 300 6727

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.