91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Dipoli uuteen kukoistukseen

Perinteikäs Dipoli on kuoriutumassa perusteellisesta korjauksesta.
Kuva: Kalle Kataila.

Rakennus on ollut hupun alla pian kahden vuoden ajan, ja niin julkisivut, sisäpinnat kuin talotekniikka ja tilaratkaisutkin on kunnostettu. Keväällä ovat vuorossa sisustus- ja kalustustyöt, ja syyskuussa Dipolissa juhlitaan lukuvuoden avajaisia.

Syksystä 2017 alkaen Dipoli toimii Aalto-yliopiston päärakennuksena. Se on uudenlainen monikäyttötalo, jossa yliopiston osaaminen, toiminta ja ihmiset näyttäytyvät. Tiloista tulee yhteiskäyttöisiä ja avoimia, ja ne toimivat myös testialustana uudenlaisille työnteon ja oppimisen tavoille.  

Dipoli tarjoaa koko Aalto-yhteisölle ja sidosryhmille kohtaamispaikkoja, työtiloja, tapahtuma- ja näyttelytiloja. Taloon tulee useita kaikille avoimia kahviloita ja ravintoloita.

Dipolin konseptia luotiin palvelumuotoilun keinoin aaltolaisten ja kumppaneiden yhteisissä työpajoissa. Opiskelijat ovat osallistuneet suunnitteluun omilla ideoillaan ja näkemyksillään.

Aikataulussaan edennyt peruskorjaus kunnioittaa arkkitehtien Reima ja Raili Pietilän alkuperäisiä suunnitelmia. Vuonna 1966 valmistunut omaleimainen ja radikaali Dipoli oli Pietilöiden ensimmäinen yhteinen suunnittelutyö. Tilaratkaisut olivat dynaamisia ja muotokieli jäljitteli luonnonmuotoja. Rakennus sijoittui osaksi uutta Otaniemen kampusta, johon oli pari vuotta aiemmin valmistunut Alvar Aallon suunnittelema merkkirakennus, nykyinen Aalto-yliopiston Kandidaattikeskus.

Dipoli oli pitkään teekkarien kulttuuritoiminnan keidas esimerkiksi kuoroille, elokuvakerholle ja taidenäyttelyille. Vuosilta 1981–2015 rakennus muistetaan monien kongressien, koulutusten ja juhlien pitopaikkana.

Arkkitehtisuunnittelu: ALA Architects
Sisustussuunnittelu: Tuuli Sotamaa
Urakoitsija: NCC

Artikkeli on julkaistu (issuu.com) huhtikuussa 2017.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.